Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Oli kulunut muutama päivä siitä, kun Henkäystähti oli kertonut klaanille Turmaloikan kuolemasta. Kukaan kolmesta pennustani ei ollut puhunut minulle sen jälkeen, vaikkakin kenties eri syistä. Myrskymahti oli edelleen raivoissaan ja aina välillä huomasin hänen tuijottavan minua kuin suunnittelisi murhaani. Olisin kenties ollut huolissani, jos en olisi tiennyt tyttäreni olevan aivan liian hyväsydäminen koskaan satuttaakseen minua. Pyräkkäpiru ei suhtautunut minuun yhtään myönteisemmin, vaikka ei tehnytkään tunteita aivan yhtä helposti luettaviksi kuin siskonsa. En edelleenkään uskonut, että Kaamoskukka välitti isänsä väitetystä kuolemasta. Hänen kohdallaan aavistelin, että kolli oli yksinkertaisesti ollut liian kiireinen jutellakseen kanssani. Näin hänet usein erään nuoren naarassoturin, Hämärähallan seurassa, enkä voinut sanoa pitäväni näkemästäni. Naaras vaikutti aika hyväuskoiselta, ja Kaamoskukka vaikutti vedättävän tätä huolella. Toivoin, ettei poikani veisi heidän juttuaan liian pitkälle, sillä en todellakaan toivonut Hämärähallasta hänen kumppaniaan. Olisi parempi, jos jokainen pennuistani tähtäisi jonkun kunnioitetun ja kokeneen soturin kumppaniksi.
Näinä muutamana päivänä olin myös ehtinyt siirtyä parantajan pesältä varapäällikön velvollisuuksiini. Olin ensin ollut hiukan hukassa enkä aivan tehtävieni tasalla, mutta Henkäystähti oli kärsivällisesti opettanut minua. Hän oli kertonut minulle, miten oli Punatähden varapäällikkönä itse järjestänyt partiot. Samaan aikaan oli pidettävä huoli siitä, että sekä tehtävät että vapaa-aika jakautuivat tasaisesti sotureiden kesken. Lisäksi oli varmistettava, että soturit saivat levätä tarpeeksi partioidensa välissä. Kerran olin vahingossa laittanut Tattihallan sekä kuuhuipun että auringonnousun partioon, eikä ujo kolli ollut uskaltanut sanoa mitään. Raukka oli yöpartiosta palattuaan nukkunut silmänräpäyksen ja lähtenyt sitten väsyneenä aamupartioon. Onneksi kukaan muu ei ollut huomannut kommähdystäni. Nolona olin suonut Tattihallalle vapaapäivän.
Yksi parhaista asioista varapäällikön asemassa oli se, että sain päättää kenen kanssa itse partioisin. Näin olin päässyt välttelemään sekä Myrskymahtia, Pyräkkäpirua ja Kaamoskukkaa, että muutamia kuolonklaanilaisia jotka yksinkertaisesti kävivät hermoilleni. Esimerkiksi Jääviillon, Kuuraturkin, Varissulan ja Sinilinnun pidin kaukana omista partioistani. Edellisenä päivänä olin silkkaa piruuttani laittanut koko köörin samaan partioon, jossa he toivottavasti kävivät toistensa hermoille. Vastaavasti olin määrännyt Tuhkajuovan kanssani partioon niin monta kertaa, että Henkäystähtikin oli huomannut hiukan kyseenalaisen toimintani.
Aamulla, ennen kuin ehdin jakamaan päivän partioita, hän oli kutsunut minut luokseen.
“Ymmärräthän, ettet voi jakaa partioita pelkästään omien mieltymystesi perusteella”, päällikkö murahti ja katsoi minua terävästi silmiin. “En voi uskoa, että minun on sanottava tämä sinun ikäisellesi kissalle, mutta sinun on pystyttävä partioimaan kenen tahansa klaanin kissan kanssa. Aivan sama, pidätkö heistä vai et.”
Pyöräytin silmiäni.
“Selvä, selvä”, naukaisin viileästi. “Mutta älä yritä kiistää, ettekö olisi itsekin joskus tehnyt näin. Varmasti klaanissa on kissoja, joita haluat vältellä.”
Henkäystähti huokaisi syvään, selvästi hiukan ärsyyntyneenä. Joskus mietin, katuiko hän sitä, että nimitti minut varapäällikökseen.
“Ehkä joskus, mutta en aina”, hän sanoi kohauttaen lapojaan. “Mene jakamaan partiot. Ja tee se tällä kertaa kunnolla.”
Siristin silmiäni päällikölle, mutta en väitellyt vastaan. Tietysti minä jatkossakin varmistaisin, että minun partiointini olisi mahdollisimman mukavaa. Uskoin, että se oli varapäällikkönä minun oikeuteni. Halusin kuitenkin todistaa Henkäystähdelle, että en ollut mikään oppilas ja pystyisin helposti työskentelemään myös inhokkikissojeni kanssa.
Siksi seisoskelin pian uloskäynnillä Kuuraturkin, Varissulan ja Sinilinnun kanssa Jääviiltoa odottaen. Ehkä minun ei olisi tarvinnut haastaa itseäni aivan näin paljoa. Henkäystähti olisi varmasti ollut tyytyväinen, jos olisin valinnut vain yhden näistä neljästä mukaani, mutta halusin todistaa hänen olevan täysin väärässä suhteeni. Näin silmäkulmastani punaruskean soturin lähestyvän ja virnistin. Hyvä puoli varapäällikön asemassa oli myös se, että pääsisin käskyttämään Jääviillon kaltaisia kiusankappaleita, eivätkä he voisi väittää vastaan.
“Hopihopi”, murahdin soturille, kun tämä asteli muun partion luo. “Painaako mieltäsi vieläkin pettymys siitä, ettei Henkäystähti tehnytkään sinusta varapäällikköä? Minuakin kyllä ärsyttäisi…”
//Jää?
