Lillukkapentu
Kirjoittaja: Aura
Lillukkapentu tökki etukäpälällään Hämärähallan kylkeä. Naaraalla oli todella tylsää, sillä oli yö ja pimeys oli ottanut pentutarhankin valtaansa. Naaras oli kuitenkin nukkunut turhankin pitkät päiväunet ja nyt hän oli täynnä virtaa. Naaraan harmiksi kukaan hänen sisaruksistaan ei samaistunut häneen.
“Emooo, voinko minä mennä ulos?” Lillukkapentu supatti Hämärähallan korvaan, mutta naaras ei hievahtanutkaan. Pentu huokaisi ja pälyili ympärilleen. Ehkä hän vain kävisi nopeasti aukiolla. Pennun isä, Kaamoskukka, oli painottanut pennuilleen, että elämässä pitäisi ottaa riskejä. Lillukkapentu ei ollut täysin varma mitä ne riskit olivat, mutta ehkäpä tämä oli sellainen. Lillukkapentu hiipi hiljaisin askelin pentutarhan suuaukolle ja kurkisti ulos. Lehtikadon kylmä viima kuitenkin puski naaraan kasvoille ja sai Lillukkapennun aivastamaan. Olipa siellä kylmä! Naaraan ohut pentuturkki ei suojannut häntä kylmiltä tuiskuilta laisinkaan ja se saattoi olla yksi syy siihen miksi Hämärähalla ei ollut päästänyt pentujaan ulos. Lillukkapentu ei uskaltanut mennä kokonaan ulos pentutarhasta, mutta jäi katsomaan maisemia. Taivas oli täynnä kirkkaita valoilmiöitä mitkä olivat naaraasta kauniita.
“Vau”, Lillukkapentu henkäisi hiljaa ja harkitsi, että ryntäisi katsomaan mitä ne olivat.
“Tähdet ovat kauniita, eivätkö vain?”
Ääni sai pennun säpsähtämään ja naaras kääntyi ympäri. Hämärähalla seisoi hänen edessään ja hymyili lempeästi. Lillukkapentu ei ehtinyt sanomaan mitään, kun naaras oli jo tarttunut hänen niskanahkaansa.
“Tähdet?” naaras naukaisi jo hieman unisena. Oli liian myöhä siihen, että hän prosessoisi uusia sanoja. Lillukkapentu ei tiennyt mitä tähdet olivat, mutta hän päätti ottaa niistä selvää.
“Nukuhan nyt rakas tyttäreni, puhutaan aamulla”, Hämärähalla kuiskasi hiljaisella ja lempeällä äänellä. Naaras alkoi sukimaan Lillukkapentua, joka keikkui unen rajamailla. Lillukkapentu yritti vastata emolleen, mutta hänen suustaan ei tullut kuin hiljaista pihinää.
