Varissulka
Kirjoittaja: Auroora
Seisoin hetken hämmästyksestä paikoillani, avointa häkin luukkua tuijottaen. Mitä ihmettä kaksijalka oikein ajatteli? Eikö se ollut halunnut nimenomaan pitää meidät vankinaan? Tokenin yllätyksestäni vasta kun Aaltosalama syöksähti häkistä ulos punaisena salamana. Ilmeisesti olin ollut kaksijalalle liian hidas, sillä se puuskahti vihaisesti ja potkaisi voimalla häkin kylkeä. Horjahdin hiukan kömpelösti ulos, kun häkki heilahti. Noustessani seisomaan mutaisesta maasta kirosin kaksijalkaa vihaisesti sähisten, mutta otus ei näyttänyt välittävän vaan paineli takaisin pesänsä turvaan. Sen luukku paukahti kovaäänisesti kiinni, minkä jälkeen hiljaisuus laskeutui tienoon ylle kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
”En tule ikinä ymmärtämään kaksijalkoja”, päivittelin pudistellen päätäni. ”Mikä pointti oli tuoda meidät tänne asti vain siksi, että pääsisimme heti takaisin vapauteen?”
Aaltosalama kohautti lapojaan.
”Ei kaksijaloista koskaan tiedä”, hän vastasi vilkaisten rakennuksen suuntaan. ”Ehkä se halusi vain olla ärsyttävä. Nyt ei ole kuitenkaan aika miettiä sen pään menoja, meidän on päästävä takaisin kotiin.”
Ai niin. Meidän tosiaan olisi päästävä pikimmiten takaisin Kuolonklaaniin. Vilkaisin taivaalle; aurinko näytti olevan jo laskemassa. Olisi parempi jos ehtisimme leiriin ennen pimeää, mutta en ollut ollenkaan varma, olisiko se edes mahdollista. En tiennyt, kuinka kauas kaksijalka oli meidät tuonut. Veikkasin kuitenkin, ettei edessä oleva vaellus takaisin tulisi olemaan kovin lyhyt. Ennen kuin masentuisimme matkan pituudesta oli kuitenkin löydettävä oikea suunta.
Silmäni osuivat kaksijalan hirviöön, joka seisoi sen pesän vieressä hiljaisena. Sen kyydissä kaksijalka oli meidät tänne kuljettanut, joten ehkä se voisi tarjota jonkin vihjeen klaanien suunnasta. Kun katselin maata tarkemmin, huomasin pedon jättäneen maahan jälkiä. Ehkä voisimme seurata niitä takaisin, aivan kuten partioissa jäljitimme saaliseläimet niiden jalanjäljistä.
”Jos seuraamme näitä jälkiä, saatamme löytää oikean suunnan”, ehdotin punertavalle soturinaaraalle osoittaen kummallisen muotoisia painalluksia pään nyökkäyksellä. ”En tiedä, onko se jättänyt ukkospolulle jälkiä, mutta näillä pääsemme ainakin alkuun.”
Ukkospolun pohja oli kummallista, mustaa kiveä. Siihen eivät jalanjäljet jääneet, mutta täällä maa oli tavallista hiekkaa. Auttaisi varmasti paljon, jos löytäisimme edes Kuolonklaanin reviirin läheisen ukkospolun. Sen avulla voisimme sitten löytää myös reviirin. Toisaalta jäljet saattaisivat päättyä jo lyhyen matkan päähän, ja sitten olisimme jälleen pulassa.
//Aalto?
