Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
“Kuulin, että odotat pentuja! Kuka on niiden isä?” Huomenkyyhky kysyi. Värähdin ja katsahdin vatsaani. “Niin se on totta”, sopertelin hiljaa, “En halua puhua isästä.” “Ei se mitään en tietenkään pakota sanomaan mitään”, Huomenkyyhky kiirehti pahoittelemaan. “Oletko jo suunnitellut nimiä? Entä kuinka monta luulet, että niitä on?” hän kysyi selvästi pystymättä pidättelemään innostustaan. “En ole vielä ehtinyt oikein sisäistää kokoasiaa”, vastasin. “No minun pitääkin tästä jo rientää. Toivetassu odottaa varmasti jo, että lähden hänen kanssaan harjoituksiin!” naaras sanoi ja kiirehti jo uuteen paikkaan. En koskaan pysyisi perillä mitä minun täytyy tehdä seuraavaksi, jos olisin tuossa tilanteessa!
Olin siirtynyt pentutarhalle kuu sitten ja pentuni syntyisivät minähetkenä hyvänsä! Nämä päivät ovat jännittävimiä elämässäni! Vatsani oli kasvanut jättimäiseksi eikä ollut enää epäilystäkään, odotinko oikeasti pentuja vai olinko keksinyt kokojutun huomiota saadakseni. Miksi kukaan emo edes tekisi niin! Sain joskus “valesupistuksia”, jotka kuulema enteilivät tervettä pentuetta Hehkuaskelen mielestä mutta en oikein tiennyt mihin uskoa. Pelko ympäröi minua ihan kokoajan, koska pelkäsin joko itse kuolevani tai pentujeni menehtyvän jostakin syystä.
Istuin aukiolla pesemässä itseäni. Olin odottanut jo liian kauan pentujen syntymistä ja olin jo ehtinyt kyllästyä istuskelemaan päivät pitkät aukiolla. Mutta, kun Toivetassu oli tapellut Kaamostassun kanssa ja tarvinnut sen jälkeen tukea olin saanut itsekin tekemistä ja pitänyt kollille seuraa. Kun olin pesemässä vatsaani, tunsin kivun aallon pyrkivän ylitseni. En ajatellut sen olevan mitään ja nostin päätäni. “Hei, Lumikkoviiksi”, Orvokkisydän sanoi ja istuutui viereeni. “Oletko kunnossa?” hän kysyi silmät suurentuen, kun huomasi pienen kivun aaltoni. “Olen. Luulisin, että saan taas niitä “valesupistuksia” vain”, sanoin hiukan epävarmasti. “Missä olit?” kysyin aloittaakseni keskustelun jostakin muusta. “Olin metsässä saalistamassa”, mustavalkoinen naaras sanoi hymyillen. “Olisinpa minäkin päässyt sinne”, huokaisin. “Olen niin kypsä leirissä tyhjänpanttina makoiluun. “Punatähti muuten piti minulle puhuttellun ja sain kiellon poistua leiristä mutta saan kuitenkin viedä yhden pennuista Sammakolle”, madalsin ääntäni, kun sanoin pentujeni isän nimen. Uusi valesupistus kulki vatsani ylitse. Värähdin karvat pörhistyen. Luulin, että se oli vain valesupistus, mutta uusi aalto kulki ylitseni pian toisen jälkeen tajusin pentujen olevan tulossa. Hengitin syvään hätääntyneenä. “Oletko kunnossa, Lumikkoviiksi!” Orvokkisydän häätäntyi myös. “Pennut”, sanoin ähkäisten. “Oletko varma?” naaras kysyi innostuksen ja pelonsekaisen äänen kera. “Haen Hehkuaskelen! Mene pentutarhaan”, Orvokkisydän päätti nyökkäiltyäni parisen kertaa. Tassutin supistusten välissä sisään pentutarhaan. Ennen kuin Hehkuaskel ehti paikalle vielä yksi supistus ehti tulla ja kävelin ympäri makuusijaani sen aikaa kunnes kipu laantui.
Mäntyviiksi tuli luokseni myös hieman Hehkuaskeleen ja Orvokkisydämen tultua pesään. Kävin makuulle makuusijalleni ja annoin Hehkuaskeleen kosketella vatsaani käpälillään. Orvokkisydän oli pääni vieressä ja hengitin jokaisen supistuksen läpi hänen avullaan. Synnytykseni oli alkanut niin nopeasti etten ollu edes ehtinyt tajuta sitä kunnolla. Pian Hehkuaskel käskikin minun ponnistaa, kun siltä tuntui.
Yhtäkkiä yhden kivuliaan supituksen kohdalla ponnistin edes kunnolla tajuamatta sitä. Orvokkisydän auttoi minua muistamaan hengityksen tärkeyden ja niinpä hengitin jokaisen ponnistukseni jälkeen rauhassa ennen uutta.
Kipu ärtyi hirveäksi ja huusin ponnistaessani. Pian kilpikonnakuvioinen pentu tupsahti sammalille. ”Hienosti tehty!” Mäntyviiksi kehui Orvokkisydämen nuollessa pentua raivokkaasti, jotta se alkaisi hengittämään. Muistin kuinka olin tehnyt saman Pyörrepennun synnyttyä tähän maailmaan. Katsahdin nopeasti pentua. ”Se on kolli”, Orvokkisydän sanoi ääni värähtäen liikutuksesta, kun pikkupentu alkoi miukua.
Kehoni ei antanut minun levätä kauaa vaan seuraava satsi supistuksia ravisteli minua jo. Huusin kipeimpien kohdalla niin kovaa kuin pystyin, koska se lievitti oloani kummasti.
Uusi todella kivulias supistus kulki taas vatsassani joten tiesin seuraavan pennun olevan tulossa ja pian. Huusin taas ponnistaessani niin kovaa kuin pystyin. Uusi pentu liukui taas sammalille. ”Vieläkö kauan?” kysyin voipuneena. ”Luulinsin, että vielä kaksi pentua jäljellä. Sinä pystyt siihen”, Hehkuaskel rohkaisi, kun Mäntyviiksi otti tyttäreni käpäliinsä.
Yksi pentu syntyi vielä vaivatta mutta neljännen kohdalla olin jo aivan loppu. Kipeitä supistuksia sateli mutta pentu ei tahtonut tulla. Ponnistaeesani taas niin kovaa kuin kykenin ja huutaessani kipuani kuulin Hehkuaskeleen sanovan: ”Tämä pentu taitaa olla jumissa.” Hätäännyin entisestäni ja hengitykseni muuttui huohotukseksi. ”Ota rauhallisesti”, Orvokkisydän sanoi ääni väristen. Kolme jo syntynyttä pientä pentuani vikisivät vatsani kupeessa. ”Miten-” ”Hyss!” Orvokkisydän keskeytti minut, kun huomasi uuden supistuksen ravistelevan kehoani. Ponnistin hieman myöhään ja pentu liukui puoliksi esiin. Näin sen sivusilmälläni harmaan turkin palasen. Ärähdin ja ponnistin seuraavan supistuksen kohdalla pennun ulos. Käännyin heti nuolemaan sitä mutta vaikka kuinka yritin se ei hengittänyt. Sydäntäni riipaisi mutta tiesin olevani onnekas, kun sain vierelleni kolme täysin tervettä ja vain yhden kuolleen pennun.
”Nimeätkö heidät heti?” Orvokkisydän kysyi innokkaasti. ”Odota nyt, katsotaan ovatko ne kunnossa”, Hehkuaskel tyynnytteli naarasta. Hymyilin parhaalle ystävälleni ja kiersin häntäni pois kahden naaraspennun ja yhden kollipennun ympäriltä. Hehkuaskel tarkisti pennut nopeasti. “Terveitä jok’ikinen”, hän sanoi ja katsahti katuvasti harmaaseen pikkuiseen. Savun harmaa pikkuinen karvamytty olisi myös ollut kollipentu mutta se ei ollut onnistunut selviämään sisariensa tavoin. ”Haluan nimetä tämän kollin ennen kuin viette hänet haudattavaksi”, sanoin ja kosketin poikaani hännälläni. Hehkuaskel nyökkäsi ja vetäytyi kauemmas. Katselin harmaata pentua. “Haluan hänen nimekseen Huumapentu”, sanoin ja laskin pääni kunnianosoitukseksi kuollutta pentuani kohtaan ja niin teki myös Orvokkisydän.
“Voitte viedä hänet nyt”, sanoin hetken päästä ääni väristen. En voinut olla niin itsekäs, että kylpisin surussa yhden kuolleen pennun takia. Minun täytyisi ryhdistäytyä! “Nimeätkö muutkin pennut nyt?” Orvokkisydän kysyi Mäntyviiksen peräydyttyä omalle makuusialleen ja Hehkuaskeleen lähdettyä hautaamaan Huumapentua. “Tästä kollista tulee Valopentu”, sanoin sykerrellen, koska tiesin, että veisin Valopennun vielä Sammakon hoiviin, kun tämä olisi valmis. “Vietkö hänet Sammakolle?” Orvokki sydän hiljensi ääntään. Nyökkäsin hiljaa. “Olisiko tämä naaras Taivaspentu?” paras ystäväni kysyi osoittaen hännällään harmaata naarasta, jonka turkissa oli oransseja täpliä, joissa oli tummemman oransseja raitoja. Katsoin Taivaspentua lumoutuneena. Nimi sopi tälle täydellisesti! “Ja tämä naaras olisi sitten Kirkaspentu”, sanoin rakkauden täyteisellä äänellä. “Ne sopivat niille”, Orvokkisydän sanoi kehräteniloisesti. “Autatko minua niiden kanssa?” kysyin Orvokkisydämeltä ja katsahdin häneen. Uupumus painoi jo minua mutta halusin tietää vielä saavani apua pentujen kasvattamisessa.
//Orvokki?
