Lepakkohuuto
Kirjoittaja: Käärmis
Kun kaksikko pääsi viimeinliikkeelle Hilleripilven valituksesta huolimatta, Lepakkohuuto lähti seuraamaan oravan hajua tarkkaan. Hänen täytyisi löytää jotain! Hän ei suostuisi palata tyhjin käpälin takaisin.
Pian tummanharmaa kolli kuuli rapinaa ja huomasi tuuhean hännän vilahtava puiden seassa. Hän asettui matalaksi ja viesti lyhkäisellä hännällään Hilleripilveä tekemään samoin. Toinen kolli tuntuikin ymmärtävän heti ja pysähtyi paikalleen kyyryssä.
Lepakkohuuto arvioi hieman matkaa ja lähti kiertämään oravan taakse. Hän ajatteli, että voisi koettaa napata oravan, ja jos se huomaisi hänet se lähtisi suoraan kohti Hilleripilveä. Senhän nyt ainakin pitäisi toimia, eikö?
Lepakkohuuto hipsi oravan taakse ja loikkasi tätä kohti jo voitonriemuisin ajatuksin. Kuitenkin orava käänsi päätään, vinkaisi ja lähti pinkomaan kohti Hilleripilveä. Lepakkohuuto huomasi toisen soturin vain siistivän turkkiaan eikä keskittynyt lainkaan saaliiseen.
Lepakkohuuto ajatteli heidän jo menettäneen toisen saaliin samalta kertaa, mutta oravan saavuttua tarpeeksi lähelle toinen kolli huomasi tämän ja nappasi sen nopeasti. Hän nosti katseensa oravasta Lepakkohuutoon näyttäen oikein ylpeältä itsestään. Tummanharmaa kolli sen sijaan oli osin ärtynyt. Tietysti Hilleripilvi oli alkanut vain pesulle! Oli silkkaa Pimeyden metsän siunausta, että he olivat oikeasti napanneet oravan – tai Hilleripilvi oli napannut.
“Mainiota, nyt saimme edes jotain kiinni”, Lepakkohuuto naukui laimeasti ja saapui kohti rintaansa ylpeästi röyhistelevää Hilleripilveä.
“Eikö ollutkin vaikuttavaa? Nappasin oravan, kun sinulle tuli huti. Pelastin meidän nahkamme täydeltä nöyryytykseltä”, kolli naukui ottaen selkeästi kaiken kunnian. Lepakkohuuto joutui väkisinkin pidättelemään tuhahdusta.
“Joo, mahtavaa työtä. Se oli oikein suuremmoista”, tummanharmaa kolli naukui silmiänsä pyöräyttäen. Hän nosti kuononsa vielä ilmaan yrittäen haistaa edes pienen hiiren.
//Hilleri?
