Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
”Olet oikeassa, meidän täytyy olla leirissä ennen auringonlaskua”, totesin ja käänsin katseeni kohti taivasta. Päivät olivat hiljalleen alkaneet lyhenemään. Viherlehti päättyisi pian. Puiden lehdet pysyttelivät yhä sinnikkäästi puissa vihreinä, mutta vain kuun tai kahden kuluttua ne alkaisivat jo putoilemaan. Nautin viherlehden lämmöstä, mutta toisinaan minua ärsytti kuumuus. Lauhalaukalla tuskin oli samaa ongelmaa, sillä soturi saattoi pulahtaa uimaan koska tahansa veden läheisyydessä. Nyt hän nuoli pitkin vedoin yhä märkää turkkiaan. Odottelin vielä hetken, jonka jälkeen soturi nousi ylös merkkinä siitä, että hän oli valmis lähtemään. Ravasimme tasaista tahtia rinnakkain kauemmaksi Hehkulammesta, jonka vesi oli yhä kirkkaansinistä.
”Minusta on mahtavaa, että olemme molemmat sotureita”, totesin huokaisten ja vilkaisin nopeasti ystäväni suuntaan. Kollin kasvoilla oli lämmin hymy.
”Niinpä. Meillä on taas aikaa tehdä kaikenlaista mukavaa! Pian sekin varmaan päättyy, kun pentutarhan pennut kasvavat. Olen aivan varma, että joku pennuista saa sinut mestariksesi”, oranssi-valkea kolli sanoi, mutta hymy ei kadonnut hänen kasvoiltaan. Olin niin onnellinen saadessani olla Lauhalaukan ystävä. Kolli osasi olla iloinen minun puolestani, eikä hän koskaan arvostellut minua tai tekemisiäni. Hän oli minun perheenjäseneni, vaikkemme oikeasti olleetkaan sukua.
”Tuskinpa vain antaa. Kuolonklaanissa on paljon sotureita, jotka olisivat valmiita taistelemaan saadakseen itselleen oppilaan. Minusta on ihan kiva olla vain tavallinen soturi. Ja vaikka minä saisinkin oppilaan, sinä saisit luvan tulla kanssamme harjoituksiin niin usein kuin vain voit”, virnistin lämpimästi nuorelle soturille. Lauhalaukka virnisti takaisin.
”Minä lupaan auttaa sinua niin paljon kuin vain voin!” soturi lupasi. Annoin ystäväni mennä edelläni piikkihernetunneliin. Kävelin hänen peräänsä. Istuskelimme hetken pääaukiolla, jonka jälkeen partion oli aika lähteä. Kävelin mahdollisimman arvokkaasti ystäväni kanssa leirin uloskäynnille ja odotimme kahden muun kissan saapumista. Hopeaputous oppilaineen saapuivat pian.
”Lähdetään”, totesin ja pujahdin piikkihernetunneliin Lauhalaukka kintereilläni. Partio sujui ongelmitta. Haistoimme tuntemattoman erakon melko lähellä rajaa, mutta hajujälki oli laimea. Mitään muuta poikkeavaa ei ollut. Kaikki meni oikeastaan erittäin hyvin.
Ei kulunut kuin puoli kuuta, kun Punatähti antoi minulle ensimmäisen oppilaani! Liekkipennusta oli tullut eilen Liekkitassu, ja minä olin todella jännittynyt ja innoissani. Nuori, oranssinpunainen naaras vaikutti olevan itsevarma ja hyvin teräväkielinen. Jo pentuna olin kuullut hänen puhuvan toisille niin, miten en itse olisi pystynyt puhumaan. En ollut varma, miten minun olisi ollut järkevintä lähestyä oppilasta. Istuimme Lauhalaukan kanssa sotureiden pesän sisäänkäynnin vierellä. Aamu oli juuri valjennut ja kissat heräilivät parhaillaan uuteen päivään. Vilkuilin oppilaiden pesän suuntaan. Liekkitassu oli juuri astunut ulos uudesta pesästään, ja naaras suki turkkiaan yksikseen.
”Mitä aiotte tehdä tänään Liekkitassun kanssa?” ystäväni kysyi ja sai minut keskittymään oppilaani sijasta häneen. Käänsin vihreän katseeni soturiin.
”Käymme kiertämässä rajat. Ehkä voisin opettaa hänelle jotakin, mutta en oikein tiedä.. Pitäisikö ensimmäisen päivän olla helpompi? En halua uuvuttaa Liekkitassua heti alkuun”, totesin hieman epävarmalla äänellä.
”Hmm.. Ehkä voisit käyttää tämän päivän reviirin parissa? Kerro hänelle erilaisia tarinoita rajoista ja paikoista Kuolonklaanin reviirillä!” Lauhalaukka innostui. Nyökkäsin yhä hieman epävarmana. En ollut varma, miten paljon Liekkitassua kiinnosti minun selitykseni Kuolonklaanin reviiristä.
”Ehkä minä teen niin. Sinun pitäisi mennä, partio odottaa sinua jo”, huomautin ja viitoin hännälläni kohti uloskäyntiä. Lauhalaukka säpsähti, hyvästeli minut nopeasti ja loikki partion perälle. Hän poistui leiristä vilkaisematta taakseen. Nousin ylös ja astelin hieman hermostuneena Liekkitassun luokse. Oranssi oppilas nosti heti meripihkaiset silmänsä minua kohti.
”Hei Liekkitassu”, tervehdin kohteliaasti istumatta alas. Naaras siristi silmiään vastaamatta tervehdykseeni. Annoin asian olla, koska ei sillä ollut niin väliä.
”Käytämme ensimmäisen päivämme rajojen sekä reviirin parissa. Käydään läpi myös muutamia asioita, joita nuoren oppilaan on hyvä tietää. Oletko valmis?” kysyin yrittäen pitää ääneni rauhallisena, mutta huomasin sen värisevän.
”Olen”, Liekkitassu vastasi ja nousi ylös. Johdatin hänet perässäni piikkihernetunneliin, johon Lauhalaukka oli juuri aiemmin kadonnut. Tämä oli Liekkitassun ensimmäinen kerta, kun hän poistui leiristä. Odotin oranssinpunaista naarasta leirin ulkopuolella. Annoin hänelle hetken aikaa katsella ympärilleen.
”Kiivetään ensin mäkeä ylös ja kuljetaan jokea pitkin Kuolonklaanin rajalle. Sitten jatkamme matkaa Lehtikuusilaaksoon”, sanoin ja tajusin pian sen jälkeen, että naaras ei välttämättä tiennyt mitään klaanimme reviiristä. Niinpä päätin kysyä asiaa Liekkitassulta:
”Ovatko klaaninvanhimmat tai Mäntyviiksi kertoneet sinulle mitään Kuolonklaanin reviiristä? Osaatko kertoa joitakin paikkoja täältä?”
//Liekki?
// 644 sanaa
