Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Viime aikoina provosoiva, kenties ärsyttävä tai jopa raivostuttava puoleni, joka nautti muiden kissojen tunteilla pallottelusta, oli piileskellyt hieman taka-alalla. Välini Aaltosalamaan olivat olleet hieman kireät johtuen aiemmasta valinnastani pimittää Sulkavirran kuolema häneltä. Asia oli painanut sydäntäni, vaikka luottoni suhteeseemme oli kova, enkä tähän uskonut kauniin tarinamme päättyvän. Hetkeen ei klaanitovereiden härnääminen ollut kiinnostanut, mutta nyt tunsin tämän puoleni nostavan päätään. Katalyyttina toimi Hilleripilvi, joka ei-niin-hienovaraisesti tiiraili leirin suuaukolla partioon valmistautuvaa Kaamoskukkaa. Nuoremman soturin fanaattinen ihailu tätä kollia kohtaan ei ollut jäänyt kenellekään kuolonklaanilaiselle epäselväksi, siitä hän piti itse huolen. Yksikin väärä sana Kaamoskukasta saisi Hilleripilven ilmestymään kuin tyhjästä puolustamaan idoliaan.
Pirullinen virne hiipi kasvoilleni.
Nousin rennosti venytellen paikaltani ja muina kolleina astelin kohteeni seuraan. Kasvoillani väreili hillitty hymy, kun Hilleripilvi huomasi minut.
”Jaahas, mitäs Hilleripilvi? Nautit hiirenkorvasta?” virkoin ja istuuduin kollin viereen. Suin turkkiani kohteliaan välinpitämättömästi. Leirin toisella laidalla Kaamoskukan partio pujahti ulos leiristä, jolloin Hilleripilven huomio siirtyi kokonaan minuun. Toisaalta, Kaamoskukka varmasti hallitsi merkittävän kokoista reviiriä kollin ajatusten metsässä myös poissa ollessaan.
”Lumet ovat sulaneet, se on tietysti mukavaa”, soturi vastasi tylsään kysymykseeni. Säästä oli aina hyvä puhua.
”Niin, on helpompi partioidakin kun ei tarvitse tarpoa hangessa”, myötäilin silmäillen Hilleripilveä kuin saalista. ”Lehtikadon aikaan kaikenlainen liikkuminen on kyllä vaikeampaa. Heh, muistanpa yhdenkin tapauksen… No, ehkä tämä kissa voi itse kertoa, se oli ihan hauska juttu…”
En osannut kehuttavasti lukea Hilleripilven tuntemuksia tämän ilmeistä, mutta vähintäänkin pienen kiinnostuksen saatoin hänessä aistia. Ei kolli ollut minusta koskaan vaikuttanut seurallisimmalta kissalta. Ehkä juorut kuitenkin kiinnostivat, niistähän oli vaikka mitä hyötyä.
”Kerro pois”, Hilleripilvi kehotti. Valmistauduin hyökkäämään: iskujeni olisi oltava tarkkoja ja tehokkaita. Rykäisin ja vilkaisin salamyhkäisesti ympärilleni.
”No, olin kerran metsästyspartiossa. Lehtikato oli kylmimmillään ja puidenkin rungot olivat aivan jäässä. Itse en siis kehdannut lähteä kokeilemaan onneani vaan pysyin maassa, mutta partiotoverini päätti lähteä kiipeämään. Ja no, arvaat varmaan miten kävi. Hän oli ehtinyt melko ylöskin, ei ollut mikään lyhyt pudotus siis. Kuulin vain ylhäältä hölmön huudon, pari tömähdystä ja raksahdusta kun tämä onneton osui matkalla pariin oksaan, ja sitten hän makasi edessäni lumikeossa. Hän oli sitten hassu näky! Miten voi edes käydä noin…”
Saaliini ei aavistanutkaan, mikä häntä odotti. Hän ei huomannut minua – olin jo voittanut. Viimein ponnistin hyökkäykseen, valmiina sivaltamaan viimeisen, tappavan iskun.
”Kaamoskukka varmaan nirhaisi minut, jos kuulisi… No, hyvä sinunkin tietää, ettei ystäväsi ole ihan siitä terävimmästä päästä…”
//Hilleripilleri?
KP-boosti käytössä
