Pyörrepentu
Kirjoittaja: Ruska
”Mitä haluaisitte leikkiä?” Lumikkoviiksi vaihtoi puheenaihetta pokkana. Hän katsoi minua päin. Täytyykö minun keksiä jotain? Veljeni katsoi minua odottavasti. Hermoilin hiukan mutta yritin keksiä jotain.
”Leikitään vaikka piilosta, mitä se nyt onkaan.” Sanoin iloisesti, kun muistin leikin minkä nimen emo sanoi joskus. Lumikkoviiksi nyökkäsi.
”Tiedättekö miten sitä leikitään?” Hän kysyi lempeästi hymyillen. Katsoin veljeäni, ja hän katsoi minua. Pudistimme päitämme, tiesin vain piilosen nimen.
”Piilosessa yksi laskee, eikä saa nähdä minne muut menivät. Jos ette osaa laskea, voitte käyttää kynsiä apuna. Ne jotka eivät laske, lähtevät piiloon. Kun laskija on valmis, hän menee etsimään muut. Se joka jää ensimmäisenä, laskee seuraavana. Tajusitteko?” Lumikkoviiksi kysyi enemmän rakastavasti. Nyökyttelin päätäni innoissani, saisin leikkiä jotain! Laskee, piiloon, löydetään, helppoa! Kyllä minä osaan!
”Minä voin laskea ensin, ja te menette piiloon. Toivottavasti löydätte hyvät piilot!” Lumikkoviiksi sanoi ja kääntyi ympäri ja alkoi laskemaan. Katselin hädissäni minne menisin piiloon. Veljeni oli jo lähtenyt jonnekkin. Emo istui katselemassa minua. Juoksin hänen luokseen niin lujaa kuin pystyin töppöjaloillani.
”Emo! Tarvitsen piilon!” Sanoin hätääntyneenä ja katsahdin laskevaa Lumikkoviikseä. Emo naurahti ja silitti minua.
”Mene Mäntyviiksen taakse piiloon, se on hyvä piilo.” Hän kuiskasi rakastavasti. Hymyilin leveästi ja kävelin pentutarhaan. Mäntyviiksi makasi vuoteellaan. Menin hänen taakse piiloon. Mäntyviiksi katsahti minuun hiukan oudosti.
”Mitä sinä teet nuori kolli?” Hän kysyi kehräten.
”Leikin piilosta.” Vastasin nopeasti mutta hiljaa. Mäntyviiksi nyökkäsi ja otti mukavamman asennon. Kuulin Lumikkoviiksen huudon, hän sai laskettua, minua jännitti että löytääkö hän minut. Menin pienelle kippuralle, ettei minua huomattaisi. Onneksi olin vielä pieni, ja en näkynyt Mäntyviiksen takaa. Nyt vain toivoin, etten jää ensin.
//Lumikko? Toive?
