Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Suuret harjoitukset olivat alkaneet, ja me olimme Pimentovarjon kanssa kolmannen joukkueen mestarit. Kuljin naaraan rinnalla eteenpäin kohti metsää. Ilma oli mitä mainioin suurille harjoituksille. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalta ja lämmitti turkkiani. Hento tuulenvire leikki ilmassa ja takertui välillä turkkiini. Taivas oli pilvetön lukuun ottamatta muutamaa pilveä, jotka suuntasivat hitaasti liikkuen kohti pohjoista.
Ensimmäinen joukkue jäisi melko lähelle leiriä, ja meidän joukkueemme oli tarkoitus majoittua lähimmäksi jokea. Lintutassu, Tuimatassu ja Raparperitassu kulkivat perässämme. Halusin joukkueeni voittavan, mutten oikein ollut varma heidän taidoistaan. Lintutassu oli oppilaista kokenein, ja Raparperitassu tuli seuraavana. Tuimatassu oli kuitenkin ollut oppilaana vasta hädin tuskin kuun ajan. Hänen taidoistaan en ollut lainkaan varma. Mutta Pimentovarjo oli varmasti huolehtinut siitä, että kolli pärjäisi suurissa harjoituksissa kokeneempia oppilaita vastaan.
Kun pysähdyimme metsässä, kuulin joen solinan. Se rauhoitti mieltäni, joka ajatteli vain voittamista. Vaikka en itse osallistunutkaan varsinaisiin lajeihin, halusin oman joukkueeni voittavan.
Kerroin kolmikolle, että ensimmäinen laji oli kiipeily. He saisivat itse valita, kuka kiipeilemisen hoitaisi. Salaa mielessäni toivoin, että Raparperitassu ottaisi siitä kopin. Naaras oli luonnostaankin hyvä kiipeilijä, aivan kuten minäkin. Muistelin omia hiirenkorvan ajan harjoituksiani. Meidän joukkueemme oli voittanut koko kilpailun, ja minä olin saanut esitellä taitojani kiipeilemisessä. Siirryimme Pimentovarjon kanssa hieman etäämmälle.
”Jos Raparperitassua ei valita, meidän joukkueellamme on tuskin mitään mahdollisuutta”, kuiskasin naaraalle. Minun ja Pimentovarjon välit olivat edelleen hieman kireät, mutta kaikki erimielisyydet täytyi nyt unohtaa. Meidän piti tehdä yhteistyötä, jotta oppilaat voisivat voittaa. Toivoin, että Pimentovarjokin eteni tällä periaatteella.
Huomasin, kuinka Raparperitassu sanoi jotakin, ja tuli sitten meidän luoksemme.
”Minä kiipeilen”, mustaoranssi naaras sanoi rauhallisella äänellä. Kasvoilleni piirtyi tyytyväinen virne, ja vilkaisin Pimentovarjoa.
”Minä vien hänet kiipeilypaikalle”, totesin rauhallisella äänellä ja nousin ylös. Lähdin johdattamaan oppilastani syvemmälle metsään. Joen solina lakkasi kuulumasta melko pian.
”Toivoinkin, että sinä ottaisit kiipeilemisen vastuullesi”, lausuin vilkaisemattakaan oppilasta.
Ei mennyt kauaakaan, kun saavuimme aukiolle, jonka keskellä kasvoi suuri mänty. Istuuduimme odottamaan muita oppilaita ja mestareita. Eikä mennyt kauaakaan, kun Hopeaputous ja Varjokarva saapuivat paikalle. Mukana olivat Mustikkatassu ja Sinitassu. Kohtasin ilmeettömästi tyttäreni katseen. Toivoin naaraan häviävän. Hän ei edes haluaisi voittaa, joten hän ei sitä ansaitsisi. Olimme sopineet, että minä hoitaisin pääasiassa yksin tämän tehtävänannon selittämisen, joten astuin eteenpäin kohti mäntyä.
”Tehtävänne on kiivetä tähän mäntyyn ja löytää yksi sinne piilotettu yrttitukko. Tukkoja on yhteensä kolme, ja mukaansa saa ottaa vain yhden. Jos pudotat ylimääräisen yrttitukon maahan, tuloksesi heikkenee. Tuloksiin vaikuttavat kiipeily- ja alastuloteknkiikan lisäksi myös nopeus. Älkää kiirehtikö liikaa, sillä putoavan oppilaan suoritus hylätään heti”, naukaisin rauhallisesti. Astuin vielä muutaman askeleen lähemmäksi puuta.
”Minä näytän esimerkin ja sen korkeuden, missä jokainen yrttitukko on. Ne eivät ole kovin pitkällä oksilla, mutta joudutte kapuamaan vähintään yhdelle oksalle niitä etsiessänne.”
Käännyin kohti puun ruskeaa runkoa, ja ponnistin itseni takajaloilla mahdollisimman korkealle ilmaan. Tartuin kynsilläni kiinni puun paksusta kuoresta, jonka jälkeen lähdin kiipeämään ylöspäin nopeasti. Kuvittelin olevani yksi kilpaileva oppilas, ja kapusin rivakasti sille korkeudelle, jossa yrttitukot olivat. Kävin nopeasti oksalla, jonka jälkeen lähdin kapuamaan alaspäin aluksi muiden oksien avulla, ja sitten pelkästään runkoa vasten peruuttamalla. Mänty oli hieman vaikea puu, kun oksia oli vain sen yläosassa. Uskoin kuitenkin, että oppilaat selviytyisivät koettelemuksesta.
Kun olin takaisin maanpinnalla, käännyin oppilaiden puoleen.
”Sinitassu, sinä olet ensimmäinen”, sanoin ja kohtasin tyttäreni sinisen katseen. Se oli lähestulkoon ilmeetön. Sinitassu ei näyttänyt olevan lainkaan innoissaan harjoituksista tai kiipeilemisestä. Naaras kuitenkin nyökkäsi ja asettui puun rungon vierelle.
”Kiipeä!” annoin merkin, jonka jälkeen oppilas lähti kiipeämään ylöspäin puunrunkoa vasten.
//Kääk miten tönkkö XD Mutta Rapsu?
// 550 sanaa
