Höyhenhalla
Kirjoittaja: Saaga
“Hei vain”, Höyhenhalla tervehti pentujaan työntyessään sisään oppilaiden pesään. Hän halusi tarkistaa, että hänen pentunsa – joista hän tosiaankin välitti kovasti – eivät olleet täysin tolaltaan hyökkäyksen takia.
“Hei”, Untuvatassu totesi. Untuvatassu vilkaisi emoonsa vihaisesti ja Höyhenhalla heilautti häntäänsä näreissään.
“Mikä nyt on?” hän kysyi hieman surullinen sävy äänessään. Ajat olivat raskaammat kuin ikinä ja Höyhenhalla kaipasi Jupiteria kovemmin kuin koskaan. Leppävarjo oli ystävällinen ja todella hyvä kumppani mutta asiat hänen kanssaan tuntuivat vain toiselta kuin Jupiterin kanssa. Jupiter oli erilainen – rauhallisempi ja… kypsempi. Leppävarjo höpötti kokoajan ja se alkoi käymään hermoille. Hän ei jaksanut enää mutta antoi olla, koska tarvitsi, jonkun johon turvautua nyt sodan aikana.
”Mikä meillä sitten ei olisi? Kaikki on väärin! Sota alkaa!” Katajatassu möläytti.
“Kulta pieni”, Höyhenhalla naukui raskaasti. “Tiedän, että tämä on raskasta mutta selviämme tästä voittajina.” Höyhenhalla oli todella väsynyt ja yritti vain auttaa pentujaan pitämään toivoa yllä.
“Salamanterin luona ei ole tälläistä!” Untuvatassu naukaisi haikea ilme naamallaan. Sanat löivät syvälle Höyhenhallan sydämeen mutta hän sivuutti tunteen.
“Me olemme nyt Kuolonklaanissa ja täällä asiat ovat juuri niinkuin pitää”, Höyhenhalla sanoi.
“Hyökkäystä lukuun ottamatta olemme turvassa ja sitäpaitsi me emme joudu taistelemaan toistaiseksi joten mekin kaikki neljä olemme oikeastaan aika turvassa”, valkoturkkinen naaras naukui pennuilleen. Hahtuvatassu katseli pelokkaana emoaan ja Höyhenhalla hymyili hänelle.
“Mitä, jos sota etenee niin että mekin joudumme taistelemaan?” Untuvatassu kysyi ihmeissään. Höyhenhalla räpytteli silmiään.
“Ei se etene. Ei vielä”, Höyhenhalla sanoi. “Kuulkaas. Me asumme metsässä Kuolonklaanin kanssa ja jokainen soturi täällä puolustaa leiriämme. Meillä ei ole hätää.”
Untuvatassu käpertyi makuusijalleen. Hahtuvatassu katseli, kun Katajatassu marssi omalle pesälleen ja kävi makaamaan sille. Untuvatassu uinui jo rauhallisesti, kun Hahtuvatassu asteli Höyhenhallan luo.
“Emo… en tiedä saanko nukuttua nyt”, pieni valkoinen naaras naukui.
“Älä huoli. Olen tässä kunnes nukahdat”, Höyhenhalla naukui ja asteli Hahtuvatassun kanssa hänen pesänsä luo. Hahtuvatassu käpertyi kerälle makuusijalle ja vilkaisi vielä emoaan.
“Hyvää yötä… ja kiitos”, hän sanoi vaimealla äänellä.
“Öitä. Teen mitä vain puolestanne”, Höyhenhalla naukui ja silitteli tassullaan Hahtuvatassun selkää. Pian Hahtuvatassu tuhisi unissaan ja Höyhenhalla hiipi ulos oppilaiden pesästä.
