Raparperitassu
Kirjoittaja: Felicity
Mahlahallan sanat huvittuvat minua. Meistä kumpikaan ei näyttänyt olevan vahvimmillansa metsästyksen äärellä.
”Onneksi minä en ole sinun mestarisi. Minusta tuntuu, ettei yhdestäkään kouluttamastani kissasta vain voi tulla hyvää saalistajaa, jos mestarina on tällainen kissa. Tuhkajuova on hyvä saalistaja, eikö vain?” kolli kysäisi minulta. Minun silmissäni minua vanhempi Mahlahalla oli metsästyksen mestari, mutta toisaalta kaikki soturit olivat minua parempia asiassa jos toisessa, joten tuskin häntä laskettaisiin.
Päästin pienen huvittuneen naurahduksen. ”Niin kai sitten. Harmi vain, että taito ei ole vielä siirtynyt aivan yhtä sulavasti minulle”, virnistin kollille. ”Matkaa soturiksi ja hyväksi metsästäjäksi on vielä tovi.”
Käänsin katseeni pois Mahlahallasta, sillä kottaraisen makea tuoksu leijaili luokseni. ”Mutta olen aika varma, että metsästys on minun juttuni taistelemisen sijaan.”
Käännyin vielä uudemman kerran katsomaan Mahlahallaa. ”Oletko nähnyt jalkani? Niillä ei kauheasti ketterää vastustajaa väistellä, mutta niillä pääsee juoksemalla melko pitkälle. Demostroisin sinulle, mutta en halua säikyttää mahdollisia saaliitasi karkuun. Ja jos et pahastu, yritän jäljittää tuon kottaraisen, jonka sinä taisit haistaa myös.”
”Kaikin mokomin”, Mahlahalla hymyili pienesti ja väisti hiukan tieltäni. Tässä olisi mahdollisuuteni loistaa soturin edessä. Virnistin Mahlahallalle uudemman kerran ja lähdin sitten seuraamaan uutta hajujälkeäni. Tiesin kottaraisen hennosta tuoksusta, että se oli kauempana ukkospolun suunnalla, sillä ukkospolun katku oli tullut heti kottaraisen tuoksun jälkeen tuulen mukana kuonooni. Saattaisi tosin olla, että kottarainen oli jo katkun takia poistunut paikalta, mutta voisin silti yrittää.
Otin hiukan reippaamman, mutta varovaisen tahdin etenemiseen ja välttelin parhaani mukaan kostealla maalla oleviin keppeihin osumista. Lunta oli maassa vielä, mutta kaikki ruska-ajan pudonneet kepit näyttivät nyt kyntensä lumen alta.
Haju alkoi voimistua ja hidastin sen voimistumisen myötä vauhtiani. Nopeahkosta kävelystäni tuli nyt erittäin hidasta, matalaa matelua. Tunsin itseni oikeasti todella typeräksi käärmeeksi, mutta en voinut epäonnistua uudestaan saaliin kiinnisaamisessa, sillä kaikki pitäisivät minua sen jälkeen aikaansaamattomana. Varsinkin Mahlahalla, Tuhkajuovasta puhumattakaan. Ruostekukka varmasti raportoisi edistymisestäni eteenpäin.
Kottaraisen jäljitys katkesi tyysti, kun nenääni saapui uusi haju. Nostin katseeni salamana maasta välittämättä säikähtikö jokin eläin lähistöllä minua. Haju oli erittäin terävä ja rautainen. Selkäpiitäni karmi, sillä tunnistin sen veren hajuksi. Lähistölläni lojui jotakin verta vuotavaa, josta leijui myös pieni kalman haju. Jotakin tai jokin kuollut eläin oli lähistöllä, mutta mikä?
Lähdin seuraamaan tuoksua ja löysin tieni ukkospolulle. Näky sai minut jähmettymään paikoilleni. Tuijotin kissaa, jonka raajat olivat epäilyttävissä asennoissa ja joka ei kaiken tämän lisäksi edes hengittänyt. Verta oli ukkospolun varrella kissan vierellä. Minulla meni hetki tajuta kuka kissa edessäni oli. Siniset silmät tuijottivat kohti tyhjyyttä. Valkea, mustapilkullinen turkki oli tahriintunut ja takkuinen. Edessäni makaava kuolonklaanilainen Villisielu ei näyttänyt itseltään. En voinut uskoa näky.
Ajatukseni juoksi vielä niin paljon, että juoksin takaisin kohti metsää. Melkein juoksin päin Ruostekukkaa, joka katsoi minua erittäin närkästyneenä. Olin selvästi keskeyttänyt ruosteenruskean naaraan hetken jonkin saaliseläimen kanssa.
”Sinulla on oltava erittäin hyvä syy sille, että en raasta toista korvaasi siitä hyvästä, että säikäytit saaliini matkoihinsa”, Ruostekukka murahti minulle. Hän todellakin näytti siltä, että voisi kynsillänsä irrottaa useamman tupon karvaa turkistani.
”Villisielu”, sanoin hengästyneenä. ”Villisielu on kuollut. Hän makaa kuolleena ukkospolun varrella.”
Ruostekukan katse terävöityi ja naaras käänsi katseensa suuntaan, josta olin juuri juossut. ”Käyn hakemassa Kalmakuun. Me viemme hänen ruumiinsa leiriin. Etsi jättämäni saaliit ja vie ne leiriin. Se on käsky.”
En sanonut naaraalle mitään, sillä en näkemäni jälkeen ollut sillä tuulella, että olisin valittanut hänen päätöksestään. Ainakaan minun ei tarvitsisi nähdä Villisielun ruumista heti uudestaan. Ainakaan ennen kuin hänen valvojaisensa olisivat ja hänen ruumiinsa kannettaisiin leiriin.
Istuin yksin leirin reunamalla. En kyennyt juuri nyt tekemään mitään. Villisielun näkemisessä oli vielä paljon prosessoitavaa. Tulisin totta kai kohtaamaan kuoleman myöhemmin uudestaan elämäni aikana, mutta en olisi tahtonut kohdata sitä tällä tavoin yksin ensimmäisellä kerrallani. Villisielu oli elävä todiste kuinka lyhyt elämä voi olla. Sanomattakin selvää oli, että mielessäni mylläsi mihin naaras oli joutunut kuolemansa jälkeen. Ja vastaukseni? Ei minnekään. Hän katosi olemasta. Ja niin joskus kävisi minullekin. Olisin vain muisto muiden mielissä.
Huomasin siniharmaan raidallisen kollikissa kävelevän minua kohden. Katseeni ja ajatukseni kirkastuivat heti. Eivät siksi, että olisin hyviä ystäviä luokseni saapuvan Mustikkatassun kanssa, vaan koska en halunnut näyttää heikolta. Sana leirissä kiersi Villisielun kuolemasta. Ihme, että Ruostekukka ei ollut sanonut itse löytäneensä hänet. Mustikkatassu oli selvästi kuullut minun löytäneen hänet, ei tuo sisäänpäin suuntautunut kollikissa muuten tulisi luokseni juttelemaan.
”Oletko kunnossa?” kolli kysyi. Hämmennyin hänen ensimmäisiä sanojaan. Ne olivat jotenkin oudon ystävälliset tullakseen kuolonklaanilaiselta. Tulin kuitenkin siihen uskoon, että kolli oli tullut kyselemään heikkouksiani.
Siispä nostin pääni pystyyn ja virnistin: ”Miksi en olisi?”
”Löysit juuri kuolleen kissat. Ja olet sitä paitsi melko nuori. Eikö se säikäyttänyt sinua yhtään?” Mustikkatassu kysyi hiljaa. Naurahdin kollille hiukan. Aloitin kätkemällä tunteeni ja niin myös lopettaisin.
”Kerta se on ensimmäinenkin. Olisin joskus ennen pitkää kuitenkin törmännyt kuolleeseen kissaan. Parasta vain saada se alta pois”, tokaisin. Mustikkatassu hymähti hiukan.
”Joka tapauksessa, ajattelin vain tulla kertomaan, että suuret harjoitukset alkavat pian. Toivottavasti olet kisakunnossa niitä varten. Olisi sääli, jos suorituksesi kärsisi tapahtuneen johdosta. Ehkä voisit pyytää lupaa jäädä pois?” Mustikkatassu ehdotti. Nyt hänen sanansa alkoivat kuulostaa kuolonklaanilaisen suusta tulleelta. Voi olla, että kolli oikeasti tarkoitti sanojansa, mutta en voinut ottaa sitä riskiä.
”Noh, kiitos huolenpidostasi”, tuhahdin hiukan, ”mutta voin hyvin. Ainakin aistini toimivat paremmin kuin kenenkään muun oppilaan.”
Mustikkatassu katsoi minua hämillänsä ja aloitti: ”En tarkoittanut…”
”Tiedän”, keskeytin hänen lauseensa. ”Mutta tulit kertomaan minulle suurista harjoituksista, joten miten olisi, jos keskityttäisiin niihin?”
Mustikkatassu näytti jokseenkin loukkaantuneelta. Kolli otti muutaman askeleen taemmas ja käänsi minulle kylkensä. ”Olisin vain toivottanut onnea ja varmistanut, että olet kunnossa.”
Kolli asteli pois luotani. Ei tosin muutamaa ketunmittaa kauemmas, sillä hänkin tahtoi kuulla millaiset joukkuejaot tänä hiirenkorvana tulisi olemaan. Huokasin syvään. Ei minun ollut tarkoitus syöstä kollia luotani. En vain tahtonut puhua asiasta, siinä se. Enkä todellakaan halunnut sanoa kellekään, että en haluaisi puhua aiheesta. Toivoin syvästi, että Mustikkatassu ei tulisi olemaan joukkueessani, sillä siinä tapauksessa joutuisin oikeasti pyytämään anteeksi sanojani. Mutta ehkä voisin sen jälkeen saada Mustikkatassusta ensimmäisen ikäisenä ystävän?
Käänsin katseeni harkitsevasti Mustikkatassun suuntaan. Tuskin ystävyys tuon ujomman kollin kanssa ainakaan haittaisi. Aina oli hyvä saada edes jonkinlaisia kissoja omalle puolelleen luonteesta huolimatta. Katselin kollia tovin aikaa ja arvioin mahdollisuuksiani. Lopulta päädyin siihen ajatukseen, että samassa joukkueessa oleminen voisi jopa lähentää meitä. Siispä siirsin katseeni takaisin kohti leirin keskiötä. Lähtisin suuriin harjoituksiin toisen tavoitteen kuin voittamisen kannalla. Minä aikoisin vihdoinkin tehdä jonkinlaista tuttavuutta joukkuelaisiini. Toki olisihan se hyvä lisä voittaa pari lajia siinä ohella…
// Joku, joka on lähössä suuriin harjotuksiin?
// 1026 sanaa
