Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Kuuntelin tyytyväisenä, kun Pimentovarjo kertoi olevansa myös huolissaan varapäällikön käytöksestä. Naaras oli lupautunut auttamaan, mutta olin hieman pettynyt, kuinka hän tyrmäsi mahdollisuutensa saman tien. Olin kuvitellut, että Pimentovarjo jos joku olisi ottanut vastaavan tehtävän vastaan toisenlaisella asenteella.
“Hän tuntee minua ainakin sen verran, että tietää, etten ole mikään nuoleskelija”, naaras päätti puheenvuoronsa ja laski sen jälkeen sinertävän katseensa taivaalta minuun. Olin tosiaankin huomannut, että Pimentovarjo ei kuulunut Henkäysvarjon suosikkikissoihin. Mutta toisaalta kolli oli viime aikoina kerännyt ympärilleen joukon kissoja, joista kolli ei aiemmin ollut välittänyt. Yksi näistä oli Jääviilto, joka oli pörrännyt Henkäysvarjon ympärillä jo pidempään. Mietteliäs katseeni liukui tummasta naarassoturista pois leirin pääaukiolla oleskeleviin kissoihin. Kun katseeni pysähtyi aukion keskustassa Raparperipistoksen kanssa keskustelevaan Huomenkyyhkyyn, sain ajatuksen. Nopeasti vihreät silmäni siirtyivät takaisin Pimentovarjoon. Kokenut soturinaaras kallisti kysyvästi päätään:
”No? Mitä sinä suunnittelet?”
”Tiedän, miten saat Henkäysvarjon luottamaan itseesi. Mutta varoitan; et tule pitämään tästä”, nau’uin terävällä äänellä ja silmäilin Pimentovarjoa nähdäkseni tämän reaktion. Soturi siristi harmaansinisiä silmiään epäilevästi.
Ennen kuin ehdin jatkaa, sotureita alkoi yksitellen valumaan kohti sotureiden pesää. He kulkivat ohitsemme, joten olisi ollut typerää jatkaa tällaista keskustelua näin riskialttiilla paikalla. Emme rikkoneet mitään lakeja, mutta Punatähti – saati sitten Henkäysvarjo – tuskin ilahtuisi kuullessaan suunnitelmistamme. Jossain syvällä sisimmissäni toivoin vaistoni olevan väärässä, ja että Henkäysvarjolla ei olisikaan mitään meneillään.
”Tule, jatketaan keskustelua toisaalla”, sanoin ja viitoin mustan soturin perääni. Kuulin Pimentovarjon askeleiden seuraavan minua piikkihernetunnelille ja aina leirin ulkopuolelle saakka. Silmäilin hetken ympäristöä Henkäysvarjon varalta, mutta varapäällikköä ei näkynyt. Hänen hajujälkensä oli yhä selkeä ja se johti etelään päin. Siispä me suuntasimme pohjoiseen kohti metsää.
Jossain vaiheessa hidastin tahtiani asettuen Pimentovarjon vierelle. Katseemme kohtasivat hetkeksi, mutta pian molemmat käänsimme katseemme taas eteenpäin.
”Pääset Henkäysvarjon lähelle, jos jaat hänen kanssaan saman määränpään, joka on ’puhdas Kuolonklaani'”, nau’uin rauhallisesti ja hiljaisella äänellä samalla, kun tallustelin metsässä kiemurtelevaa polkua pitkin eteenpäin. Silmäilin ympäristöä herkeämättä, jotta havaitsisin jokaisen mahdollisen kuuloetäisyydellä olevan kissan. Yritin silmäillä ympärillämme lepäävien, valtavien kivenlohkareiden taakse, sillä se olisi erinomainen piilopaikka salakuuntelijalle.
”Ennen kuin sanot mitään, niin tiedän hyvin Turmaloikan olevan erakkosyntyinen. Jos ilmaisisit, ettet tahdo Kuolonklaanin ottavan vastaan enää klaanin ulkopuolisia kissoja, hän voisi hyvinkin uskoa. Yllättävän moni kuolonklaanilainen tuntuu muuttaneen kantansa, kun erakkotaustaisia kissoja on tullut aina vain lisää ja lisää”, tokaisin vakavailmeisenä. Minulla ei ollut mielipidettä asiaan lainkaan. Uskoin, että Punatähti oli varmasti harkinnut tarkkaan aina, kun klaanin ulkopuolinen kissa oli pyrkinyt Kuolonklaaniin. Toki arvostin puhdasta Kuolonklaanin verta, jota virtasi myös omissa suonissani, mutta ei veri ollut aina kaikki kaikessa. Myös oma poikani Varissulka oli puoliverinen ja silti erinomainen soturi ja kuolonklaanilainen.
//Pimento?
