Jääviilto
Kirjoittaja: Elandra
//TAISTELUTARINA
Jääviilto vapisi, muttei se johtunut kylmyydestä tai pelosta, vaan silkasta riemusta. Hänen kasvoillaan kaaosmainen virne, sillä kolli piileskeli parhaillaan sekametsän aluskasvillisuuden suojissa ja odotti merkkiä hyökätä. Viimeinen taistelu oli alkamaisillaan ja punaturkkinen soturi ei malttanut odottaa sitä. Hän pääsisi ihan tosissaan antamaan köniin vihollisilleen, jokaikiselle eloklaanilaiselle. Hän näyttäisi, mistä todellinen kuolonklaanilainen oli tehty. Jos se hänestä olisi kiinni, tämän päivän päättyessä yksikään eloklaanilainen ei olisi hengissä.
Jääviilto ei voinut myöntää, että hän yliarvioi itsensä taas täydellisesti. Hän piti itseään ylijumalana, joka kykeni mihin vain. Hän oli paras, upein ja taitavin soturi mitä maa päällään kantoi. Hän suorastaan janosi päästä vuodattamaan eloklaanilaisten verta ja todistamaan kaikille, miten ylivoimainen hänen klaaninsa olikaan. Tämän taistelun jälkeen kaikki huomaisivat Jääviillon mahtavuuden ja hän saisi ylistystä klaanissaan ihan jokaiselta.
Fantasiat haihtuivat savuna ilmaan, kun Henkäystähti kajautti ilmoille käskyn hyökätä. Jääviilto reagoi käskyyn nopeasti ja syöksyi yhtenä ensimmäisistä kuolonklaanilaisista kohti eloklaanilaisia. Viholliset seisoivat keskellä aukiona yhtenä ryppäänä, he olivat naurettavan helppo kohde. Jääviillon tarvitsi vain valita sopiva vastustaja. Kolli syöksyi ulvoen, kynnet ojossa kohti eteensä ilmestynyttä ruskeavalkoista naaraskissaa. Nuorukainen yritti vastaanottaa parhaansa mukaan huomattavasti suuremman kollikissan hyökkäyksen, mutta jos totta puhutaan, Jääviilto oli tässä taistelussa huonompaa taistelijaa vastaan ylivoimainen. Kullanruskea naaras räpiköi vanhemman soturin painaessa hänet vaivatta maata vasten. Jääviilto yritti saada hampaillaan otetta rimpuilevan soturin vatsasta, mutta voimakas rimpuilu teki siitä lähes mahdotonta.
”Pysy paikallasi, hiirenaivo! Mitä enemmän sätkit, sitä hitaammin kuolet!” Jääviilto ärisi ja yritti läimäyttää suurella käpälällään vastustajansa kasvoja. Mutta kollin epäonneksi kullanruskea naaras oli liian nopea räpiköidessään suuremman kollikissan alla. Jääviillon kynnet iskeytyivät vasten pehmeää, multaista maata. Se suututti Jääviiltoa entisestään.
”MInä sanoin, että älä liiku!” Jääviilto raivosi kovaäänisesti. Hän nosti käpälänsä uudelleen ilmaan iskeäkseen kyntensä nyt kissan kasvoihin, mutta joku keskeytti hänet. Soturi tunsi, kuinka joku syöksyi vauhdilla hänen kylkeensä ja horjutti Jääviillon tasapainoa. Kolli laski ilmassa olleen käpälänsä nopeasti maahan välttääkseen kaatumisen. Mutta tasapaino oli jo horjahtanut sen verran, että kullanruskea naaras onnistui pakenemaan punaturkkisen kuolonklaanilaisen alta. Kissa kierähti pois Jääviillon otteesta ja pakeni Jääviillon ulottumattomiin. Punaturkkisen kollin jäinen, murhaava katse kääntyi viholliseen, joka oli keskeyttänyt hänen kamppailunsa. Tämä kissa oli typerällä ja harkitsemattomalla teollaan juuri varmistanut kuolemansa. Jääviilto tappaisi jokaisen, joka sabotoisi hänen taisteluaan!
//Joku eloklaanilainen saa halutessaan olla Kujekullan pelastaja ja jatkaa tästä 🙂
