Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta oli salaa hieman pettynyt, kun Lokkimieli kertoi, ettei ollut ehtinyt jutella lainkaan Uskolinnun kanssa Eloklaanissa ollessaan. Naaras toki rakasti poikaansa enemmän kuin mitään, mutta ei olisi ollut Lokkimielelle pahitteeksi, jos tämä olisi päässyt puhumaan Uskolinnun kanssa. Sulkavirta piti Uskolinnun tavasta vaalia rauhaa, vaikkakin naaraan mielestä eloklaanilaiskolli oli toisinaan vähän turhankin joustava ja ystävällinen kaikille. Jokainen ei ansainnut Sulkavirran mielestä toista mahdollisuutta, mutta Sulkavirta arvosti sitä, miten paljon Uskolintu oli valmis tekemään veljensä vuoksi. Naaras ei kuitenkaan ilmaissut harmitustaan ääneen, sillä hänelle kaikista tärkeintä oli, että Lokkimieli oli taas hänen luonaan. Oli suorastaan luksusta, että hän pääsisi jatkossa näkemään poikaansa joka ikinen päivä!
Lokkimielen seuraava kysymys sai Sulkavirran yllättymään:
”Voisitko kertoa vähän tarkemmin, millainen Ruskalintu oikein oli luonteeltaan?” Sulkavirta toki oli kertonut pojalleen jonkin verran hänen isästään, muttei valkoharmaa kolli aiemmin ollut aiemmin kysellyt siitä oma-aloitteisesti. Kollin kysymys sai Sulkavirran hyvälle tuulelle, hän olisi voinut puhua Ruskalinnusta loputtomiin saakka, mutta aiemmin hänellä ei ollut ollut ketään kuuntelijaa.
”Tietysti voin”, Sulkavirta kehräsi ja hidasti tahtiaan. Naaras palasi muistoissaan hetkeksi aikaan, jolloin hänen kumppaninsa oli elänyt. Ikävä voimistui, mitä enemmän harmaanruskea soturi mietti edesmennyttä rakastaan. Mutta hän tiesi kestävänsä sen, sillä olihan hänellä sentään Lokkimieli, heidän yhteinen poikansa.
”Sinun isäsi oli mitä hienoin kissa. Hän oli aina iloinen ja avulias. Lisäksi Ruskalintu puhui paljon, siis välillä ihan todella paljon”, Sulkavirta naurahti huvittuneesti ja vakavoitui nopeasti, ”mutta välillä hän puhui ohi suunsa ja saattoi sanoa jotain ilkeästi. Hän halusi uskoa kaikista aina hyvää. Ruskalintu ei koskaan ollut vihainen, en usko että hän edes osasi vihata ketään. Ruskalintu teki kaikkensa meidän perheemme vuoksi. Mutta jos totta puhutaan, en usko että hän olisi sopeutunut elämään Kuolonklaanissa. Ruskalintu tuskin olisi sietänyt sotaa ja sitä, miten erakkoverisiä kohdellaan.”
Sulkavirta katsoi lämpimästi hymyillen poikaansa ja toivoi koko sydämensä pohjasta, että kolli olisi saanut tutustua isäänsä. Mutta se toive oli mahdoton toteuttaa ennen Lokkimielen kuolemaa, joka toivottavasti ei tapahtuisi vielä vuodenaikoihin. Sulkavirta tiesi, että Ruskalintu oli ennen kuolemaansa löytänyt uskon Pimeyden Metsään. Naaras oli varma, että Lokkimieli tapaisi isänsä siellä.
//Lokki?
