Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
“Niin hyvä, kuin osaan olla”, Lumikkoviiksi naukui hivenen surua äänessään. Toiset saattoivat ihmetellä eikö hän surenut enää mutta voi kyllä suri. Hän surisi Orvokkisydämen lähtöä loppu elämänsä.
“Pyörresielu. Minusta tuntuu, että meidän pitäisi jutella kahden kesken. Ulkona leiristä”, Lumikkoviiksi naukui. Pyörresielu näytti hämmästyneeltä.
“Emme saa poistua leiristä ilman puhdasveristä saattajaa, muistathan”, Pyörresielu naukui surun ja vihan täyteisellä äänellä. Lumikkoviistä etoi, kun hän näki parhaan ystävänsä pojan tuollaisena ja muisti Henkäystähden asettamat typerät säännöt.
“Tule sitten tänne ja kuiskitaan”, Lumikkoviiksi kehotti ja he perääntyivät pentutarhan perimmäiseen nurkkaan kauas Sulkavirrasta ja Lokkipennusta. Pyörresielu seurasi hiukan hämillään. Lumikkoviiksi nojautui kollia kohti.
“Olen pahoillani, että valehtelin sinulle ja muille mutta minun oli pakko”, Lumikkoviiksi kuiskasi.
“Miten sinä valehtelit?” Pyörresielu kurtisti otsaansa mietiskellen mitä Lumikkoviiksi mahtoi tarkoittaa sanoillaan.
“Älä vihaa minua tämän takia, mutta emosi ei ole kuollut. Hän karkasi itse. Hän ei kestänyt katsella, kun hänen kumppaninsa vietiin”, Lumikkoviiksi naukui hiljaa ja nolostuneena. Hän kosketti hännällään Pyörresielun lapaa odottaen miten tuo mahtaisi reagoida.
//Pyörre?
