Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Pentutarhalla olo oli ollut aivan yhtä puuduttavaa kuin olin muistellutkin ellei jopa puuduttavampaa. Varissulan ollessa pentu olin panostanut häneen täysillä, eikä se ollut loppujen lopuksi edes raskasta yhden pennun kanssa. Mutta nyt pentuja oli kolme, joka teki tehtävästä raskaamman. En ollut jättänyt pentuja kertaakaan yksin, sillä Huomenkyyhkyn kuoleman myötä Mäntyviiksi oli saanut Matopennun ja Aamupennun lisäksi myös kuolleen kuningattaren neljä pentua hoidettavakseen.
Olin pysynyt järjissäni pitkälti Pimentovarjon ansiosta. Olin ollut positiivisesti yllättynyt – vaikken tietenkään sanonutkaan sitä ääneen – siitä, miten usein musta naaras oli vieraillut luonani pentutarhalla. Hän ei auttanut minua pentujan hoidossa, enkä oikeastaan sitä kaivannutkaan. Oli mukava puhua edes välillä jostain muusta kuin pennuista. Pimentovarjo puhui aika pitkälti varapäällikkyydestä ja normaaleista soturin asioista. Pimentovarjosta oli vuodenaikojen saatossa tullut ainoa kissa, jonka seuraa en kammoksunut. Tuntui, että välillämme oli molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus, emmekä oikeastaan koskaan jaaritelleet turhuuksia.
Nytkin varapäällikkö oli saapunut luokseni pentutarhalle. Mäntyviiksi oli juuri valmistautumassa viemään Matopennun, Aamupennun ja Savupennun ulos pentutarhasta. Kaksi ensimmäistä pentua olivat rutkasti muita vanhempia, mutta Huomenkyyhkyn pennut olivat vain neljäsosakuun verran omiani vanhempia. En ollut vielä päästänyt omia pentujani ulos pesästä, sillä en halunnut viedä heitä ”keskeneräisinä” muille näytille. Huonokäytöksiset pennut eivät saisi arvostusta muilta kuolonklaanilaisilta.
Pimentovarjo oli istahtanut vuoteeni edustalle ja tervehtinyt minua. Vastasin siihen päätäni nyökkäämällä. Lampipentu, Lammikkopentu ja Lätäkköpentu nukkuivat ainakin toistaiseksi, joten saisimme keskustella rauhassa ainakin pienen hetken.
“Suunnitteletko jo karkaavasi täältä taistelemaan? Voin auttaa sinua pakenemaan, jos pyydät kauniisti”, Pimentovarjon tokaisu sai minut kurtistamaan kulmiani. Henkäystähti oli kieltänyt minulta taistelun, joten oli hämmentävää, että varapäällikkö edes ehdotti moista. Toki minua harmitti se, etten pääsisi taistelemaan klaanitovereideni rinnalla, mutta päällikön käskyä oli toteltava. Aika nopeasti minulle kuitenkin valkeni, ettei Pimentovarjo ollut ehdotuksensa kanssa aivan tosissaan:
“Tuo oli vain puoliksi vitsi. Minun mielestäni me tarvitsisimme lisää kokeneita sotureita mukaan. En luota niihin kujakissoihin ja heidän taitoihinsa.”
Minua hämmensi se, miten moni kissa yritti tehdä pilaa vakavista asioista, eivätkä vitsit yleensäkään olleet hauskoja, lähinnä vain loukkaavia.
”En pidä siitä, että vitsailet Henkäystähden käskyjen rikkomisella”, vastasin terävästi. Pimentovarjo siristi harmaansinisiä silmiään, mutta naaras ei näyttänyt yllättyneeltä.
”Oletteko te jo päättäneet, ketkä kaikki Kuolonklaanista osallistuvat hyökkäykseen?” kysyin rauhallisella äänellä. Henkäystähti oli myös käynyt pentutarhalla miltei päivittäin ja hän oli avoimesti kertonut hyökkäyssuunnitelmien edistymisestä, joten en uskonut hyökkääjien olevan mikään salaisuus. Pimentovarjo nyökkäsi.
”Henkäystähti on aika pitkälti tehnyt päätökset hyökkääjistä itse, mutta ne alkavat nyt olla selvillä”, varapäällikkö tokaisi rauhallisella äänellä, ”ehkä Henkäystähti kertoikin jo, mutta hyökkäämme seuraavana kokoontumisyönä.” Nyökyttelin päätäni hitaasti. Henkäystähti oli kertonut hyökkäyksen ajankohdan, mutta paria päivää aiemmin hän ei ollut vielä päättänyt hyökkäykseen osallistujia.
Tunsin liikettä vatsani vierellä ja vihreä katseeni kääntyi kolmeen harmaaseen pentuun. Lampipentu oli alkanut unissaan potkimaan Lammikkopentua, joka oli herännyt ja katsoi nyt tuimasti sisartaan. Kosketin hellästi kuonollani nukkuvaa Lampipentua, joka säpsähti hereille ja katsoi minua hämillään. Myös Lätäkköpentu alkoi heräillä ja hetkessä kaikki pennut olivat aivan virkeitä. Lätäkköpentu nousi ensimmäisenä huterille jaloilleen ja venytteli. Hän katsahti pedin vierellä istuvaa Pimentovarjoa ja käänsi sitten katseensa takaisin minuun.
”Emo, minun mielestäni minä olen jo valmis menemään ulos pesästä. Näin siitä äsken untakin ja osasin käyttäytyä ihan hyvin”, Lätäkköpentu ilmoitti rauhallisesti. Myös kahden muun pennun katseet kääntyivät minuun:
”Minäkin olen valmis, lupaan totella ja pysyä lähelläsi, kuten olet neuvonut.” Myös Lampipentu nyökytteli päätään tukien sisarustensa sanoja.
”Ei tänään”, vastasin kylmästi, ”menkäähän leikkimään siitä, minulla on juttu kesken Pimentovarjon kanssa.” Kolmikko ei näyttänyt tyytyväiseltä, mutta he olivat lyhyen elämänsä aikana oppineet, että emon käskyjä kannatti noudattaa mukisematta. Pennut kävelivät huterilla jaloillaan hieman etäämmäs minusta ja varapäälliköstä. Käänsin katseeni takaisin Pimentovarjoon, silmäillen välillä pentuja siltä varalta, että he tekisivät jotain kiellettyä.
”En malta odottaa, että pääsen pois pentutarhalta takaisin normaaliin elämääni”, nau’uin huokaisten, ”toivon vain, ettei Henkäystähti tahdo tämän enempää pentuja. Minulle alkaa riittää tämä pentutarhalla oleminen.”
//Pimento?
