Rosmariinikynsi
Kirjoittaja: Saaga
Letkautin hauskan vitsin ja menin sitten taas hiljaiseksi. Yritin keksiä miten jatkaisin, mutta Lepakkohuuto päätti puhua. Lepakkohuudon hermostunut jalkojen steppaaminen ei helpottanut oloani.
“Haluan. Tai siis haluan, jos sinä haluat. En halua, jos sinä et-”
“Selvä sitten. Minä juoksen nyt partioni kiinni. Jutellaan myöhemmin lisää”, Lepakkohuuto ja sanoi ja hymyili pienesti. Minun kanssa kumppanuus ei vaikuttanut hänestä aivan kamalalta. Sanat lämmittivät sisimpääni ja leveä hymy puhkesi kasvoilleni. Lepakkohuuto lähti kävelemään pois. Hän katsahti vielä kerran taakseen, mutta jatkoi sitten matkaansa ulos parantajien pesästä ja sitten ulos leiristä. Jäin seisomaan paikoilleni sairasaukiolle tunnemyrskyni kanssa. Tällä kertaa tunnemyrskyssä oli vain positiivisia tunteita. En tuntenut juurikaan pelkoa, enkä edes halunnut suuremmin ajatella mitä jos -ajatuksia. Hymyilin vain ja hehkuin iloa ympärilleni. Havahduin ajatuksistani, kun Hehkuaskel työntyi parantajien omasta osasta pesää sairasaukiolle. Naaras hymyili ja katsoi minua.
“Oletan että et jäänyt tänne, koska tarvitset hoitoa”, Hehkuaskel sanoi ja asteli lähemmäs. Naurahdin ja katsoin vanhempaa kissaa.
“Näytät ikionnelliselta. Olen iloinen, kun klaanissa on uusia kumppanuksia. Ehkä saamme pian lisää pentujakin. Toisaalta olisi parempi, jos odottaisitte lehtikadon yli”, parantajavanhus höpötteli. Naurahdin nyt vaivaantuneena.
“Haluatko tulla auttamaan minua yrttien keräämisen kanssa?” hän kysyi vaihtaakseen puheenaihetta, sillä huomasi minun vaivaannukseni. Nyökkäsin.
“Toki. En tiedä pystynkö keskittymään partiointiin juuri nyt”, vastasin ja hengähdin syvään.
“Hienoa, mennään.”
