Tuimakatse
Kirjoittaja: Untuva
Mielestäni oli hyvä antaa oppilaalle alusta asti esimakua vastuusta. Vaikka mestari oli vastuussa oppilaan koulutuksesta, paljon pystyi oppilas itse vaikuttamaan omalla panoksellaan. Lisäsin tämän oman panoksen harjoittamista myös antaessani päätösvallan oppilaalle, vaikka Järkäletassu melko tuore oppilas vielä olikin.
“Jatkamme jonain toisena päivänä. Ei ole hyvä haalia liikaa opittavaa yhdelle kerralle, eikö? Ja haluan onnistua mahdollisimman hyvin. Mutta jos sinun mielestäsi on hyvä jatkaa, jatkamme. En ole väsynyt!” Järkäletassu vastasi. Oli hyvä asia, että oppilaalla olisi riittänyt vielä energiaa harjoitella enemmän. Se olikin oletettavaa, sillä emme olleet harjoitelleet fyysisesti kuormittavasti. Enemmänkin kyse oli siitä, kuinka paljon tietoa pystyi painamaan päähänsä yhden harjoituskerran aikana. Ajan myötä voisimme myös pidentää harjoituksia, kun uuden oppimisen lisäksi harjoituksiin sisältyisi myös paljon kertaamista. Tietysti oli myös Järkäletassun itsenäisestä harjoittelusta kiinni, kuinka nopeaan tahtiin voisimme edetä uusiin asioihin. En kuitenkaan odottanut kollin itsenäiseltä työskentelyltä paljoa, sillä tärkeämpää oli olla vireessä minun järjestämien harjoitusten aikana.
Lähdin edeltä verkkaiseen tahtiin ravaamaan leiriä kohden. En pitänyt kauhean kovaa vauhtia päällä, jotta Järkäletassun oli helppo pysyä mukana. Kiristin tahtia vasta, kun näkyviin tuli jonkun partion tallomaa reittiä, jota pitkin oli huomattavasti helpompi loikkia leiriä kohti. Valmiiksi tehty reitti helpotti varmasti Järkäletassunkin askellusta.
“Tuimakatse?” kuulin kollin äänen takaani. Hiljensin vauhtiani, jotta pitkäturkkinen kolli pääsi lähes vierelleni. Siirsin katseeni oppilaaseen.
“Tahtoisitko tuota… Aterioida kanssani? Vaikutat hyvältä mestarilta ja soturilta, ja ajattelin jos saisin kunnian jakaa kanssasi”, kolli jatkoi ja katsoi vuorostaan minua vaaleansinisillä silmillään. Olin hieman yllättynyt toisen sanoista, sillä itse en olisi ikimaailmassa ehdottanut entiselle mestarilleni ateriointia kanssani. Hänen kanssaan olin kyllä tullut, ainakin omasta mielestäni, toimeen ihan hyvin, mutta emme koskaan viettäneet aikaa muuten kuin harjoitellen tai muita mestarini käskyjä noudattaen. Ehkä minun oli kuitenkin päästettävä irti siitä, minkälainen suhde minulla oli ollut mestarini kanssa, ja keskittyä siihen, minkälainen suhde Järkäletassun kanssa kehittyisi. Ei ajatus huonolta kuulostanut. Minulla oli vielä jonkin verran aikaakin ennen seuraavia velvollisuuksiani, kun olimme lopetelleet Järkäletassun kanssa hieman aikaisemmin.
“Käyhän se”, tokaisin pitkäturkkiselle nopean nyökkäyksen kera. Kiristin vauhtia, jotta pääsisimme rivakammin leiriin.
Piikkihernetunnelin häämöttäessä edessä sujahdin sen läpi ensimmäisenä oppilaani kannoillani vanavedessä. Ennen kuin täysin suostuisin aterioimaan, oli tarkistettava tuoresaaliskasan riistan määrä. Järkäletassu halusi ilmeisesti jakaa jotain, joten voisin antaa hänen syödä suurimman osan riistasta. Nälkä ei kourinut vatsassa samalla tavalla kuin joinain toisina päivinä sydänlehtikatona, mutta pieni suupalaa ei koskaan ollut pahitteeksi. Helposti nälän tunteeseen myös tottui, jolloin jaksoi pidemmälle, vaikka olisi todennäköisesti tarvinnutkin jostain lisäenergiaa. Olin lupautunut vielä mukaan rajapartioon, joten sen tähden olisi kai ihan suotavaa syödä. Vaikka minulla olikin nyt oppilas koulutettavana, partiot eivät olleet vähentyneet muiden velvollisuuksien saralla. Varmasti ajan kuluessa Järkäletassukin olisi valmis mukaan.
“Voit valita kasasta jotain”, sanoin viitaten tuoresaaliskasan suuntaan. Se näytti edelleen kurjalta ilmestykseltä, mutta ei se sentään täysin tyhjyyttä huutanut.
“Onko sinulla esittää toiveita?” Järkäletassu kysyi vielä.
“Valitse sinä vain”, hymähdin takaisin ja oppilas tassutti kasan luokse vaaleansinisillä silmillä sen antimia valikoiden. Järkäletassun valikoidessa saalista Raparperipistos tassutti luokseni. Tämän kirkkaanoranssit silmät olivat kiinnittyneet minuun, jonka tähden nyökkäsin naaraalle tervehdykseksi.
“Tuimakatse”, mustaoranssi naaras naukaisi hänkin nopeasti nyökäten ja seisahtui viereeni. Hänen katseensa siirtyi mustanharmaaseen oppilaaseeni, joka vasta oli päässyt tuoresaaliskasan luokse.
“Sinäkin sait sitten viimein oppilaan”, Raparperipistos sanoi tavalliseen rauhalliseen tapaansa puhuen. En ollut vaihtanut muutamia sanoja enempää Raparperipistoksen kanssa partioiden ulkopuolella sitten hiirenkorvan aikaisten suurten harjoitusten, joissa olin ollut naaraan kanssa samoihin aikoihin. Tänään olinkin juuri palannut ajatuksissani oppilasaikoihini useampaan otteeseen, joten oli toisaalta yllätys Raparperipistoksen lähestyessä minua. Muistelin kuitenkin, että soturi oli myös seuraavaksi lähtevässä rajapartiossa osallisena, joten ei se loppujen lopuksi ollut ihmekään nähdä naarasta tässä vaiheessa lähettyvillä.
“Miten koulutus on alkanut?” Raparperipistos saattoi huomata minun syventyneen mietteisiini, kun en vastannut hetkeen. Kysymys johtui kai siitä. En oikein välittänyt puhua turhista, mutta Järkäletassukin oli saanut minut tänään aterioimaan kanssaan, joten ihmeiden aika ei ilmeisesti ollut vielä ohi.
“Järkäletassu on ihan kelpo oppilas”, sanoin nopeasti, kun huomasin Järkäletassun jo tulevan meitä kohti. Tietenkin oppilasta kuului kehua toiselle soturille, mutta en tuollaisia asioita päästäisi itse oppilaan kuullen ilmoille. Hän ei näyttänyt täysin varmalta siitä, pitäisikö hänen liittyä seuraan vai ei, nyt kun Raparperipistos oli ilmestynyt vierelleni.
“Se on hyvä kuulla. Teillä näyttää olevan jotain kesken, joten siirryn odottamaan jo uloskäynnin luokse”, mustaoranssi naaras naukui.
“Tulen pian itsekin, mutta saatte odottaa hetken”, tokaisin loittonevien askelten perään.
“Minä olen vain ajoissa, Hämypilvellä taitaa vielä hänelläkin kestää”, Raparperipistos huikkasi vielä ennen kuin tassutti kuuloalueen ulkopuolelle. Toisaalta ei minulla olisi ollut enää naaraalle muutakaan sanottavana.
Katsahdin Järkäletassuun ja tuon hampaissa roikkuvaan otukseen.
“Siirrytään vähän syrjemmälle”, hymähdin. En aterioinut yksinkään lähellä muita vaan pidin yleensä rauhallisemmista paikoista. En yleensä kylläkään aterioinut kenenkään seurassa, joten tämä oli iso poikkeus. Ajattelin sen kuitenkin helpottavan asioita Järkäletassun kanssa, joten kaipa minun oli nieleskeltävä menetetty rauha ja kestettävä.
// Järkäle?
// 758 sanaa
