Loiskevarjo
Kirjoittaja: Sirius
//TAISTELUTARINA\
Syöksyin taistelun melskeeseen. Kissoja hyppi alas puista ja kynsi. ’Ihan kuin alkutaistelussa. Paitsi verisempää.’ mietin jännittyneenä. Sain vastaani kullanvärisen naaraan, jolla oli iso haava selässä. ”Mene, kapinen kuolonklaanilainen.” hän ärähti kynnet esillä. Virnistin ivallisesti. ’Vaikuttaa hyvältä tappelijalta. Kenties tästä tulee hauskaa!’ mietin huvittuneena. ”En. Mene itse.” sähähdin. Kissa loikkasi kimppuuni. Tunsin, kun hän upotti kyntensä lapoihini. Väistin ja iskin hänet hoipertelemaan maahan. Lavoistani vuoti verta. Kullanvärisellä naaraalla oli verinen, takkuinen turkki. Juuri silloin, joku valkoinen naaras loikki luokseni. ’Eloklaanilaisia, taas.’ mietin hieman huvittuneena. Hyppäsin valkoisen naaraan kimppuun ja kynsin häntä vatsasta. ”Kuusamakuiske, apua!” kiljui naaras kauhuissaan. Kullanvärinen kissa iski minua selkään. Kipu raastoi minua. Asetuin valkoisen päälle uhkaavasti. ”Jos haluat toverisi selviävän hengissä, antaudu.” sähähdin. Valkoisen naaraan silmät pullottivat ammollaan. Kullanvärinen mietti hetken, kunnes hän myöntyi. ”Selvä. Minä antaudun.” hän sanoi murahtaen. ”Siinä tapauksessa painukaa täältä!” sähisin ja löin valkoisen naaraan pois. Sydämeni täyttyi voitonriemusta. Olin häätänyt kaksi eloklaanilaista: jotka olivat nyt pelkkä kulkukissajoukko. ’En voi edes uskoa, että joskus harkitsin olevani eloklaanilainen.’ mietin raivoissani. Vihasin Eloklaania, nyt ja aina. Lopetin mietiskelyni ja juoksin taistelun keskelle. Huomasin Neilikkatassun taistelemassa oppilastoverinsa kanssa isoa kollia vastaan. Naaraat olivat nopeita, mutta alakynnessä. Syöksyin apuun. ”Isä, ei! Anna meidän taistella yksin!” Neilikkatassu rääkäisi. Katsoin tytärtäni huolestuneena. Hänellä oli iso haava huulessa ja etujalassa. ”Neilikkatassu! Sinä menet heti Hehkuaskelen luo. Nyt heti!” ärähdin. Tyttäreni väläytti minulle uhmakkaan katseen mutta laahusti seljapensaan luokse. Syöksyin Untuvatassun ohi ja iskin lujasti kiinni kolliin. ”Maista tätä!” sihahdin ja huitaisin häntä naamaan. Kolli hypähti kauemmas ja iski minua kuonoon. ”Auh!” kirosin. Kolli ei aikaillut vaan heittäytyi päälleni. Kaaduin äkkiä maahan. Kolautin pääni maahan. ”Päästä irti!” sähähdin tulistuneena. Kolli laski käpälän kurkulleni. Yskin kiivaasti. Juuri silloin paino hellitti kurkultani. Nousin äkkiä pystyyn. Neilikkatassu ja Untuvatassu roikkuivat kollin selässä ja kynsivät tätä voimakkaasti. Naaraat tähtäsivät hänen silmiinsä. ’Rohkeita ovat!’ mietin iloisena. Kolli huitaisi Neilikkatassun kauemmas. Sähähdin ja asetuin hänen eteensä. ”Sinä et koske häneen.” ärähdin. Iskin kollia kiivaasti kurkkuun. Hän lennähti kiroen pois. Juuri silloin joku eloklaanilainen hyppäsi luokseni. Heitä oli kaksi: isompi ja pienempi. Pienempi kissa singahteli ympäriinsä. Nauroin kovaan ääneen. ”Sinä et kovin kauaa hengissä selviä.” tuhahdin. Huomasin isomman laskevan häntänsä pienemmän selälle. ”Älä koske häneen!” kiljahti isompi. ”Voi, älä huoli. En minä häntä vaivaudu hirveän…kovasti vahingoittamaan.” sanoin maireasti. He alkoivat perääntyä. Iskin isomman korvaa. Hän kynsäisi minulta karvaa. Sivalsin häntä silmiin. Se sokaisi hänet hetkeksi. Sillä aikaa raahasin pienemmän puuta vasten. Hän vikisi pelokkaasti. ”Ethän tapa minua? Ole kiltti..” hän aneli. Sähähdin ja murisin. Nautin nähdessäni pienemmän rääpäleen pakokauhuisen ilmeen. Kohotin käpäläni. Juuri silloin jokin repäisi minut maahan. Isokokoinen naaras: sama kuin se aiemmin kohtaamani, seisoi edessäni. ”Enkös minä jo käskenyt sinua häipymään?” kysyin haastavasti. ”Ehkä, mutta me emme sinua tottele!” hän ulvahti. ’Opetanpa tuolle uhmakkaalle ketunläjälle vähän tapoja!’ ajattelin vihaisena. ”Pian tottelette!” sähähdin. Iskin pienemmän kissan korvaan voimalla. Juuri silloin korva repeytyi irti. Se lensi maahan. Pikkuinen kissa näytti kauhistuneelta. ”Auh! Apua!” hän rääkyi. Annoin sen olla kunnon opetus heille. ’Ikävää hänelle, että hän joutui maksamaan tuon omahyväisen katinkuvatuksen puolesta. Mutta, elämä on vain sellaista!’ ajattelin pilkallisesti.
