Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
Makasin vuoteellani. Oli raskasta pitää päätä ylhäällä, koska siinä oli arpia. Orvokkisydän makasi vieressäni. Naaras oli hieman huonommassa kunnossa kuin minä. Edessäni oli toinen sairasvuode, jossa makasi tummanruskea naaras Nuppujuova. Hän oli ollut täällä jo muutaman päivän. Nuppujuovan toinen silmä näytti yhä kauhealta. Siinä oli iso arpi, ja se oli kiinni. Toivoin että naaraalle ei kävisi mitään. Nuppujuova käänsi päätään minua kohti. ”Hei, miten voitte?” hän kysyi ystävällisesti. Mieleni teki vastata naaraalle kipakasti, mutta en kehdannut. Orvokkisydän kuitenkin ehti ennen. ”Voimme ihan hyvin. Entä sinä?” Orvokkisydän naukui. ”Ihan hyvin. Tai vielä paremmin erään kissan takia.” Nuppujuova vastasi. Yhtäkkiä hänen ilmeensä muuttui järkyttyneeksi. ”Ei.” hän kuiskasi. Huomasin, että hän vaikutti peittelevän sanomaansa. Yritin olla välittämättä siitä, mutta kuitenkin minua kutkutti saada tietooni se, ketä Nuppujuova tarkoitti. Olihan naaras kaunis ja mukava, mutta en tykännyt hänen kaltaisistaan kissoista. Toivoin että naaras oli saanut jonkun komean tai rohkean kissan. Itsekin haluaisin kumppanin, mutta en uskaltanut kysyä keneltäkään. Kuitenkin minua pidettäisiin ihan hiirenaivona! Eikä kukaan tekisi pentuja tälläisen kanssa, joka oli karannut klaanistaan. Hehkuaskel ilmestyi kuin tuhkasta esiin. Naaras kyseli vointejamme ja antoi meille yrttejä. Itse halveksuin jonkin verran parantajia, mutta arvostin heidän työtään. Ilman Hehkuaskelta, olisimme kuolleet kaikki. Olimme kaikki velkaa parantajille. Venyttelin. Köyristin niskaani voimakkaasti. Laskin etutassuni maahan ja hyppäsin pois vuoteeltani. Yhtäkkiä takatassuuni iski sävähtävä kipu. ”Aih!” suustani pääsi. Hehkuaskel kiirehti luokseni. ”Mikä kävi?” hän kysyi. ”Takatassuni.” kuiskasin. Hehkuaskel katsoi sitä. ”Kyllä, näyttää siltä että takatassusi on nyrjähtänyt. Luita ei onneksi mennyt poikki.” Hehkuaskel totesi. ”Annan sinulle pietaryrttiä.” Nyökkäsin. Käpäläni tuntui kipeältä. Peruutin vuoteelleni. Halusin jutella jonkun kanssa. ”Oletko hereillä?” kysyin Orvokkisydämeltä. Naaras nukkui sikeästi. Huomasin torkkuvan Nuppujuovan. Hehkuaskel lajitteli yrttejä. Käännyin katsomaan. ”Arvostatko parantajuutta?” Hehkuaskel kysyi katsomatta minuun. Häkellyin kysymyksestä. Hehkuaskel ei koskaan ollut sanonut minulle noin. ”Ööh..tietysti.” sanoin kiusaantuneena. Eihän se koko totuus ollut, mutta en todellakaan kehdannut sanoa sitä naaraalle ääneen! Millainen idioottikissa tekisi niin? Hehkuaskel katsoi minua pitkään. ”Valehteletko? Voit kertoa minulle suoraan totuuden, en loukkaannu. Katsos parantajat kuuluvat täällä Kuolonklaanissa huonoimpaan arvoon.” Hehkuaskel sanoi ihan kuin arvaten ajatukseni. ”Et loukkaannu?” varmistin. ”En, olen kokenut pahempaakin.” Hehkuaskel vastasi. Mietin hetken. Kehtaisinko sanoa hänelle sen? Vai enkö? ”No, tietysti arvostan työtäsi. En..ööh..halua erota muista kuolonklaanilaisista, joten..no pidän sinua alemmassa arvossa.” änkytin. Heti halusin viiltää minulta vaikka kuonon irti tai jotain. Sanoin kerta kaikkiaan hyvin loukkaavasti että oudosti! Hehkuaskel katsoi minua oudosti. Hänen katseestaan ei osannut sanoa mitään. Oliko se loukkaantunut? Oliko se surullinen? Oliko se ne kenties..huvittunut? En tiennyt mitään hänestä. Mutta hän tiesi kaiken minusta. ”Äh, älä välitä. Olet vasta nuori, joten tuo on varsin yleinen mielipide. Arvostan rehellisyyttä.” Hehkuaskel vastasi. Yhtäkkiä minusta tuntui helpottuneelta. Hehkuaskel ei ollutkaan loukkaantunut hirveästä kommentistani! ”Vaikka kyllähän minua ilahduttaa kuulla kiva mielipide itsestäni.” Hehkuaskel lisäsi pilke silmissään. Katsoin naarasta. Pidin Hehkuaskelesta. En tietenkään ollut ihastunut tähän, mutta saihan kissoista pitää. Hehkuaskel jatkoi yrttejen lajittelua. Mietin, miltä tuntuisi olla parantajan kumppani. Paitsi, että se oli mahdotonta. Eihän parantajalla saanut olla kumppania! Vai saiko? Se olisi ainakin soturilain vastaista, enkä haluaisi rikkoa enempää lakia. Tunsin vain pari kissaa, jotka olivat rikkoneet jollain tavalla lakia. Eihän kukaan tiennyt että olin rikkonut sitä. Paitsi tietenkin Kalmakuu. Onneksi minulla oli vielä mestarini. Hän oli ihan mukava. Ajatukseni palautuivat taas kumppani-asiaan. Kukakohan sopisi minulle kumppaniksi? Ei ainakaan Höyhenhalla, tai Lumikkoviiksi, sillä heillähän oli jo erakko-kumppanit. Ja hekin olivat rikkoneet lakia. Ja sitä paitsi heillä oli jo pennut! Toisaalta he sopisivat minulle hyvin. Jatkoin miettimistä hetken, mutta nukahdin uneen.
//Kp-boosti //
