Katajapentu
Kirjoittaja: Sirius
Untuvapentu, tule nyt sieltä!” ulvaisin. Katselin kuinka Untuvapentu juoksi takaisin. ”Emo, minulla on nälkä!” huudahdin. Höyhenhalla, emoni katsoi meitä rakastavasti. Minua harmitti että olin joutunut jättämään isäni ja veljeni. Siskoistani, Untuvapennusta ja Hahtuvapennusta ei oikeastaan ollut hirveästi minulle seuraa. Salamanteri oli ollut kiva veli. Minua myös harmitti se, että emme voineet jäädä isän luo. ”Miksi meidän pitää olla täällä?” kysyin. ”Ei Salamanterikaan tänne tullut.” ”Se on vähän eri asia.” emo vastasi hieman vältellen katsettani. ”Kerron sinulle, joskus isompana.” ”Ei kun minä haluan tietää nyt!” kiljaisin. Höyhenhalla laski häntänsä rauhoittavasti ympärilleni. ”Rauhoitu.” hän naukaisi pehmeästi. Henkäisin. Hahtuvapentu ja Untuvapentu leikkivät parantajakissoja pesän nurkassa. ”Leikkisit siskojesi kanssa.” Höyhenhalla sanoi. ”En halua.” totesin myrtyneenä. Potkaisin sammalia. Huomasin siitä tulleen sammalpallon. Viskasin sen Untuvapennulle. Untuvapentu koppasi sen sulavasti. ”Ollaan sammalpalloa!” hihkaisin. ”Älkää pennut pitäkö meteliä. Täällä ei sitä sovi pelata.” Mäntyviiksi tuli sanomaan. ”Ulkona?” kysyin toiveikkaasti. Kallistin päätäni söpösti. ”Ei ilman kuningatarta.” Höyhenhalla sanoi. ”Enköhän minä voi mennä ennen kuin täytyy mennä taas vaihtamaan sammalia.” Mäntyviiksi totesi hieman kiusaantunut ilme kasvoillaan. Minua kummastutti. Miksi Mäntyviiksen täytyisi vaihtaa kaikkien sammalet? Olin kuullut jotain ”lainrikkojasta; joten olikohan se Mäntyviiksi? ”Kiitos.” Höyhenhalla naukaisi. Mäntyviiksi harppoi ulos. Katselin naaraan mustaa turkkia ja heiluvaa häntää. Hän vaikutti oikeastaan…ihan söpöltä, vaikkakin hurjan vanhalta. Pyörittelin silmiäni pari kertaa. En todellakaan ollut ihastunut häneen! Mieluummin vaikka mäyrään! Mäntyviiksi oli pysähtynyt pentutarhan aukolle. ”Tuletko?” hän kysyi. ”Joo.” sanoin ja juoksin aukiolle. Vanha naaras tuijotti peräämme. ”Hei mitä te teette?” kysyin nähdessäni Hahtuvapennun. ”Etsittiin sinua. Hei Untuvapentu, Katajapentu on täällä!” Hahtuvapentu vastasi. Hetken päästä Untuvapentukin ilmestyi näkyviin. ”Mitä tehdään?” hän kysyi puuskuttaen. ”Leikitään piilosta!” päätin. Untuvapennun silmissä näkyi epäröivyys. ”Ei ehkä.” hän naukui. ”Suostu nyt.” Hahtuvapentukin yritti. ”Okei.” Untuvapentu sanoi ja hypähti ilmaan. Vilkuilin hetken aikaa ympärilleni. ”Kuka on etsijä?” Hahtuvapentu kysyi. Hätkähdin hieman. ”Minä voin olla.” Mäntyviiksi vastasi.
”pennut, Höpö tai Mänty?”
