Kyyhkypyrähdys.
Kirjoittaja: Ninjanen
Kuolonklaanissa oli tapahtunut viime aikoina, no.. paljon. Klaanin kannalta suurin asia oli se, että Henkäystähti oli kuollut. Se oli ollut minulle aikamoinen järkytys, sillä kolli oli ollut hyvä päällikkö ja kaiken lisäksi isoisäni. Pimentotähti oli varmasti loistava päällikkö, mutten voinut olla miettimättä että johtuiko naaraan päätös siitä, että muutkin kuin täysiveriset, eli oikeat kuolonklaanilaiset, olivat tasa-arvoisia klaanin jäseniä että suurin osin jäljellä olevista puoliverisistä olivat päällikön omia pentuja. Mutta kaiken lisäksi myös Lehtituuli oli kuollut. Pimeyden metsä oli vienyt minulta ja Virtaviimalta jo emonkin. Meillä oli läheisistä sukumme jäsenistä enään toisemme. Ja minulla tietenkin Matotaisto. Minä ja kolli olimme lähentyneet vielä enemmän menneiden kuiden aikana. Nytkin makasin kollin vieressä enkä saanut unta. Tökin ihastukseni hännän hellävaroen pois päältäni ja nousin varovasti ja astelin ulos sotureidenpesästä. Istahdin maahan ja katselin taivaalle, sinne jonne tähdet eivät osuneet.
”Isä, emo, olettehan meistä ylpeitä? Kai te olette iloisia että olemme uskollisia ja todellisia Kuolonklaanin sotureita? Ja toivon että näette miten uskollinen Matotaisto on ja hyväksytte meidän suhteemme? Toivon vain että Virtaviimakin ymmärtäisi kumppanisuhteiden tärkeyden. No, tavataan sitten kun me liitymme Pimeyden metsän kunnioitettavien sotureiden riveihin”, sanoin hiljaa ja paksu häntäni heilui puolelta toiselle.
Heräsin aamutuimaan, kun jotain tippui nenänpäähäni. Matotaisto katseli minua tiiviisti silmillään.
”Hyvää huomenta”, kehräsin ja nousin venytellen ja haukotellen.
”Huomenta. Kaikki hyvin?” kolli kysyi ja tuntui tutkistelevan minua.
”Joo. Kyllä olen. Nukuin vain vähän huonommin, mutta olen valmis olemaan hyvä soturi”, sanoin ja aloin pestä itseäni pitkillä, rauhallisilla vedoilla. Oli myös tärkeää näyttää viehättävältä. Matotaisto nyökkäsi ja istuimme vierekkäin hetken, ennenkuin Latvaruusu tuli keskeyttämään meidät.
”Hei, teidän pitää tulla kanssani rajapartioon”, naaras sanoi, ja me nyökkäsimme. Viimeinkin minä ja Matotaisto pääsimme yhdessä partioon.
Tulimme partiosta ja Matotaisto kysyi; ”Minulla on nälkä, syödäänkö?”
nyökkäsin ja nappasin jäniksen kasasta. Olin sen verran väsynyt, etten jaksanut jutella sen enempää, mutta onneksi Matotaisto ei tarvinnut jatkuvaa juttelua. Joten pystyimme vain syödä.
