Pihkatassu
Kirjoittaja: Nagini
Pimeys Pihkatassun ympärillä tuntui rauhoittavalta. Hän ei nähnyt mitään, kuullut mitään tai tuntenut mitään. Hän vain oli. Mutta pimeys alkoi rakoilla. Vaimeita ääniä alkoi kuulua ympäriltä ja mitä voimakkaammiksi ne tulivat, sitä enemmän Pihkatassu alkoi tuntea omaa kehoaan. Ja mitä enemmän hän tunsi kehoaan, sitä voimakkaammaksi kipu kävi. Kipu, joka tykytti joka puolella kehoa kuin kuuma liekki.
Pihkatassu haukkasi terävästi henkeä ja hänen silmänsä rävähtivät auki. Kollin päätä särki ja koko hänen kehonsa tuntui raskaalta ja joka puolelta säteili voimakasta kipua. Hän ei tiennyt missä oli, sillä hänen ympäristönsä oli hämärä ja hänen katseensa kivun sumentama.
“Pihkatassu?” Joku sanoi kollin nimen läheltä. Pihkatassu liikutti päätään äänen suuntaan ja voihkaisi kivusta, joka seurasi pientä liikettä.
“Ota ihan rauhassa ja yritä olla liikkumatta”, kissa jatkoi. Nyt Pihkatassun katse alkoi tarkentua ja hän erotti pikimustan kissan hänen vieressään. Naaraan vitivalkoiset tassut tuntuivat hehkuvan hämärässä – Pihkatassun tajusi, että hänen vieressään oleva kissa oli Hehkuaskel. Nyt hän ymmärsi hyvin, mistä parantaja oli saanut nimensä. Hänen vitivalkoiset tassunsa suorastaan hehkuivat pimeässä ja saivat Pihkatassun näkökenttään ilmaantumaan erivärisiä pisteitä.
“Tässä sinulle unikonsiemeniä. Syö ne niin saat kivun pois ja nukuttua”, Hehkuaskel naukaisi ja työnsi Pihkatassun eteen varovasti kasan pieniä mustia siemeniä. Kolli ei kuitenkaan nuolaissut niitä suuhunsa, vaan vetäytyi taaksepäin yrittäen kestää raastavan kivun.
“Mitä tapahtui?” kolli kähisi. Hänen äänensä sortui kesken kysymyksen, sillä hänen kurkkunsa oli rutikuiva. Pihkatassu yritti nieleskellä kostuttaakseen suutaan ja kurkkuaan, mutta se ei tuntunut auttavan. Hänen kielensä tuntui suussa paksulta ja turvonneelta. Hehkuaskeleella oli kuitenkin käpälissään vettä valuva sammaltuppo.
“Tässä sinulle vettä”, parantaja naukaisi ja piteli sammalta oppilaan suun edessä, kun hän lipoi siitä vesipisaroita. Pihkatassun ajatukset tuntuivat selkenevän hieman, kun hän sai juoduksi. Hän yskähti, kun sammal oli kuiva vedestä, ja yritti uudestaan.
“Mitä tapahtui?” Kollin ääni oli vapiseva ja heikko, ja se inhotti häntä. Vaikka Pihkatassun koko ruumiissa poltteli kipu ja hänen päänsä tuntui hyvin raskaalta, hän ei halunnut näyttää edes parantajalle olevansa heikko.
“Syö nyt vain nämä unikonsiemenet”, Hehkuaskel naukaisi painokkaasti ja nyökkäsi kohti siemeniä. “Voimme puhua sitten, kun heräät seuraavan kerran.” Pihkatassu pudisti päätään, mutta kun sekin liike sai hänen kurkustaan matalan voihkaisun, hän päätti totella Hehkuaskelta. Ehkä parantaja kuitenkin tiesi, mikä hänelle oli juuri nyt parasta. Lisäksi hänen kaikki voimansa olivat jo kadonneet jonnekin, eikä hänellä enää ollut energiaa mihinkään. Suurella ponnistuksella Pihkatassu lipaisi unikonsiemenet suuhunsa ja sulki silmänsä. Kipu alkoi turtua, ja hän nukahti.
Korkea ja pitkä soiva ääni kaikui Pihkatassun korvissa, kun hän heräsi. Hänen päänsä oli vieläkin raskas Hehkuaskeleen antamista unikonsiemenistä, mutta ainakin pahin kipu oli turtunut pois. Hän avasi varovasti silmänsä.
Parantajan pesä oli edelleen hämärä, mutta sisäänkäynnin kahden kiven välistä tuleva valonsäde kertoi, että oli päivä. Pihkatassu nosti varovasti päätään sammalilta. Leiri kuulosti tavallista hiljaisemmalta, vain muutaman kissan vaimeat äänet kantautuivat oppilaan korviin. Hän käänsi päänsä kohti parantajan pesän perällä olevaa yrttivarastoa. Hehkuaskelta ei kuitenkaan näkynyt siellä. Vain kymmenien eri yrttien pistävät tuoksut olivat Pihkatassun seurana. Ne saivat hänen päänsä entistä enemmän sekaisin.
Pesän suuaukolta kuului askelia. Pihkatassu näki Hehkuaskeleen tassuttavan sisälle pesään. Naaraan kasvot olivat melkein ilmeettömät. Huomatessaan Pihkatassun, hän kuitenkin nosti suupieliään pieneen hymyyn.
“Huomenta, Pihkatassu.” Kolli nielaisi kostuttaakseen kurkkunsa.
“Huomenta”, hän sanoi. Hänen äänensä oli karhea ja rosoinen. Pihkatassu katseli, miten Hehkuaskel toi hänelle pesän perältä märän sammaltupon juotavaksi. Lipoessaan sammalen pinnalta raikkaita pisaroita, Hehkuaskel istui hänen vieressään tarkkailemassa häntä.
“Millainen on olosi?” hän kysyi. Pihkatassu nosti päätään varovasti sammalesta ja katsoi Hehkuaskeleen keltaisiin silmiin. Unikonsiementen turruttava vaikutus oli kuitenkin jo alkanut loppua, ja hänen päätään viilsi terävä kipu.
“Ihme kyllä, se on ollut joskus parempikin”, Pihkatassu naukaisi, tuttu sarkastinen sävy äänessään. Verrattuna eiliseen, hänen olonsa oli jo parempi. Unikonsiemenet ja uni olivat siis auttaneet ainakin vähän. Hehkuaskel hymähti oppilaan vastaukselle. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, Pihkatassu jatkoi:
“Lupasit, että voisimme puhua kun herään seuraavan kerran. Joten mitä tapahtui?” Pihkatassun muistikuvat olivat hämäriä, eikä hän muistanut miksi hän oli joutunut parantajan pesälle. Hän muisti vain voimakkaan mylvinnän ja Minttuvarjon kehon paiskautuvan häntä vasten.
Minttuvarjo! Ajatus vaalean punaruskeasta naaraasta sai Pihkatassun muistin kirkastumaan. Hänen meripihkanväriset silmät kostuivat, kun muisto ukkospolusta ja hirviöstä kelautuivat yhä uudelleen ja uudelleen hänen silmiensä edessä. Kyynel valui Pihkatassun poskea pitkin maahan.
“Missä Minttuvarjo on?” hän kysyi särkyneellä äänellä. Hehkuaskeleen keltaiset silmät täyttyivät surusta, kun hän pudisti varovasti päätään. Pihkatassun sydän tuntui jättävän lyönnin välistä.
“Olen pahoillani, mutta Minttuvarjo on kuollut”, Hehkuaskel naukaisi hiljaa. Pihkatassu tuijotti parantajaa meripihkanvärisillä silmillään ja yritti hengittää. Minttuvarjo oli juossut pelastamaan häntä. Hänen vuokseen soturi oli kuollut. Pihkatassu oli tappanut Minttuvarjon.
Pihkatassun kurkusta kohosi voihkaisu, ja hän yritti nousta ylös, jotta pääsisi pois. Ei hän tiennyt minne halusi mennä, mutta hän halusi pois. Kollin jalat eivät kuitenkaan kantaneet. Hän vajosi sammalille turtana.
“Kuinka kauan siitä on?” Pihkatassu kysyi hengittäen katkonaisesti.
“Kaksi päivää”, parantaja vastasi. Hän kallisti päätään ja tuijotti Pihkatassua syvälle silmiin. “Et voi kuitenkaan keskittyä nyt siihen. Sinun täytyy olla itsekäs, jotta pääset vielä ylös siitä.” Ne sanat saivat Pihkatassun kääntämään katseensa jalkoihinsa ja syyllisyyden Minttuvarjon kuolemasta hälventyvän aavistuksen.
“Vasen takajalkasi jäi hirviön alle. Se on murtunut”, Hehkuaskel kertoi, kun Pihkatassun katse tavoitti hänen jalkansa. Se oli vääntynyt todella kummalliseen asentoon. Lonkassa oli jonkilaista tahnaa ja hämähäkinseittejä, joihin oli tarttunut kuivunutta verta. Mutta kaikkein pelottavinta näyssä oli se, että Pihkatassu ei tuntenut kipua jalassa. Jalka näytti siltä, että sen kuuluisi olla todella kipeä, mutta Pihkatassu ei tuntenut siinä mitään. Kaikki muut hänen jäsenensä olivat ruhjeilla ja kipeät, mutta murtuneessa jalassa ei tuntunut mitään. Paniikki alkoi värisyttää hänen viiksiään.
“Se näyttää pahalta, mutta vedän sen paikoilleen, jotta se luutua oikeaan asentoon”, Henkäysvarjo sanoi huomaamatta Pihkatassun paniikista lasittunutta katsetta. Naaras työnsi jostain Pihkatassun eteen kepin.
“Pure tätä, kun vedän jalkasi paikoilleen”, Hehkuaskel ohjeisti. Pihkatassu käänsi päänsä kohti parantajaa silmät lasittuneina. Hehkuaskelen katse muuttui huolestuneeksi.
“Mikä hätänä?” hän kysyi. Pihkatassu avasi suunsa, mutta hänestä ei kuulunut pihaustakaan.
“En tunne sitä”, kolli sai lopulta kähistyä. Hehkuaskel räpäytti silmiään kerran.
“Et tunne jalkaasi?” Pihkatassu ei enää pystynyt puhumaan, vaan nyökkäsi vain. Sillä se, että hän ei enää tuntenut jalkaansa, tarkoitti vain yhtä asiaa. Hän ei voisi ehkä enää kävellä, eikä varsinkaan taistella tai saalistaa. Hänestä ei voisi ikinä tulla soturia.
“Pihkatassu, kuuntele minua”, Hehkuaskel sanoi napakasti. Pihkatassu hätkähti ja katsoi parantajaa. “Minä aion silti vetää jalan paikoilleen, tunsit sitä tai et. Tunto voi palata takaisin, kun jalka on oikeassa asennossa.” Sitten Hehkuaskel tassutti Pihkatassun taakse ja otti kollin nilkasta kiinni. Kolli ei kuitenkaan tuntenut parantajan hampaita nilkkansa ympärillä. Kun Hehkuaskel vetäisi jalkaa lujasti taaksepäin, kuului vaimea naksahdus, mutta Pihkatassun ilmekään ei värähtänyt. Hän tunsi vain heikon nykäisyn kehossaan, mutta jalassa ei tuntunut mitään. Kollin katse oli ilmeetön.
“En tunne vieläkään mitään”, Pihkatassu sanoi värisevällä äänellä. Hehkuaskel ei katsonut oppilasta silmiin, vaan tuijotti vain loukkaantunutta jalkaa.
“Edetään nyt päivä kerrallaan. Laitan jalan ympärille siteen, jotta se pysyy oikeassa asennossa. Älä luovuta vielä.”
// Pihkaa saa tulla moikkaamaan halutessaan :Dd
// 1107 sanaa
