Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
Juoksin piiloon. Kuulin Lumikkoviiksen laskevan ja huomasin kuinka veljeni livahti Mäntyviiksen taakse. Pinkaisin kohti pentutarhaa ja piilouduin minun, emon ja Pyörrepennun makuusijalle. Kaivauduin syvälle sammaliin. Kuulin Lumikkoviiksen pohtivan ääneen: “Mihinköhän pennut oikein menivät?” Sydämeni läpätti pikavauhtia. Minua jännitti jäänkö ensimmäisenä. Kuulin Lumikkoviiksen tulevan pesään. Hän nappasi hännästäni ja veti minut sammalista esiin. “Löysinpäs!” hän hihkaisi iloisena. “Olinko ensimmäinen?” kysyin huolissani – halusin veljeni jäävän ensiksi jotta ehtisin nähdä pääsenkö parempaan piiloon kuin hän. Lumikkoviiksi nyökkäsi harmikseni. “Sinun vuorosi laskea kunhan löydämme veljesi,” hän sanoi ja johdatti minut ulos pentutarhasta. “Tiedän mihin hän meni!” huudahdin ja osoitin veljeni piiloa. Hän hyppäsi juuri parahiksi esiin Mäntyviiksen takaa. “Voitin! Sinä siis lasket,” Pyörrepentu hihkaisi. Menin paikalle, jossa Lumikkoviiksikin oli laskenut ja aloitin laskemaan kynsien avulla. Yksi… kaksi… kolme… neljä… Kun olin saanut laskettua, hihkaisin: “Täältä tullaan!” Lumikkoviiksikin oli tehnyt näin. Mietin mihin Pyörrepentu olisi voinut mennä. Halusin löytää veljeni ensin, koska en haluaisi olla huonompi tässäkin asiassa. Nuuhkin jälkiä. Huomasin veljeni jäljet ja lähdin seuraaman niitä. Ne veivät minut Mäntyviiksen luokse. “Se on edellisen leikin haju, pikkuinen,” hän sanoi ystävällisesti. Etsin vielä hetken kunnes löysin veljeni leirin keskellä olevan kaatuneen puunrungon takaa. “Sinun vuorosi laskea Pyörrepentu,” sanoin iloisena. Lumikkoviiksi tuli esiin parantajan pesän takaa kyyristelemästä, kun huutelimme häntä paikalle. “Pyörrepennun vuoro laskea,” sanoin selventääkseni sen vielä naaraalle. Pyörrepentu alkoi laskea ja säntäsin oppilaiden pesälle piiloon. Työnnyin oksistoon niin, ettei minua näkynyt ja toivoin parasta.
//Pyörre 😀
