Järkäletassu
Kirjoittaja: Aura
Järkäletassu oli huokaisemassa väsymyksestä, mutta tyytyi vain puhaltelemaan ilmaa ulos. Hän ei mielellään näyttänyt väsymystään mestarilleen, vaikka se olikin ymmärrettävää. Olihan kolli nuori oppilas, joka ei ollut tottunut harjoittelumäärään ja toistaiseksi väsyi helposti. Kolli oli kuitenkin päättänyt olla kestävä, joten hän harjoittelisi myös vapaa-ajallaan. Sitten Tuimakatse kyllä yllättyisi! Vai yllättyisi, odottikohan Tuimakatse sitä? Järkäletassu vilkaisi mestariaan kulmiensa alta ja yritti ottaa selvää vanhemman kissan ajatuksista. Järkäletassu oli avaamassa suutaan, kunnes päätti sulkea sen. Kaipa Tuimakatse kertoisi myöhemmin tai sitten kolli kysyisi itse. Hän ei ollut aivan varma mitkä olivat soveliaita kysymyksiä, miksei voinut puhua kaikesta? Kolli jolkotteli hangessa mestarinsa takana ja katseli hiljaisena pimentyviä maisemia. Mitähän Tuimakatse keksisi huomiselle? Harjoittelisivatkohan he yöllä? Järkäletassu pohti myös muita oppilaita ja niiden harjoitteluja. Hänhän voisi oppia heiltäkin jotain, suurin osa pesän oppilaista oli häntä vanhempia ja täten luultavasti kokeneempia. Ja olisihan se hyvä tuntea pesätoverinsa, niin osaisi olla varuillaan ja hänen asemansa olisi varmemmin turvattu. Ja hän voisi löytää oman joukkionsa, paikkansa. Järkäletassu katsoi mestariaan hieman odottavaisena, hän ei nähnyt mitään syytä miksi Tuimakatse kieltäytyisi hänen kanssaan aterioinnista. Kollin olemus kuitenkin muuttui, mutta millaiseksi?
Järkäletassulla oli vaikeuksia lukea muita kissoja, häntä alkoi hermostuttamaan kun ei tiennyt tarkkaan Tuimakatseen tuntemuksia.
”Olemuksesi, se muuttui. Millaiseksi? Oletko iloinen kysymyksestäni vaiko vihainen? Surullinen? Mitä muita tunnetiloja on?” Järkäletassu pommitti mestariaan kysymyksillä ja yritti ravata toista kiinni, mutta hitaista askelistaan johtuen ei saavuttanut Tuimakatsetta. ”Opetan sinulle soturielämään tarvittavia taitoja, en tunnetiloja. Mutta jos vaadit tietää, minä vain hieman yllätyin sanoistasi”, kolli vastasi hänelle ja pian sen jälkeen tokaisi, että ehdotus kävi. Vaikkei kolli sanonut mitään, hän ei ymmärtänyt Tuimakatsetta. Rehellisesti sanottuna hän ei ymmärtänyt miksei ehdotus kävisi. Söiväthän kissat aina yhdessä? Kummallista. Ja yllättyneisyys, kuinkahan hyvä tunne se oli? Luokiteltiinko se positiivisiin tunteisiin? Järkäletassu niiskaisi ja kiristi vauhtiaan, jotta ei jäisi täysin jälkeen.
Mustaturkkinen oppilas huokaisi helpottuneena, kun hänen sinertävä katseensa havaitsi häämöttävän piikkihernetunnelin ja sujahti lähes Tuimakatseen hännässä kiinni sisään leiriin. Hän suuntasi kollisoturin mukana tuoresaaliskasalle. Kissojen harmitukseksi kasa ei ollut tähän aikaan vuodesta kasa, vaan ennemmin epämääräisiä saaliita siellä sun täällä. Tuimakatse naukaisi, että hän voisi valita kasasta jotain. ”Onko sinulla toiveita?” kollioppilas kysyi ja yritti hymyillä hieman, että hän näyttäisi ystävällisemmältä. Todellisuudessa hänen kasvoillaan oli lähinnä kummallinen ilme, joka ei juurikaan hymyä muistuttanut. Tai tuonut ensimmäisenä mieleen ystävällisyyden. Kolli aivasti, kun hänen nenänsä hipaisi linnun höyheniä ja hänen oli pakko kääntää päätään, jotta ei räkisi saaliiden päälle. Kun hänen aivastelukohtauksensa tuli päätökseen, Järkäletassu vilkaisi saaliita uudelleen ja valitsi sieltä myyrän. Kolli vilkaisi vielä jäljelle jääviä saaliita haikeana, olisipa siellä sammakoita. Hän oli kerran maistanut sellaista ja sen jälkeen karvalliset saaliit eivät olleet maistuneet yhtä hyvältä. Vaikka ei kolli ollut nirso, kaikki maistui hänelle. Oppilaan mielestä nirsoilu oli turhaa, sillä lehtikadon aikaan saalista ei muutenkaan ollut. Mustaturkki nappasi myyrän hampaisiinsa ja kääntyi Tuimakatseen suuntaan.
Järkäletassu havaitsi Tuimakatseen keskustelevan Raparperipistoksen kanssa ja jäi epäröimään liittyisikö heidän seuraansa. Hän ei tuntenut Raparperipistosta, olikohan hän Tuimakatseen ystävä? Vai kuuluikohan toinen kenties kollin perheeseen? Järkäletassu mittaili Raparperipistosta katseellaan ja yritti muistella oliko kuullut toisen perheestä mitään. Järkäletassu ei oikein ollut perillä muiden kissojen suhteista, mutta ei hän halunnutkaan olla kissatietäjä tai liian utelias. Järkäletassu tuhahti ajatellessaan kilpikonnakuvioista naarassoturia, joka oli ties kuinka monta kertaa udellut hänen perheestään. Hänestä ei kyllä sen kaltaista kissaa kasvaisi! Kolli osasi pitää nokkansa erossa muiden asioista ja keskittyä itsensä kehittämiseen. Järkäletassu ei ehtinyt kauaa odotella kauempana, kun Raparperipistos naukaisi jotain ja hänen askeleensa loittonivat kauemmas. Mustanharmaa kissa ei kysynyt Tuimakatseelta heidän keskustelustaan, vaan lähti seuraamaan mestariaan, joka halusi aterioida kauempana. Järkäletassu seurasi toista kuuliaisesti ja kun he pääsivät kollin valitsemaan paikkaan, hän laski myyrän toisen käpälien juureen ja nyökkäsi kohteliaasti. Hän halusi Tuimakatseen aloittavan, sillä kolli oli vanhempi ja korkeavaltaisemmassa asemassa. Siitä syystä Järkäletassu koki, että kollin olisi parempi aloittaa.
”Kiitos kun suostuit aterioimaan kanssani, se merkitsee minulle paljon”, Järkäletassu naukaisi ja ”hymyili” omaa hymyntapaista virnuaan. Tuimakatse nyökkäsi hänelle rauhallisesti ja haukkasi myyrästä palasen.
”Tiedätkö sinä milloin sammakot palaavat? Ja olisikohan muita sen kaltaisia riistoja?” Järkäletassu pohdiskeli hiljaisella, mutta pohtivalla äänellään. Hän oli toiveikkaalla päällä, kenties lehtikadonkin aikaan voisi nauttia hyvästä riistasta. Hänen ikäväkseen Tuimakatse kohautti olkiaan. ”Kaipa ne viimeistään viherlehden aikaan palaa, en ole seuraillut sammakoita ja niiden kasvua sen enempää. Tuosta toisesta en ole ihan täysin varma, kaipa siellä jotain on”, kolli naukaisi ja haukkasi luisevasta myyrästä vielä viimeisen palasen, kunnes työnsi sen oppilaalleen.
”Voit syödä sen loppuun. Minun täytyy mennä. Me jatkamme sitten huomenna, joten saat loppupäivän vapaaksi”, Tuimakatse sanoi katsellessaan leirin uloskäynnille. Järkäletassu vastasi toisen nyökkäykseen ja vilkaisi myös uloskäyntiä, jonka liepeillä oli kissajoukkio. Kolli arvasi välittömästi, että hänen mestarinsa oli menossa partioimaan. Hetken lähtöä tekeviä kissoja katseltuaan, hän keskittyi taas ateriaansa. Järkäletassu olisi halunnut närppiä myyrää vain nirsosti, sillä karvalliset eläimet eivät houkuttaneet todella. Hän kuitenkin tyytyi suorastaan hotkaisemaan tuoresaaliskasasta haetun eläimen syötävät osat ja röyhtäisi hiljaa ateriahetkensä päätteeksi. Kolli työnsi myyrän rippeet kauemmas ja vilkuili aukion tapahtumia.
Pitäisiköhän hänen jutella jollekin? Muihin tutustuminen voisi olla jopa hyödyllistä puuhaa. Hänen vaaleansiniset silmänsä huomasivat Kettupennun jekkuilevan ja häärivän Mäntyviiksen ympärillä, mutta Järkäletassu ei ollut pentujen suuri ystävä, joten kolli löntysteli laiskoin askelin oppilaiden pesälle. Kolli ajatteli ottavansa unet, mutta hänen ja Tattitassun katseet kohtasivat suurikokoisen Tattitassun kanssa. Järkäletassu ei tuntenut Tattitassua sen paremmin, mutta tiesi toisen olevan herkkä ja pelokas.
”Iltoja”, kolli maukui möreähköllä äänellään ja nyökkäsi toiselle ottaessaan parempaa asentoa sammalillaan. Vanhempi kollioppilas nyökkäsi hänelle ujosti ja ja katseli sitten muualle. Kaksikon välille iskeytyi hieman vaivaantunut tunnelma, joten Järkäletassu keskittyi sukimaan turkkiaan.
Hänen turkkinsa oli mennyt harjoitellessa sotkuiseksi, pitkään turkkiin oli tarttunut lunta ja roskia. Hiirenkorvaan aikaan roskaisuus vain lisääntyi ja hänen pitäisi sukia turkkia jatkuvaan otteeseen. Mustanharmaa kissa muljautti silmiään ajatukselle, hänen mielestään turkin sukiminen oli jopa hieman turhaa hommaa. Järkäletassu sukaisi käpäläänsä ja haki sitten parempaa asentoa. Kerta hänellä olisi loppupäivä aikaa, hän käyttäisi osan siitä lepäämiseen ja harjoittelisi sitten itsekseen. Kolli ajatteli pyytävänsä jonkun myöhemmin taisteluparikseen, ehkä hän hankkisi kolmannenkin, jotta he voisivat harjoitella tiimitaistelua. Sellainen kuulosti hyödylliseltä ja hyvältä taktiikalta, mitäköhän mieltä Tuimakatse oli siitä? Lopulta kolli löysi hyvän asennon ja laski päänsä sammalilleen. Kolli haukotteli unisena, päivän askareista tullut väsymys alkoi näkyä hänen olemuksestaan. Kolli sulki siniset silmänsä ja haukotteli vielä toisen kerran uupumuksensa merkiksi. Järkäletassu sai yleensä helposti unta eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, joten pian pesästä alkoi kuulua hiljainen tuhina.
//1027 sanaa
