Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Harjoitusten jälkeen tunnelma klaanissa oli melko kireä. Se ei johtunut harjoituksista, vaan niiden aikana tapahtuneesta kuolemasta. Tuntematon, yrteillä hajunsa peittänyt kissa oli käynyt Eloklaanin rajalla Sammalvarjon kimppuun, ja naaras oli saanut surmansa. Kissan kuolema tuskin klaania oli hätkähdyttänyt, vaan ennemminkin se, että emme tienneet kuka Sammalvarjon oli tappanut. Tappaja saattoi hyvinkin olla kuolonklaanilainen.
Punatähti oli antanut Sulkatassulle ja Sähkötassulle rangistukset. Kolme kuuta pidempään oppilaana saattoi tehdä oppilaille selväksi, ettei sääntöjen rikkominen ollut soveliasta. Tai no, en ollut Sulkatassusta niinkään varma, mutta Sähkötassu takuulla ymmärtäisi viimeistään nyt sääntöjen noudattamisen tärkeyden.
”Tuhkajuova, sinä johdat aurinkohuipun saalistuspartiota. Otat mukaasi Hiutaleviiksen, Kuuraturkin, Pähkinäkorvan ja Lehtitassun”, Henkäysvarjo lausui leirin keskustalta kohdistaen katseensa minuun. Minä nyökkäsin ja loin katseeni automaattisesti taivaalle. Aurinko olisi pian huipussaan, mutta ennen sitä ehtisin vielä syödä jotakin. Nousin ylös ja kävelin pääaukion halki tuoresaaliskasalle. Hiirenkorva näkyi myös saalismäärässä. Jokainen kissa sai syötyä vatsansa täyteen ainakin kerran päivässä. Nappasin kasasta riutuneen näköisen hiiren, ja kannoin sen piikkihernemuurin lähelle.
Yritin etsiä katseellani Pimentovarjon tummaa turkkia, mutta turhaan. Naarasta ei näkynyt pääaukiolla. Aiemmin ennen harjoituksia keskustelumme oli jäänyt kovastikin kesken. Minua häiritsi suunnattomasti ajatus siitä, että Henkäysvarjo olisi ottanut pentumme mukaan likaisiin suunnitelmiinsa. En halunnut, että kukaan voisi liittää minun jälkikasvuani suunnitelmaan, joka oli päällikön lain vastainen.
Pian tuli aika lähteä partioon, joten nousin ylös ja kävelin piikkihernetunnelin liepeille. Väistin leiriin käveleviä kissoja. Pimentovarjo oli partion mukana. Kohtasin naaraan katseen, mutta en sanonut tuolle mitään. Soturi käveli ohitseni ja jatkoi matkaansa vilkaisematta taakseen. Partio saapui nopeasti luokseni, joten viitoin sen ulos leiristä.
Leirin ulkopuolella tunsin, kuinka puhuri iskeytyi vasten kylkeäni. En antanut sen häiritä, vaan jatkoin matkaa eteenpäin. Kohotin katseeni kirkkaalle taivaalle. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, eikä pilviä ollut lainkaan. Ilma oli melko lämmin, jos ei huomioitu kylmää tuulta. Saatoin tuntea jo auringon lämmön turkillani, ja se tuntui hyvältä. Lumet sulivat kovaa vauhtia, vaikka maa olisi paljas varmasti vasta kuun kuluttua. Hiirenkorva eteni vauhdikkaasti, ja sen näki sekä kissoista että saalismäärästä. Kissat tuntuivat olevan jotenkin pirteämpiä synkän lehtikadon jälkeen, ja metsä alkoi heräillä, joten saalistakin löytyi enemmän. Johdatin partion kohti itäistä rajaa. Kun leiri oli kadonnut takaamme näkyvistä, pysähdyin ja käännyin muun partion suuntaan.
”Hajaannutaan tässä”, sanoin ja käännyin taas ympäri. Lähdin kulkemaan itään päin. Haistelin ilmaa samalla, jos jokin eläin olisi sattunut reitilleni aiemmin. Lumi narskui käpälieni alla.
Jonkin matkan kuluttua nenääni leijaili melko tuore jäniksen haju. Päätin lähteä seuraamaan sitä, vaikka tiesin, etten välttämättä saisi sitä kiinni. Jänikset olivat nopeita, toisin kuin minä lyhyine jalkoineni. Päätin kuitenkin yrittää, vaikka todennäköisesti joutuisinkin pettymään.
Jäniksen jäljet näkyivät välillä selkeinä kovassa hangessa. Se oli ilmeisesti juossut kovaa vauhtia eteenpäin. Muutama jäniksenpapanakin tuli vastaan, mutta ohitin ne niistä välittämättä. Tein äkkijarrutuksen, kun sieraimiini tulvahti haju, jota en olisi halunnut haistaa. Se kuului vieraalle kissalle. Jätin jäniksen jäljittämisen sikseen ja haistelin tuntemattoman kissan hajujälkeä. Se kulki kohti ukkospolkua. Eikö kissa ollut haistanut Kuolonklaanin jonkin matkan päässä sijaitsevia rajamerkkejä? Hajujälki oli suhteellisen tuore, joten päätin lähteä seuraamaan sitä. Olin soturi, ja minun täytyisi häätää klaanini reviirillä seikkailevat ulkopuoliset. Silloin tällöin kissan jalanjäljet olivat painautuneet valkeaan lumeen. Ne olivat suuremmat kuin omani, mutta eivät sentään mitkään valtavat. Päättelin siis kissan olevan aika normaalin kokoinen, ei ainakaan mikään pentu.
Olin kiristänyt tahtiani, ja nyt jouduin taas hidastamaan sitä. Lähestyin kovaa vauhtia ukkospolkua, mutta sen vuoksi en hidastanut. Hidastin siksi, koska erotin valkean hahmon kävelevän eteenpäin. Kissan pää kääntyili ympäriinsä, ihan kuin tuo olisi etsinyt jotakin. Kuten olin arvellut, tunkeilija ei ollut kovinkaan suurikokoinen. Olisin toki voinut kääntyä takaisin ja hakea leiristä apuvoimia, mutta kissa saattaisi olla jo poissa siihen mennessä. Jos en nyt käskisi häntä poistumaan, hän takuulla tulisi takaisin.
”Tämä on Kuolonklaanin reviiriä!” huudahdin kissalle, joka säpsähti ja käännähti nopeasti ympäri. Kolli katsoi minua yllättyneenä haalean meripihkan värisillä silmillään. Kissan turkki oli täysin valkoinen, ja hänen turkkinsa oli lyhyttä. Kolli näytti jokseenkin tutulta, mutten osannut yhdistää kasvoja kehenkään. Kissa käveli muutaman askeleen minua kohti. Hänen kasvoillaan oli leveä virne.
”Tervehdys, minä olen Hades. Kuka sinä olet?” kolli kysyi kuin ei olisi välittänyt siitä, mitä juuri äsken sanoin. Pidin ilmeeni vakavana ja kohtasin kollin katseen.
”Olen Tuhkajuova, Kuolonklaanin soturi. Sinä olet meidän reviirillämme, ja siksi sinun täytyykin poistua heti”, vastasin äänellä, jonka olisi nyt viimeistään pitänyt tehdä kollille selväksi, ettei tuo ollut tervetullut.
”Mielenkiintoinen nimi. Tuleeko se tuosta kuvioinnistasi?” valkea kolli kysyi ja antoi katseensa kulkea turkkiani koristavaa tabbykuviota pitkin.
”Jos et lähde, joudun pakottamaan sinut pois”, vastasin piittaamatta kollin kysymyksestä. Hadekseksi esittäytynyt kolli ei hätkähtänytkään.
”Älä nyt, en minä mitään ilkeyksiä tee. Olen vain yksinäinen vaeltaja”, kolli ilmoitti rauhallisella äänellä ja istui alas. Oliko kissa oikeasti niin hiirenaivoinen, ettei hän ymmärtänyt sitä, että tämä oli meidän reviirimme, ei mikään vaeltajien ohikulkureitti?
”Ihan sama millä asialla olet, mutta varoitan sinua viimeisen kerran: lähde tai sattuu”, murahdin. Hades virnisti ja kohautti lapojaan kuin luovuttamisen merkiksi.
”Hyvä on. Olen menossa kohti pohjoista. Saatatko minut?” kolli kysyi leveästi virnistäen. Minua ei hymyilyttänyt.
”Voit poistua itäisen rajan kautta ja kulkea reviirimme ulkopuolella kohti pohjoista”, vastasin tyynesti ja viitoin kollin perääni. Kuulin askeleista, kuinka Hades lähti seuraamaan minua. Pysyttelin valppaana, sillä en tuntenut kollia. Tuo voisi hyökätä kimppuuni koska tahansa.
”Millainen tämä teidän laumanne on? Hajuista päätellen ei mikään ihan pieni ja turha kissajoukko”, kolli sanoi ja harppoi vierelleni. En yleensä vastannut moisiin kysymyksiin, mutta päätin nyt antaa mennä.
”Tämä ei ole lauma, vaan klaani”, vastasin viileästi vilkaisematta kollia.
”No, voinko liittyä klaaniinne?” kollin kysymys sai minut hätkähtämään. Vilkaisin kissaa, joka varmasti huomasi katseestani, että kysymys yllätti minut.
”Sinähän olet yksiäinen vaeltaja. Ei sellaiset sovellu klaaniin”, sanoin ja käänsin taas katseeni eteenpäin.
”Jokainen voi muuttua. Olen kuulunut aika moneenkin kissajoukkoon, mutta ne kaikki ovat tuhoutuneet kissojen typeryyden vuoksi. Yksin eläminen on loppupeleissä aika surkeaa, ja pidän kaikesta uudesta”, valkoinen kissa vastasi hymähtäen. Hades vaikutti täysin rentoutuneelta. Häntä ei tuntunut häiritsevän minun läsnäoloni tai se, että kissa oli Kuolonklaanin reviirillä.
”Enpä tiedä”, vastasin ja kohautin lapojani. Hades pyöräytti silmiään ja astui askeleen minua lähemmäksi.
”Olisi niin kiva tutustua sinuun ja kaikkiin ystäviisi”, kolli sanoi ja kohtasi katseeni.
”Päätös ei ole minun. Sinun täytyy jutella päällikkömme kanssa”, vastasin rauhallisella äänellä.
”Hyvä on. Mistä minä löydän hänet?” Hades kysyi ja pysähtyi. Otin muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin huomasin, ettei kolli aikonut jatkaa matkaa. Käännyin hänen suuntaansa. Oliko hän oikeasti tosissaan? Meinasin käskeä jälleen kerran kollia poistumaan, mutta päädyin siihen tulokseen, että se olisi turhaa. Olisiko liian suuri riski viedä tuntematon kissa leiriimme? Olisi, ehdottomasti. En voinut luottaa tuntemattoman kissan sanaan.
”Sinä et löydä häntä, mutta minä voin tuoda Punatähden sinun luoksesi”, totesin vakavana. Hadeksen kasvoille levisi tyytyväinen hymy.
”Hienoa. Milloin?” vitivalkea kolli kysyi ja istui alas. Vilkaisin taivasta. Olin kuluttanut ihan liikaa aikaa tähän. Pian täytyisi palata takaisin partion luokse, enkä ollut saanut kiinni ainuttakaan saalista. Kirosin mielessäni. Miksi juuri minun oli pitänyt törmätä tähän raivostuttavaan erakkoon?
”En tiedä, Punatähti on kiireinen kissa. Lupaan tuoda hänet luoksesi, jos sinä odotat rajamme ulkopuolella”, sanoin ja katsoin kollia silmiin. Hades nyökkäsi.
”Selvä, minä odotan siellä. Jos teitä ei näy, etsin itse päällikkönne”, kolli sanoi ja lähti kävelemään itse kohti rajaa. Minä en seurannut häntä. Näin, kuinka kissa ohitti kiven, joka toimi Kuolonklaanin rajamerkkinä. Hades kääntyi ympäri ja jäi istumaan rajan toiselle puolelle. Hän katsoi minua odottavasti. Nyt vuorostani minä käännyin ympäri ja suuntasin kohti paikkaa, jossa minun pitäisi tavata partion muut jäsenet.
Oli todella kiusallista palata takaisin ilman mitään saalista. Kuuraturkki katsoi minua hieman yllättyneenä, mutta ei sanonut mitään. En halunnut antaa kissoille itsestäni kuvaa, että kyse olisi ollut siitä, etten vain saanut saalista kiinni.
”Törmäsin erakkoon, ja jouduin häätämään hänet. En ehtinyt saalistaa”, totesin ja viitoin partion perääni. Kukaan ei vastannut mitään, vaan kissat seurasivat minua.
Matkalla leiriin mietin, miten ottaisin asian puheeksi Punatähden kanssa. En ollut varma, miten tosissaan erakko oikeasti halusi liittyä Kuolonklaaniin. Hän vaikutti jokseenkin ailahtelevaiselta ja sellaiselta kissalta, johon ei voisi luottaa.
Viimein leirissä etsin Punatähden käpäliini. Päällikkö oli kumppaninsa kanssa vesiputouksen takana päällikön pesän sisäänkäynnin lähellä.
”Punatähti, anteeksi kun häiritsen. Minulla on tärkeää asiaa”, vastasin ja painauduin hieman maata kohden ikään kuin kunnioituksen merkiksi. Punatähti sanoi Rapakynnelle jotakin, ja soturi nousi ja käveli ohitseni. Nousin istumaan ja kohtasin punaruskean päällikön vihreän katseen.
”Törmäsin saalistuspartiossa erakkoon, joka vaelteli reviirillämme. Käskin hänen poistua, ja lopulta hän poistuikin. Mutta vain sillä ehdolla, että sinä tapaat hänet. Hän tahtoo sanojensa mukaan liittyä Kuolonklaaniin”, selitin päällikölle rauhallisesti, jotta hän ehtisi ymmärtää kaiken mitä sanoin. Olisin toki voinut lisätä, etten luottanut kissaan, mutta en nähnyt sen olevan tarpeellista. Punatähti saisi itse tehdä arvionsa erakosta, eikä se tehtävä kuulunut millään tavalla minulle.
Punatähti mietti hetken, jonka jälkeen hän nyökkäsi.
”Missä tämä erakko nyt on? Olen vapaa loppupäivän, joten voisin lähteä heti tarkastamaan asian”, hän vastasi matalalla äänellään.
”Minä voin viedä sinut sinne”, lupasin. Punatähti nyökkäsi taas. Hän viittoi minut peräänsä, ja lähdimme kulkemaan kohti piikkihernetunnelia. Ennen tunneliin astumista Punatähti viittoi Henkäysvarjon luokseen. Kumppanini katsoi ensin päällikköä kysyvästi, ja sitten minua hieman yllättyneesti.
”Käymme ulkona, olet sen ajan vastuussa leiristä. Meillä ei mene kauaa”, punaruskea kolli sanoi, eikä jäänyt odottamaan Henkäysvarjon vastausta. Pujahdin piikkihernetunneliin päällikön perässä.
Emme puhuneet matkan aikana juurikaan mitään. Kuljin Punatähden perässä. Ei ollut soveliasta kulkea päällikön vierellä tai edessä, ellei kyse ollut partiosta, jossa päällikkö oli mukana vain osallistujana, ei johtajana. Olin kerran ollut partiossa, jossa Punatähti oli ollut osallisena. Oli ollut outoa, kun päällikkö oli jättäytynyt minun taakseni. Se oli tuntunut jotenkin niin väärältä, sillä ei niin korkea-arvoinen ja kunnioitettu kissa vain voinut kulkea minun takanani.
Itäraja lähestyi nopeasti, ja kuljin kohti paikkaa, jonne olin Hadeksen jättänyt. Yllätyksekseni kolli istui edelleen suuren kiven lähellä, tismalleen samassa paikassa mihin olin tämän jättänyt. Erakon kasvoille piirtyi tyytyväinen hymy, kun hän näki meidät. Punatähti pysähtyi rajalle ja kohtasi erakon katseen. Minä jäin hieman päällikön taakse niin, että näin Hadeksen.
”Sinä siis olet se päällikkö, josta Tuhkajuova puhui?” Hades kysyi ja silmäili punaruskeaa kollia. Punatähti nyökkäsi.
”Ja sinä olet?” kuolonklaanilaiskolli kysyi.
”Olen Hades, hauska tutustua. Olisin halukas liittymään tähän teidän klaaniinne. Sen nimikin kuulostaa varsin mielenkiintoiselta, aika synkältä. Mistä moinen nimi? Sinäkö sen olet keksinyt?” Hades puhui aivan liikaa, ja esitti liikaa kysymyksiä. Häntäni heilahti puolelta toiselle, mutta Punatähti pysyi rauhallisena.
”Hyviä kysymyksiä. Kuolonklaanin nimi on vanha, ja se juontaa juurensa siihen aikaan, kun klaanimme oli armoton, ja tappoi jokaisen tunkeilijan ja vihollisensa. Emme me nykyäänkään tappamista ja kuolemaa pelkää, mutta käytämme enemmän järkeä kuin aiemmin. Minä en sitä ole keksinyt, koska päällikköjä on minua aiemmin ollut lukuisia”, Punatähti vastasi tyynesti. En ymmärtänyt, miksi kolli selitti tuntemattomalle kissalle klaanimme historiasta.
”Mielenkiintoista. Mutta miten on, liitätkö minut osaksi tätä kuolemaa pelkäämätöntä klaaniasi?” Hades kysyi virnistäen. Punatähti pysyi hetken vaiti.
”Se ei suinkaan ole niin yksinkertaista. Kuka tahansa ei voi olla kuolonklaanilainen. Jos sinä tahdot klaaniimme, joudut opettelemaan meidän lakimme ja elämään sääntöjemme mukaisesti. Et voi toimia miten itse tahdot, kun olet osa klaania”, punaruskea kolli selitti. Hades ei tuntunut välittävän.
”Osaan minä noudattaa sääntöjä, se ei ole ongelma. Päästä minut klaaniisi, niin et tule katumaan sitä”, valkea kolli sanoi ja vilkaisi vaihteeksi minua. Hades vaikutti sitkeältä kissalta. Hän oli näköjään päättänyt, että hän halusi liittyä Kuolonklaaniin. En ollut lainkaan varma, olisiko erakosta sellaiseen.
”Hyvä on, hyväksyn sinut Kuolonklaaniin puolen kuun ajaksi koeajalle. Jos pärjäät hyvin, saat klaaninimen ja tulet viralliseksi Kuolonklaanin soturiksi”, päällikkö sanoi. Minulla ei ollut mitään asiaa vastaan. Tai ei tietenkään ollut, sillä Punatähti oli päällikköni ja hän osasi tehdä oikeat ratkaisut. Minulla ei ollut mitään valittamista siihen, mitä Punatähti päätti. Yllätyksekseni punaruskea kolli käänsi vihreät silmänsä minua kohti.
”Tuhkajuova, sinä voit varmaankin opettaa Hadekselle klaanin säännöt ja lait. Tiedän, että sinulla on Raparperitassun koulutus kesken, mutta minä luotan sinuun. Voit ottaa Hadeksen mukaan harjoituksiin, niin hän voi tutustua paremmin klaanin elämään”, Punatähti sanoi. Ajatus ei kiehtonut minua, mutta nyökkäsin. Tuntui hyvältä, kun Punatähti luotti minuun. Se sai minut tuntemaan oloni tärkeäksi ja arvostetuksi. Seuraavasta puolesta kuusta tulisi kiireinen. Täytyisi kouluttaa Raparperitassua ja tutustuttaa Hades klaanielämään. Mutta koska Punatähti uskoi minuun, niin tein myös minä.
// 1945 sanaa
