Minttupentu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Ponkaisin ylös maasta, jonne neljäsosakuun vanhempi Pikipentu oli äsken minut tönäissyt. Heti jaloille päästyäni loikkasin ketterästi tummanharmaan naaraan kimppuun ja sain tämän kaadettua maahan.
“Sinähän et Kuolonklaanin päällikköä Minttutähteä voita!” Ääneni oli täynnä voitonriemua, kun painoin tassullani hellästi pitkäturkkista Pikipentua. Minun oli helpompaa voittaa Pikipentu, sillä hänen kasvunsa tuntui pysähtyneen tai ehkä minä olin kasvanut hänen ohitseen. Hänen korkeampi ikänsä ei tarkoittanut hänen olevan suurempi. Pikipentu irvisti ja marisi:
“Miksi sinä saat olla Kuolonklaanin päällikkö? Miksi minä joudun olemaan joku erakkolauman johtaja?” Pyöräytin silmiäni teennäisen suuresti ja huokaisin tarpeettoman kovalla äänellä. Nostin pienen punaruskean tassuni Pikipennun päältä ja peruutin muutaman askeleen.
“Selvä, ole sinä sitten päällikkö, oi suuri Pikitähti”, miukaisin ja kasvoilleni nousi ilkikurinen virne, kun loikkasin odottamatta uudelleen Pikipennun kimppuun. Tällä kertaa ystäväni kuitenkin loikkasi nopeasti sivulle ja tönäisi minua selästä vahvalla iskulla. Tömähdin vatsalleni maahan ja hetken kasvoillani komeili hämmentynyt ilme.
“Mites nyt suu pannaan, erakko Minttu?” naaras naukui kulmiensa alta minua tuomitsevasti ruskeilla silmillään tapittaen. Oli ihan oikein, että Pikipentu voitti tämän erän. Olin luottanut liian paljon suurempaan kokooni ja se oli alkanut nousta päähäni. Tämä oli hyvä kolautus takaisin maanpinnalle. Kierähdin selälleni ja näin pentutarhan katon. Jäin hetkeksi miettimään, mitä Lauhalukka ja Mahlahalla tekivät nyt. Oli kulunut jo kuu siitä, kun olimme leikkineet Lauhalaukan kanssa. He olivat tosi kiireisiä soturinhommissaan ja näin heitä vain silloin tällöin. Kierähdin kyljelleni ja siitä ketterästi ylös. Aloin kuulla tuttua hihitystä selkäni takaa. Vilkaisin taakseni kulmat kurtussa ja näin Pikipennun nauravaiset kasvot. Vilkuilin ympärilleni etsien tätä hauskaa juttua, jolle ystävättäreni nauroi ja olin turhautua, kun en löytänyt mitään.
“Sinun päähäsi jäi pala sammalta niin kuin linnun sulka”, pentu naukui pidätellen nauruaan. Kasvoilleni nousi hymy, jota seurasi myös muutama naurunpurskahdus. Aloin sukia tassullani päätäni ja pian eteeni lennähti kevyt ja pieni sammalrepale.
“Mikäs siellä on niin hauskaa?” Kuului syvemmältä pesästä iäkäs kollin ääni. Käännähdin äkkinäisesti äänen suuntaan samoin kuin paras ystäväni ja tunnistimme oitis Naarmunenän suuren tabbykuvioisen hahmon, jonka tummanvihreät silmät kiiluivat hämärässä tuoden mieleen metsänsiimeksen.
“Minttupentu teki vain jotain hassua”, Pikipentu naurahti väkinäisesti, eikä selvästikään tuntenut oloaan mukavaksi jutellessaan Naarmunenälle. Minun oli myös pakko tunnustaa, että hän oli välillä vähän karmiva. Hänellä oli aina kaikkia pelottavia tarinoita ja ne kuulostivat välillä vähän uhkauksilta. Useimmiten tarinoiden rakenne oli, että jos toimi typerästi kävi näin ja näin. Mitähän iäkkäällä kollilla oli tällä kertaa mielessä, en kyllä ollut aivan varma halusinko edes tietää.
“Varokaahan ettette kieri sammalissa niin paljoa, että jäätte niiden sisälle, eikä kukaan tiedä missä olette. Joku varmaan luulee, että sammalet on kääritty rullalle ulos vientiä varten ja jäätte rullien sisälle ikuisesti jumiin”, Naarmunenä naukui silmissään outo kiilu, hän taisi nauttia siitä, kuinka niskakarvani nousivat pystyyn ja silmäni pyöristyivät huolestuneesti. Vilkaisin Pikipentua, joka pudisteli minulle hieman epävarmana päätä, kuin viestien, ettei tainnut uskoa selostusta. Vai uskoiko? En tiennyt uskoinko minäkään, mutta päätin pysyä kauempana sammalista jonkin aikaa. Pakkohan niillä olisi nukkua. Poistuimme sanomatta mitään Pikipennun kanssa pesän eri kohtaan ja olin näkevinäni Naarmunenän naamalla tyytyväisyyttä ja ilkikurisuutta loistavan hymyn.
//Sorii vähä tönkkö mutten keksiny oikee mitää xd saa jatkaa 😀
487 sanaa
