Varjoliekki

Ulkonäkö

Kuvioinnilta ja väritykseltään Varjoliekki on cremetiikeri. Kauttaaltaan kermanvärisessä turkissa on siis haaleita, oranssihtavia raitoja, jotka erottuvat tällä hännässä vahviten. Kissa on lyhytkarvainen, mutta tällä on hieman normaalia tuuheampi häntä, mikä johtuu todennäköisesti kissan emon osittaisesta rotukissaperimästä. Silmät ovat "elohopeanväriset" eli hopeanhohtoiset tummalla keskustalla. Ne näyttävät kauempaa kiiltävän savunharmailta, mutta läheltä katsottuna ovatkin todellisuudessa vaaleanharmaat reunoilta ja tummanruskeat iiriksen ympäriltä (kts. kuva alempana).

Kissa on ruumiinrakenteeltaan keskikokoisen kollin kokoinen, mutta toisinaan, niukasti syödessään selvästi laihempi. Kissan pään, vartalon ja jalkojen pituuden suhde on täysin standardi, joten hyvin syödessään tämä ei näytä ollenkaan tavanomaista hoikemmalta. Kollin pitkä ja tuuhea häntä auttaa paljon tasapainosuorituksissa. Saman tehtävän tekevät myös normaalia pienemmät tassut. Korvat ovat hieman keskivertoa isommat. Nenä ja polkuanturat ovat vaaleanpunaiset. Vasemman etukäpälän etupuolella on pieni arpi. Selässä puolestaan on muutama pitempi arpi sekä kaulan oikealla puolella rajujen arpien peittämä, noin käpälän kokoinen kohta, jossa karva ei enää kasva. Nämä jälkimmäiset arvet tulivat sodan aikana. Lisäksi Varjoliekin vasemmassa kyljessä on arpi, joka tuli taistellessa kettua vastaan.

Kissalla on tavanomaisesti vakava ilme, jossa katse näyttää kohdistuvan jonnekin aivan muualle kuin siihen, mitä kissa näkee ympäristössään. Korvat kääntyvät kuitenkin hyvin äkkiä pienenkin poikkeavan äänen suuntaan, ja ovat miltei aina pienessä liikkeessä. Kollin katse on hieman liiankin terävä silloin, kun se kohdistuu johonkin, kuten toiseen kissaan tai saaliiseen. Kuitenkin suurimman osan ajasta tämän katse on sumuinen ja poissaoleva. Hoikan kissan viikset ovat pitkät, ohuet ja vaaleat, mutta harvat pentuiän puutteellisen ravitsemuksen vuoksi.

Luonne

Varjoliekki oli pienenä pentuna iloinen, hellyyttä osoittava ja hakeva, kaksijalkoihin luottava kisu, kunnes nämä alkoivat kohdella kissaa koko ajan huonommin, ja tämä huomasi, ettei häntä rakastettukaan. Kollin on kokemustensa valossa vaikea luottaa muihin. Hän suhtautuu jokaiseen kissaan varauksella, jopa ystäviinsä. Varjoliekin onkin vaikea ystävystyä, tämä kun ei päästä muita helposti lähelleen. Omien luottamusvaikeuksiensa vuoksi kolli pyrkii todistamaan luottamuksensa toistuvasti muille; hän onkin erittäin uskollinen Eloklaanille ja sen kissoille sekä valmis puolustamaan klaania vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka.
Klaanitovereitaan kolli pyrkii kohtelemaan kunnioittavasti. Hän ei kuitenkaan itse luota muihin helposti silloinkaan, kun he osoittavat moneen kertaan olevansa luottamuksen arvoisia. Varjoliekin luottamus on kuitenkin mahdollista saada, jos on tarpeeksi sinnikäs. Onnistuttuaan päästämään toisen kissan lähelleen ja saamaan tästä ystävän Varjoliekki on erittäin huolehtivainen, ystävällinen ja suojeleva. Kovan ulkokuoren alla piileekin todellisuudessa herkkä persoona, joka tuntee ja välittää syvästi. Hän uskaltaa näyttää herkän puolensa ainoastaan erittäin läheiselle kissalle, ja silloinkin vain hyvin harvinaisessa tilanteessa. Kun kollin luottamuksen pettää kerran, sitä ei enää saa takaisin.

Kolli on harvoin ilkeä tarkoituksella, koska tietää sisimmässään, miten pahalta toisen tahallaan aiheuttama kärsimys voi tuntua. Toisinaan hän kuitenkin vetää suojamuurinsa esiin, jolloin saattaa myös huomaamattaan aiheuttaa harmia muille suojellessaan itseään. Tämä ei kuitenkaan ole kovin tietoinen prosessi. Pohjimmaisesta hyväntahtoisuudestaan huolimatta Varjoliekki nimittäin voi käyttäytyä silloin muita kohtaan tylysti, kun kokee olevansa henkisesti tai fyysisesti uhattuna, koska laittaa aina traumojen triggeröimänä itsensä muiden edelle. Tämä koituu tietenkin myös hänelle itselleen harmiksi. Kolli tiuskii harvoin, mutta muuttuu helposti töykeäksi silloin, jos joku utelee hänen asioitaan.

Varjoliekki ei helpolla tuomitse muita, vaan arvostaa erilaisuutta. Kolli pyrkii aina siihen, että saisi jonkun hyvän vaikutuksen aikaan ja tekisi jotakin merkitsevää, jotakin millä on väliä. Hänestä ei kuitenkaan usein tunnu siltä ollessaan jokseenkin masennukseen taipuvainen. Varjoliekki kokee vahvaa empatiaa pentuja kohtaan, ja kokee erityisen tarpeen suojella itseään nuorempia. Sotureihin ja vanhempiin kissoihin tämä suhtautuu yleensä kylmemmin ja epäilyksen sävytteisesti, eikä kykene samaistumaan moniin kissoihin, jos yhteenkään.
Varjoliekillä on vahva oikeudenmukaisuuden taju, eikä hänen moraalinsa hyväksy minkäänlaista julmuutta viattomia kohtaan. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hän halua taistella ilman erittäin hyvää syytä. Se tarkoittaa kuitenkin myös, että vääryyden tapahtuessa Varjoliekki palaa halusta korjata tilanteen — vaikka se tarkoittaisi verenvuodatusta, josta kolli ei todellakaan tykkää. Varjoliekki ei miellä Eloklaanin ulkopuolisia kissoja vihollisiksi silloin, jos he eivät ole tehneet mitään väärää tai näyttäytyneet uhkana. Hän ei kyllä myöskään luota heihin, ainoastaan arvostaa jokaisen elämää. Varjoliekki ei haluaisi ikimaailmassa tappaa ketään.

Varjoliekillä on myös hyvin vilkas mielikuvitus, mikä on sekä siunaus että kirous. Usein sumuiseen katseeseen jähmettyvän kissan on vaikea pysyä psyykkisesti läsnä ympäristössään. Kollin mieli harhailee paljon, eikä tämä mahda jatkuvalle dissosiaatiolle mitään. Tämä kissalle ominainen etäinen, sekava mielentila ja siihen liittyvät mieleen elävinä palaavat muistot vaikeuttavat kissan jokapäiväistä elämää. Varjoliekillä onkin usein vaikeuksia keskittyä tekemiseensä. Silloin kun kolli tietää mitä tekee, on hän kaikesta huolimatta päättäväinen ja määrätietoinen.
Synkkämielinen kolli luottaa siihen, että hänen on itse löydettävä oma polkunsa, jotta voi kokea elämänsä itselleen merkitykselliseksi. Varjoliekki uskoo paradoksaalisesti sekä sattumaan että kohtaloon — ainakin leikkii usein näillä ideoilla, ottamatta niitä kuolemanvakavasti. Tähtiklaanin kolli ei usko, koska ei kuullut siitä pentuna.

Menneisyys

Varjoliekki, kotikisunimeltään Kurre, on syntynyt ja elänyt koko pentuikänsä kotikisuna kaksijalkalassa. Hän on ainoa eloon jäänyt pentu emonsa ainoasta pentueesta. Varjoliekin emon kaksijalat antoivat hänet toisille kaksijaloille, ja hänen emonsa kaksijalat jättivät sen aikaisen pesänsä vieden emon mukanaan. Varjoliekki ei ole kuullut emostaan sen koommin; tämä muutti todennäköisesti toiseen kaksijalkalaan. Kollin isä on tuntematon kulkukissa, jota hän ei ole koskaan tavannutkaan.
Kurren omat kaksijalat kaltoinkohtelivat pientä kotikisua ja lopulta tuhosivat kissan kyvyn luottaa muihin, jättäessään Kurren yksin ulos kokonaiseksi yöksi. Seuraavana aamuna Kurrea ei enää päästetty sisälle kaksijalanpesään. Särkynyt, kuuden kuun ikäinen kolli pakeni väkivaltaista kaksijalkaa metsään, tietämättä mihin mennä. Matkalla hän loukkasi tassunsa Ukkospolun ylityksen jälkeen paiskautuessaan erittäin terävää kiveä päin, mistä hän sai ikuisen arven etukäpäläänsä. Kurre päätyi lopulta Eloklaanin reviirille, mistä nuoren kollin onneksi Mesitähti löysi hänet. Mesitähti kutsui Kurren leiriin, jossa parantajat hoitivat hänen haavansa kuntoon ja hänelle tarjottiin ruokaa ja suojaa. Kurre oli tästä kaikesta niin kiitollinen, että tunsi tarpeen korvata sen jotenkin Mesitähdelle, joka oli myös suostunut opettamaan kollia saalistamaan, ennen kuin tämä jatkaisi matkaansa. Kurre alkoi kuitenkin ihailemaan sotureiden elämäntapaa. Hän teki päätöksen liittyä Eloklaaniin, sillä hän koki soturikoulutuksen voivan luoda hänen elämälleen merkityksen. Kurre sai oppilasnimekseen Varjotassu, eikä kolli olisi voinut olla onnellisempi siitä, että Mesitähti tahtoi itse toimia hänen mestarinaan.
Mesitähdestä alkoi pikkuhiljaa kehittyä Varjotassulle kuin isähahmo, tämän ollessa aina Varjotassun tukena sekä Varjotassun alkaessa varovasti kasvattaa luottamusta päällikköön. Varjotassu tutustui pian soturikoulutuksensa alettua Sadetassuun, josta hän onnistui saamaan parhaan ystävän. Hänestä ja Sadetassusta kehkeytyikin pian erottamaton kaksikko.
Varjoliekki tulee todennäköisesti aina kärsimään jonkinlaisista mielenterveysongelmista sekä luottamusvaikeuksista traumojensa vuoksi, mutta kaikesta huolimatta hän on onnistunut löytämään merkitystä elämälleen Eloklaania palvellessaan.