Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre ravisti korviltaan kosteita lumen ja sateen sekaisia pisaroita. Sää ei ehkä ollut otollinen harjoituksille, mutta soturin oli kyettävä toimimaan kaikenlaisissa sään ja ilmaston tiloissa. Lampiväreestä tuo miete vaikutti aika älykkäältä, ja hän harkitsi hetken sen sanomista ääneen oppilaalleen, mutta lopulta harmaa naaras päätyi pysymään hiljaa. Olihan asia itsestäänselvyys, eikä hän halunnut Särötassun kuvittelevan, että hän piti tätä tyhmänä.
Kun Särötassu kysyi heidän määränpäästään, Lampiväre heitti nopean vilkaisun taakseen.
”Menemme Lehtikuusilaaksoon”, hän sanoi ja suuntasi katseensa taas eteenpäin. ”Olin ajatellut, että voisimme nyt harjoitella avarilla alueilla metsästystä, mutta sää on melko kehno. Puut suovat sentään hieman suojaa.”
Oikeastaan Lampiväre ei ollut etukäteen tarkemmin suunnitellut, minne he menisivät, mutta Lehtikuusilaakso tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Hän oli aina pitänyt siitä: metsikkö erosi puustoltaan Kuolonklaanin muusta melko yksitoikkoisesta reviiristä, ja etenkin ruskan aikaan se oli keltaisine lehvistöineen henkeäsalpaavan kaunis. Nyt laakso oli tietenkin harmaa ja koruton, mutta silti se tarjosi hieman vaihtelua.
Lampiväre toivoi, ettei Särötassu vihaisi häntä liikaa huonossa säässä talsitun pitkähkön matkan vuoksi. Aurinko oli ehtinyt nousta jo monta mittaa, ennen kuin kaksikko viimein saapui reviirin toiselle puolelle. Lampiväre johdatti oppilaansa pienelle aukealle, jossa tämän vaanimisasennon analysoiminen ja korjailu onnistuisi helpommin. Hän aikoi myös myöhemmin laittaa Särötassun metsästämään hiiriä, jos riistan suhteen kävisi tuuri. Lintujen ja oravien saalistaminen jäisi myöhemmälle, sillä niiden jahtaaminen ylhäällä oksistossa toi omat haasteensa, eikä Lampiväre halunnut oppilaansa katkaisevan kokemattomuuttaan jalkojaan.
”Hiotaan vaanimisasentoasi näin alkuun”, harmaa naaras sanoi ohuella äänellään ja astui Särötassun eteen. ”Asettuisitko vaanimaan?”
//Särö?
