Pihkapentu
Kirjoittaja: Nagini
“Pennut, nyt olisi aika herätä”, Sumusilmän pehmeä ääni kantautui Pihkapennun uneen ja herätti hänet lempeästi. Kolli vingahti unisesti ja venytti nautinnollisesti pitkiä käpäliään niin hyvin kuin kolmen muun pennun välissä taisi. Muut tuntuivat olevan vielä unessa, vaikkakin he alkoivatkin liikehtiä pikku hiljaa. Uni painoi kuitenkin vielä Pihkapennun kehoa ja hän yritti käpertyä uudelleen nukkumaan. Pikkupentu oli kuitenkin kierinyt nukkuessaan niin, ettei Pihkapentu voinut liikkua sivusuunnassa, sillä hän oli jumissa Pikkupennun ja Taivaspennun välissä. Kollin suu avautui haukotukseen, kun hän yritti löytää mukavaa asentoa. Unisuus tuntui kuitenkin jo karisseen pois pennun harteilta, vaikka häntä väsyttikin yhä. Pihkapentu raotti silmiään aavistuksen ja nosti päänsä lämpimistä sammalista. Sumusilmän sokeudesta harmaantuneet silmät kiiluivat pentutarhan hämärässä, kun naaras katsoi suoraan häneen. Pihkapentu ei voinut olla värähtämättä. Vaikka Sumusilmä olikin paljon mukavampi kuin Naarmunenä, hänen sokeat silmänsä saivat kylmiä väreitä kulkemaan pitkin pennun selkää. Pihkapentu oli miettinyt useasti, millaista oli olla sokea. Hän ei ollut kuitenkaan ikinä viitsinyt kysyä sitä Sumusilmältä.
“Oletteko jo hereillä?” Sumusilmä kuiskasi. Pihkapentu harkitsi hetken, ettei vastaisi mitään, mutta hän oli varma että Sumusilmä aisti kollin olevan jo hereillä.
“Valitettavasti”, Pihkapentu tuhahti. Sitten hän kömpi istumaan ja työnsi etutassunsa pitkälle eteen nautinnolliseen venytykseen. Oranssinruskea turkki pörrössä kolli loikkasi sammalpediltä penutarhan maalle. Sumusilmä tassutti hänen luokseen ja alkoi sukia karhealla kielellään pennun turkkia. Pihkapentu säpsähti tuntiessaan klaanivanhimman kielen turkillaan, mutta pysyi kuitenkin paikallaan antaen Sumusilmän siistiä hänet. Koska Ruusutuike oli siirtynyt hiljattain pentutarhalta takaisin soturien pesälle, klaanivanhimmat olivat huolehtineet viime päivät neljästä pennusta. Vaikka Pihkapentu oli jo niin iso, että olisi osannut selvittää turkistaan takut itse, hän antoi Sumusilmän tehdä sen. Ehkä klaanivanhin halusi kerrankin huolehtia hänestä.
“No, jännittääkö sinua?” Sumusilmä kysyi nuolaisujen välissä. Pihkapentu vilkaisi nopeasti naarasta ja kurtisti kulmiaan. Miksi häntä olisi jännittänyt? Kolli oli juuri avaamassa suunsa terävään letkautukseen, kun hän muisti. Tänään oli hänen nimitysseremoniansa! Jännitys ja innostus nipistivät kollin vatsanpohjaa ja hän tunsi kylmien väreiden juoksevan selässään. Hän oli odottanut tätä päivää niin kovasti, ettei voinut uskoa sen olevan vihdoin käsillä.
“Eipä oikeastaan”, Pihkapentu vastasi viileästi peittäen jännityksen äänestään. Hän ei kuitenkaan enää malttanut pysyä paikoillaan klaanivanhimman vieressä.
“Kiitos, voin siistiä itseni loppuun itse”, kolli naukaisi ja livahti naaraan luota kohti pentutarhan suuaukkoa. Hän kuuli Sumusilmän tuhahtavan huvittuneesti takanaan.
Juuri silloin Pihkapennun korviin kantautui klaanin päällikön kokoontumiskutsu. Oranssinruskea kolli kipitti rivakasti sammalverhon luo ja pujahti siitä ulos. Myös muut pennut tulivat ulos pentutarhasta Pihkapennun jäljessä, turkit suittuina siisteiksi.
Kaikki kynnelle kykenevät kuolonklaanilaiset olivat kokoontuneet päällikön kutsusta leirin aukiolle. Pihkapentu ei ollut ikinä nähnyt niin paljon kissoja kerralla leirin aukiolla. Kolli arveli, että lähes kaikki oppilaiden pesän edustalle kerääntyneet kissat olivat oppilaita, mutta ainoa oppilas jonka Pihkapentu todella tunnisti oli Karhutassu. Kastanjanruskea kolli oli asettautunut lähelle tuoresaaliskasaa. Sotureita tuntui puolestaan olevan kaikkialla. Pihkapentu yritti arvuutella, kenestä tulisi hänen mestarinsa. Ehkäpä valkea naaras mustalla kilpikonnakuvioinnilla, joka istui Punatähden lähellä, olisi hänen tuleva mestarinsa.
“Taivaspentu, Pikkupentu ja Pihkapentu, astukaa eteen”, Kuolonklaanin päällikkö Punatähti naukaisi keskeyttäen Pihkapennun arvuuttelun. Kolli suoristi automaattisesti olemustaan ja tassutti mahdollisimman arvokkaan näköisesti Taivaspennun ja Pikkupennun kanssa punaruskean päällikön eteen. Punatähti vilkaisi jokaista pentua nopeasti kirkkaanvirheillä silmillään. Pihkapennun sydän hakkasi rinnassa lujempaa kuin hän olisi ikinä uskonut jännityksen kihelmöidessä tassunpohjissa. Hänestä tuntui, että kaikkien klaanin kissojen katseet olisivat polttaneet hänen turkkiinsa reikiä.
“Olette nyt kuuden kuun ikäisiä ja valmiita oppilaiksi”, Punatähti aloitti voimakkaalla äänellä, eikä Pihkapentu voinut olla värähtämättä.
“Taivastassu, saat mestariksesi Rapakynnen.” Pihkatassu näki, miten valkea naaras mustalla kilpikonnakuvioinnilla heidän lähellään heilautti häntäänsä ja nyökkäsi nopeasti Taivastassulle. Sitten Punatähti antoi myös Pikkutassulle mestarin. Hänen mestarikseen tuli Huurrelilja, pienikokoinen tummanruskea naaras, joka istui Rapakynnen vieressä.
“Pihkatassu”, Punatähti naukaisi. Pihkatassu kohtasi päällikön virheät silmät ja tunsi häntänsä heilahtavan innostuksesta ja hermostuksesta puolelta toiselle. “Sinä saat mestariksesi Henkäysvarjon.”
Pihkatassu tunsi väristysten juoksevan selkäänsä pitkin, kun hän vilkaisi sivulleen ja näki vaaleanharmaan kollin nyökkäävän hänelle. Kollin siniset silmät tarkastelivat häntä hyvin arvioivasti. Pihkatassu tiesi, ettei halunnut koskaan tuottaa pettymystä mestarilleen.
// 629 sanaa
// joku?
