Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Jäin hetkeksi katselemaan ystävääni. Yritin olla huomioimatta kylkeäni, jota soturi oli tökännyt kipeällä käpälällään. Siihen oli jäänyt hieman verta Lepakkohuudon haavasta. En vaivautunut putsaamaan sitä vaan haukkasin ensimmäisen haukkunu variksesta. Tiesin sen olevan Lepakkohuudon lempiruokaa joten en valittanut vaikka en ollut mikään isoin variksenrakastaja.
“Älä ole niin vaatimaton. Etkö haluaisi rehennellä soturin roolillasi edes hieman? Annan sinulle nyt mahdollisuuden”, sanoin hiljaa. Haluisin todella kuulla edes pienen lauseen siltä Lepakkotassulta, jonka kanssa leikin aina leikkejä jotka olisivat nyt liian pentumaisia varsinkin leikkiä koko klaanin edessä.
“Kaippa se on ihan hienoa. Ei varmaankaan kestä kauaa, että saan myös itselleni oppilaan. Ja onhan soturina olossa omat hyvät puolensa. Toki vastuuta on enemmän, ja en tiedä kuinka paljon sinulle uskaltaa antaa”, kolli kiusoitteli ja virnisti. Sydämeni hakkasi lujempaa ja virnistin takasin.
“Minä olen vastuullisempi kuin kukaan teistä nuorista sotureista yhteensä”, sanoin muka loukkaantuneena. Tiesin, että lauseeni oli valtava valhe, koska minä en todellakaan ollut vastuullinen.
“Luuletko oikeasti saavasi oppilaan pian? Tuiskupentu, Säröpentu ja Lainepentu ovat kyllä varmaan yhtä pian oppilaita kuin minä olen soturi”, sanoin ja katsoin Lepakkohuutoa. Pelkäsin, että jos kolli saisi oppilaan hän jättäisi minut eikä vaivautuisi edes syömään kanssani näin. Ehkei hänellä edes olisi aikaa siihen. Haukkasin taas palan variksesta vaikka nieleminen tuntuikin hankalalta ahdistavien ajatusten takia.
//Lepa?
