Lätäkkölempi
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkkölempi oli kävellyt rauhassa Lampiväreen tahdissa ulos parantajan pesältä. Ilma leirin pääaukiolla tuoksui taivaalliselta verrattuna parantajan pesän yrttien katkuiseen ilmaan. Ilma oli kostea, sillä aiemmin samana päivänä oli tihkuttanut vettä. Leirin kivipohja oli kuitenkin jo lähes kuivunut lehtisateen kylmän auringon paisteessa. Aukiolla oli enää vain muutama pieni vesilätäkkö, joita kissat karttoivat pysyäkseen kuivina.
Hopeanharmaa soturi oli epäilemättä huolissaan pentuetoverinsa voinnista. Ellei olisi tiennyt, Lampivärettä olisi voinut liikkumisensa perusteella erehtyä luulemaan heikoksi ja vanhaksi klaaninvanhimmaksi. Sisko huomasi Lätäkkölemmen huolestuneen katseen, joten ennen kuin naaras ennätti edes kysyä mitään, kertoi Lampiväre olevansa kunnossa. Harmaaturkkinen naaras totesi myös yrttien haisevan, joka sai hymyn piirtymään Lätäkkölemmen kasvoille. Lampiväre ei antanut sisarelleen heti puheenvuoroa, vaan jatkoi vielä kysyen, miten Lätäkkölemmellä itsellään tällä hetkellä menee. Lätäkkölempi tunsi pientä sääliä sisartaan kohtaan, kun tämä jatkoi puhumista. Se Kortetassu oli todella sekoittanut naaraan pään ja vienyt häneltä kaiken kyvyn keskittyä mihinkään muuhun. Lätäkkölempi ei kuitenkaan pitänyt oleellisena alkaa säälimään sisartaan ääneen. Ennemminkin hänen olisi tehnyt mieli sättiä sisartaan typeryydestään, mutta mielestään Lampiväre oli jo saanut riittävästi kuulla asiasta Lätäkkölemmeltä. Sen lisäksi leirin pääaukiolla oli rutkasti kissoja, eikä salaisuudesta voisi puhua siellä ääneen turvallisesti.
”Minulla menee ihan hyvin”, Lätäkkölempi vastasi siskonsa ensimmäiseen kysymykseen, ”päivät kuluvat partioidessa, mutta se on mielestäni ihan mukavaa. On kivaa olla taas kotona. Olokin on paljon parempi, kun ei pidä koko aikaa olla komentelemassa ja vahtimassa eloklaanilaisia.” Lampiväre kuunteli tarkkaavaisesti sisartaan tämän puhuessa. Lätäkkölemmen katse oli siirtynyt Lampiväreestä taivaalle laskevan auringon suuntaan. Lampiväre oli kysynyt, oliko soturi löytänyt ketään, jossa olisi kumppaniainesta. Kysymys oli vaikea, sillä sehän riippui täysin miltä kantilta asiaa katsoi. Emo oli pienestä pitäen terottanut pennuilleen, että tulevan kumppanin täytyisi olla hyvä soturi, jotta heidän sukunsa maine ei tahriintuisi. Mutta Lätäkkölempi sen sijaan halusi kumppanin, jota hän todella rakastaisi. Tai no oikeastaan kumppani ei edes ollut hänen elämänsä ykkösprioriteetti; naaras ei varsinaisesti etsinyt kumppania, vaan oli avoimin mielin asian suhteen.
”En minä ole löytänyt ketään erityistä”, hopeanharmaa soturi vastasi lapojaan kohauttaen. Hän ei aikonut kysyä Lampiväreeltä samaa, sillä epäilemättä naaras oli edelleen jonkin verran sen Kortetassun pauloissa.
”En oikeastaan ole edes etsinyt. Ajattelin keskittyä nyt soturiuteen ainakin toistaiseksi, kumppani löytyy jos on löytyäkseen. Toki emo ja isä varmaankin haluaisivat, että löydämme kumppanit mahdollisimman nopeasti. Mutta minä aion sanoa heille suorat sanat, jos he tulevat jotain minulta kyselemään. Minä en ota ketään kumppanikseni vain koska joku toinen niin tahtoo”, Lätäkkölempi naukui terävällä äänellä ja käänsi katseensa Lampiväreen suuntaan.
//Lampi?
KP-boosti käytössä
