Karhutassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Viskasin nuutuneet sammaleet menemään. Katsoin sivusta, kun Pihkapentu laski oman kantamuksensa sammalvuoren juurelle. Taivaspentu oli joutunut jäämään pentutarhaan, koska ei ollut jaksanut kannatella rullan painoa, joten olin ottanut homman hoidettavakseni yhdessä Pihkapennun kanssa.
“Hyvä, seuraavaksi haetaan puhtaita sammalia Hehkuaskelelta”, sanoin käännähtäen kannoillani ja lähdin astelemaan takaisin leiriin päin. Sisäänkäyntitunnellille oli vain muutaman ketunmitan matka ja se taittui hetkessä.
Astelin aukion poikki kahden kiven välissä sijaitsevalle pesälle, jossa olin ehtinyt piipahtamaan samalle päivää jo kerran aikaisemmin. Pihkapentu tassutteli vierelläni.
Pujahdin sisälle hämärään yrteiltä tuoksuvaan pesään ja yritin paikantaa parantajan hahmon varjoista, mutta ainoa asia mikä voisi antaa pikimustan naaraan ilmi, olivat hänen vitivalkoiset tassunsa, jotka pistivät erityisesti omaan silmääni kissan kokonaiskuvassa.
Pihkapentu vierelläni valpastui, kun Hehkuaskel lopulta tassutteli näkyviin. Parantaja nyökkäsi tervehdykseksi.
“Tulimme hakemaan sammalta”, sanoin.
“Selvä. Odottakaa siinä, palaan pian”, naaras naukaisi ja kiiruhti varastolleen. Hetken kuluttua hän palasi takaisin mukanaan paksu tukko käyttämättömiä sammalia.
“Eivätköhän nämä riitä ainakin ensihätään”, hän tokaisi ja laski ne maahan. Kumarruin nappaamaan puhtaat sammaleet hampaisiini vikkelästi ja tupisin vielä Hehkuaskelelle epäselvän kiitokseni ennen kuin poistuimme pesästä.
Pentutarhalla opastin Pihkapennulle miten pedit kuului tehdä oikeaoppisesti. Kun saimme urakan päätökseen, passitin pennun ikätoveriensa luokse ja suuntasin itse tuoresaaliskasalle, sillä jäytävä nälän tunne häiritsi keskittymistäni.
Nappasin kasasta linnun ja asetuin syömään sitä kauemmaksi pääaukion hälinästä. Hädin tuskin olin ehtinyt haukata ensimmäistäkään suullista, kun Punatähden ääni kajahti vahvana ja huomiota herättävänä leirin keskustasta. Nielin turhautumiseni ja siirsin linnun hetkeksi syrjään, jotta voisin keskittyä paremmin siihen mitä päälliköllä oli sanottavanaan.
“Aurinkohuipun partio havaitsi tänään jotain poikkeuksellista rajalla lähellä Hehkulampea. Paikalla oli monen tuntemattoman erakon haju. Jäljet olivat tuoreita, ja todennäköisesti erakot majailevat jossain lähellä meidän reviiriämme, emmekä me voi sallia sitä. Erakot vievät meidän riistaamme, jota ei lehtikadon aikaan ole muutenkaan paljoa. He tuskin vähät välittävät meidän rajoistamme tai säännöistämme, jonka vuoksi meidän täytyy puuttua asiaan”, Punatähti ilmoitti.
“Lähetän partion ilmoittamaan erakoille, että heidän on siirryttävä kauemmaksi Kuolonklaanin rajasta. Hajujen perusteella tunkeilijoita on alle kymmenen, jonka vuoksi partiokin on normaalia suurempi. Yritämme selvitä tästä puhumalla, mutta valmistaudumme taisteluun”, punaruskea kolli jatkoi, eikä saarna vielä siihen jäänyt:
“Minä johdan partiota. Mukaani lähtevät Surmakynsi, Varjokarva, Liekkihäntä, Jyrkänneloikka, Jokimieli, Tuhkatassu, Karhutassu ja Pimentotassu. Luminenä on vastuussa leiristä sillä aikaa. Partio lähtee auringon noustessa huomisaamuna.”
Meinasin tukehtua lintuun, josta olin päällikön puheen aikana nyhtänyt itselleni palasen, kun kuulin nimeni mainittavan partiossa. Nieleskelin henkeen vetämäni lihaklöntin alas ja yskäisin. Ilmeisesti aihe oli herättänyt muissakin kissoissa ajatuksia, sillä aukiolla kävi melkoinen kuhina ja puheensorina Punatähden julistuksen jälkeen.
Miten taisteluun edes valmistauduttiin? Jos onnistuin jo häviämään helpoissa harjoituksissa ehkä klaanin kömpelimmälle kissalle, olisi enemmän kuin todennäköistä että joku erakko kamppaisi minut yhtä vaivattomasti kuin sokean vanhuksen ja pääsisi niskan päälle. Tunsin niskakarvojeni nousevan pystyyn; en halunnut edes kuvitella miten veriseksi tilanne saattaisi eskaloitua, jos Punatähti ei onnistuisi puhumaan erakoita kauemmaksi reviiriltämme.
“Aiotko syödä tuon?”
Katsahdin ruosteenruskeaan naaraaseen, joka oli seisahtunut eteeni ja silmäili etukäpälieni juuressa odottavaa lintua toiveikkaan näköisenä. Mieleni olisi tehnyt käskeä emoa painelemaan jonnekin muualle kerjäämään ruoantähteitä, mutta uutinen mahdollisesta taistelusta erakoita vastaan oli vienyt ruokahaluni, joten työnsin tuoresaaliini suosiolla hänelle enkä nostanut asiasta äläkkää. Ruostekukka otti linnun riemulla vastaan ja tassutteli häntä pystyssä kauemmaksi nauttimaan ateriastaan.
Katsoin hänen menoaan parin silmänräpäyksen ajan, kunnes sitten nousin takamukseltani ja raahustin oppilaiden pesälle. Pujottelin omalle vuoteelleni ja ryhdyin pöyhimään sammalia samalla kun pidin silmällä muita oppilaita, jotka myöskin suunnittelivat yöpuulle käymistä. Lopulta käperryin itsekin sammalille ja laskin leukani takajalkojeni päälle, jotka olin vetänyt kuononi eteen. Monen mielestä asento, johon itseni taiteilin ilta toisensa perään, saattoi näyttää hankalalta, mutta olin oppinut siihen jo pienestä pitäen, sillä pitkät jalat oli ollut aina vaikea sijoittaa siten, että ne olisivat olleet jotenkin mukavasti vatsan alla, eivätkä niin, että jouduin joka aamu verryttelemään turtia koipiani hyvän tovin huonosta nukkuma-asennosta johtuen ennen kuin pysyin edes tolpillani.
Pienestä levottomuudesta huolimatta vaivuin untenmaille nopeasti, enkä herännytkään vasta kuin aamulla, kun Varjokarva tuli herättämään meitä partioon. Nousin ylös kohtuullisen ripeästi, siloitin muutaman rinnastani törröttävän karvatupsun ja jolkottelin ulos.
Leirissä oli melkoinen hälinä jo näinkin varhain aamusta. Surmakynsi näytti keskustelevan Punatähden kanssa leirin keskustassa. Itse päädyin noutamaan jotakin vatsantäytettä ennen kuin lähtisimme, sillä eilinen iltapalani oli kadonnut parempiin suihin Ruostekukan toimesta.
Valikoin tuoresaaliskasta pienen hiiren ja jäin pohtimaan mihin asettuisin syömään sitä. Lopulta tassuttelin oppilaiden pesän edustalle, jossa aikaansa minun lisäkseni tappoivat Tuhkatassu ja Pimentotassu. Laskin hiiren muutaman hännänmitan päähän näistä ja näykin aamiaistani edelleen haluttomana, mutta tarpeeksi nälkäisenä syödäkseni sen tällä kertaa kokonaan.
Vilkaisin oppilastovereihini päin vaivihkaa. Heillä näytti olevan juttu kesken, mutta lopulta hiljaisuuden laskeutuessa kaksikon välille en voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni ja yrittää tehdä jonkin sorttista aloitetta.
“Jännittääkö teitä?” kysyin näiltä yhtäkkiä. “Tämä on varmaan ensimmäinen oikea taistelunne? Niin minunkin.” Jälkeenpäin tajusin kuulostaneeni typerältä. Enemmän kuin typerältä: Itse asiassa täydeltä idiootilta. Mutta tehty mikä tehty. Hyvät suhteet klaanitovereihin takaisivat hyvän aseman klaanissa ja täten myös hyvän tulevaisuuden.
//Tuhka tai Pimento?
//785 sanaa.
