Pähkinätassu
Kirjoittaja: Ron
Minä enää hädin tuskin huomasin mestariani. Harjoituksissakin minä tiedostin hänen olemassaolonsa vain silloin, kun hän käskisi minua tekemään jotain. Eikä se tarkoittanut, että minä häntä tottelin. Olin vain niin täynnä tuota nahkasäkkiä. Päivät vierivät, hänen mielensä ei ollut lähtenyt Lauhalaukan luota. Hän oli kuollut, ja sellaisena pysyy. Kissoja kuolee kaiken aikaa. Ei se ole ikinä kivaa, mutta sellaista elämä on. Elämä alkaa, elämä päättyy, mutta se ennenkaikkea jatkuu. Meidän täytyy jatkaa eteenpäin, olivat viimeaikojen tapahtumat sitten kuinka traagisia tahansa. Oli Villisielulta todella itsekästä ja typerää surra toista soturia ikuisuuksia minun soturikoulutukseni kustannuksella. Tässä maailmassa oli muitakin kuin hän ja Lauhalaukka. Tämä maailma ja sen asukit eivät pyörineet heidän ympärillään. Villisielun oli herättävä todellisuuteen, ja sen lisäksi hyväksyä se.
Nyt olin taas painimassa hänen vinopäisyytensä kanssa. Oli säkkipimeä yö. Villisielu oli kieltänyt minua menemästä nukkumaan tänä iltana, vain siksi että hän voisi sanoa Punatähdelle, että koulutukseni etenisi. Tällä kertaa tämä Villisielun ilmavien aivojen tuotos oli yhtälailla laiska tekosyy harjoituksille, kuin aina ennenkin.
”Haluan harjoitella kanssasi taistelua, jossa et näe vastustajaasi.”
Niin hän oli sanonut. Hänen sanansa saivat sisäisen minäni yökkimään inhovana.
Tämä harjoitus oli suhteellisen helppo. Villisielun ollessa ´kiireinen´ olin saanut Taivaslaululta ja Pilvitassulta apua soturikoulutukseni suhteen. He olivat ehtineet opettaa minulle miltei kaiken tarpeellisen tiedon, mitä tuli taisteluihin. Olin valmiimpi tähän, kuin Villisielu. Hän yritti selostaa minulle, mutta ikäänkuin painoin hänen sanansa vasten maata. Kehoni käski häntä pitämään suunsa kiinni. Hänestä ei ollut mitään hyötyä, vaan päinvastoin. Minä en enää jaksanut kuunnella sitä ääntä. Olin väsynyt, ärtynyt ja lopen kyllästynyt näihin temppuihin.
Lopulta se sohiminen pysähtyi. En enää ollut suht valppaana räpiköimässä Villisielun kanssa pimeydessä. Minä seisoin paikoillani, josta nopeasti käännyin ja sipsutin pimeyden sekaan. Olin kuulevinani Villisielun äänen, joka jäi kuitenkin minulta taka-alalle. Kuljeksin sinne, jossa oletin leirin odottavan minua.
//Villi?
291 sanaa
