Lehtipentu
Kirjoittaja: Rita
”Hyvä kysymys, mutta sitä kannattaisi kysyä itse varapäälliköltä. Muistahan, että tuoreet oppilaatkin olivat ennen pentuja, eikä heidän tietämyksensä ole rajaton”, Sähkötassu naukaisi, ”Mutta kannattaa ainakin aloittaa siitä, että tekee kaikkensa.” Tehdä kaikkensa. Selvä. Niin minä tekisin. Kasvoilleni meinasi puhjeta pieni hymy, mutta pysäytin sen ajoissa. En tiennyt mitä tässä kissassa oli, mutta jotenkin hän herätti minussa samaan aikaan kiinnostusta, kyseenalaistusta, mutta myös hiukkasen arvostusta. Sähkötassu kääntyi Tuimapennun puoleen, huikkasi jotain Puuviikselle ja he lähtivät yhdessä ulos opettelemaan taisteluliikkeitä. Osa minusta paloi halusta mennä heidän mukaansa, mutten halunnut näyttää epätoivoiselta huomionkerääjältä, ja sitä paitsi tiesin taistelutaitojeni olevan surkeat, enkä halunnut nolata itseäni vanhempien kissojen edessä. Minulla olisi varmasti tarpeeksi aikaa opetella taistelua sitten, kun minusta tulisi oppilas. Päätin jo nyt mielessäni opetella taistelemaan mahdollisimman ahkerasti. Se olisi varmasti hyödyllinen taito. Toivoin vain, että saisin hyvän mestarin, joka ei olisi liian epävarma ja osaisi oikeasti opettaa.
Sähkötassu nyökkäsi meille hyvästiksi, ennen kuin katosi oviaukosta leiriin.
”Kiitos”, nyökkäsin kollille takaisin kunnioittavaan äänensävyyn, mutten ollut varma kuuliko hän enää minua. Käännyin Tipupennun puoleen.
”Taidan mennä kävelemään leiriin. Tuletko sinäkin?” kysyin veljeltäni hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Vaikka”, Tipupentu maukui, ja niin mekin lähdimme leiristä ulos odotettuamme hetken, että Sähkötassu ja Tuimapentu olisivat varmasti leirin ulkopuolella. Pujahdin pentutarhan suuaukon läpi leiriin väristen hiukan, kun tarhan lämmin maidontuoksuinen ilma vaihtui kylmempään. Paksummasta turkista olisi talvella tosiaan hyötyä. Aloin kävelemään pois pentutarhalta päin Tipupentu rinnallani, asetellen sirot tassuni varmanoloisesti toisensa eteen. Kylkemme hipoivat toisiaan tuoden minulle lämpöä, ja Tipupennulle jonkin sortin suunnistusapua. En totta puhuen ollut aivan varma, kuinka paljon ihokontakti auttoi veljeäni loppupeleissä kulkemaan, mutta olimme tottuneet kulkemaan näin. Se tuntui luonnolliselta. Tunsin veljeni kylkien kohoilun hengityksensä mukana, ja huomaamattani oma hengitykseni otti saman rytmin.
Ajatukseni hakeutuivat miltei heti äskeiseen keskusteluun vanhempien kollien kanssa. Jos totta puhutaan, ihailuni Sähkötassua kohtaan oli jo herännyt. Se ei ollut mitään romanttista nähnytkään, vaan oli pikemminkin ihan vain arvostusta ja kiinnostusta kollia kohtaan, sillä olihan tuo varapäällikön poika. Hyvä niin. Olin tarkkaillut Tuimapentua jonkin verran pentutarhassa, ja vaikken tiennyt juuri paljoa vanhemmasta pennusta, hän vaikutti myös mielenkiintoiselta, joskin jurolta kissalta. Paloin halusta selvittää, olivatko he luotettavia tai ylipäänsä aikani arvoisia. Minun ja Tipupennun kannattaisi yrittää päästä heidän suosioonsa saadaksemme heistä mahdollisesti liittolaisia. Joidenkin korviin saattaisi kuulostaa hupsulta, että halusin liittolaisia, mutta nyt emon ja isän mentyä pois halusin kissoja, jotka pitäisivät puoliani. Etenkin Kuolonklaanissa jossa elämä saattoi välillä olla hyvinkin julmaa, oli hyvä olla hyvissä väleissä tiettyjen kissojen kanssa. Sähkötassu ja Tuimapentu olisivat erinomaisia; Sähkötassu oli varapäällikön pentu, ja Tuimapentu oli isokokoinen ja vahvanoloinen, joten oletin hänen olevan hyvä tappeluissa. Lisäksi hän näytti vähän pelottavalta tuimine katseineen, joka olisi hyvä piirre jos toisten uhkailu tulisi tarpeen. Yrittäisin vielä arvioida koko tilannetta parhaan kykyni mukaan, sillä en halunnut hypätä johtopäätöksiin. Halusin varmistaa, että Sähkötassu ja Tuimapentu olivat luottamuksen arvoisia ennen kuin yrittäisimme saada heidät liittolaisiksemme.
Hymähdin itsekseni. Ehkä analysoin tilannetta liikaa. Saattaisi olisi parempi, että Tipupentu tutustuisi heihin ensin. Koska he kaikki olivat kolleja, ehkä he ymmärsivät toisiaan paremmin tai jotain. Ehkä sillä ei tosin olisi merkitystä. Ja sitä paitsi pelkäsin veljeni temperamentin pilaavan suunnitelmani. Tipupennun temperamentti ei haitannut minua pätkän vertaa, asia oli oikeastaan päinvastoin, mutta vaatisi ehkä vähän aikaa, että muut tottuisivat siihen. Toisaalta hän tekisi ainakin vaikutuksen. Pitäisi muistaa miettiä asiaa yhdessä veljeni kanssa. Katsahdin vierelläni kävelevään Tipupentuun, joka näytti myös olevan ajatuksissaan.
”Luuletko Sähkötassun ja Tuimapennun olevan luotettavia?” avasin keskustelun veljeni kanssa suoralla kysymyksellä.
//Tipu?
//sanoja 555
