Pähkinätassu
Kirjoittaja: Ron
”Mikään ei toisi minulle enempää iloa”, nyökkäsin Taivaslaululle kepeästi, kun olin saanut häneltä kutsun harjoituksiin oppilaansa kanssa. Olin sekä iloinen että myös helpottunut, kun olin saanut kuulla Taivaslaulun vastauksen. Vaikka olinkin yhä vankasti sitä mieltä, että vastuu onnettomuudestani oli täysin minun käpälissäni, sillä hetkellä en halunnut alkaa väittämään puhtaanvalkoiselle naaraalle vastaan. Tärkeintä oli, että hän ei vihannut minua, ja kykenimme vielä olemaan ystäviä. Oloni oli muuttunut äkkiseltä höyhenenkevyeksi. Olisin voinut astua tuulen harjaksille ja ratsastaa sillä pois. Päältäni oli kadonnut yllättävän painava stressin synnyttämä taakka. Olin jälleen vapaa, uuteen maailmaan juuri astunut pieni kissanpoika palleroinen.
Nousin pystyyn, jolloin nousi myös juuri itseään sukinut naaras. Taivaslaulu katsahti hetkeksi ohitseni, ja ilmeisesti katseellaan kutsui Pilvitassun paikalle. Nämä kaksi vaihtoivat muutaman lyhyen sanan, ja seuraavaksi meidän kolmen koplamme oli jo työntymässä piikkihernetunnelista läpi. Kävelymatkallamme katseeni aika-ajoin harhautui pieneksi toviksi menosuunnastamme Pilvitassuun. En tuntenut naarasta kovinkaan hyvin, emme olleet taineet kunnolla jutella ennen. Mutta mitä olin juuri hieman nähnyt hänestä Taivaslaulun tykö, vaikutti hän suhteellisen kunnolliselta ja energiseltä. Eikä onnekseni miltään tylyltä ja itsekeskeiseltä Jääviillolta. Toivottavasti Minttutassu on kunnossa. Minua nyt pelotti, että Jääviilto joko tapattaisi Minttutassun, tai tappaisi hänet itse ja tarkoituksellisesti. Olin kykenevinäni näkemään sen tilanteen silmissäni. Jääviillon, joka kesken taisteluharjoitusten heittäisi Minttutassun vasten paksua puunrunkoa. Naaraan ruumis vielä sätkähtäisi osuessaan puuhun, mutta valuessaan iskun voimasta maahan valahtaisi veltoksi. Hampaani kiristyivät yhteen. Ajatukseni harhautuivat jälleen. Tuntui, etten kyennyt enää kävelemään oikeaoppisesti. Olin harhautua Taivaslaulun ja Pilvitassun luota. Eksyä jonnekin polultamme.
Sitten taas havahduin. Olimme saapuneet päämääräämme. Seisoin Pilvitassun ja Taivaslaulun kanssa leveässä kuin ympyrämäisessä muodostelmassa, ja eriparisilmäisen naaraan turkki hulmusi kauniisti, kun hento tuulenpuuska puhalsi sen ohi ja lävitse. Minulle ei jäänyt juurikaan aikaa palauttaa ja vakauttaa itseni maniamaailmastani tulon jälkeen. Kuuntelu tuntui haastavalta, mutta minusta tuntui, ettei minulla ollut muitakaan vaihtoehtoja. En voinut vain kertoa Taivaslaululle tarvitsevani pienen hengähdystauon jo ennenkuin itse harjoitukset ovat alkaneet. En voinut vain selittää, miten uppoudun toisinaan ajatuksiini, en osannut selittää sellaista. Vaikka olinkin rauhaton ja yhä puoliksi aivan muualla kuin tässä hetkessä, tunsin silti ymmärtäväni ja järkeistäväni sen eteeni tulleen informaation ja puheen virtauksen.
//Taivas?
339 sanaa
