Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
”Hehkulammelle? Veteen? Ei kiitos”, vastasin pudistaen päätäni. ”Mieluummin vaihtaisin paikkaa tuon ketun kanssa.”
Tuhkajuova kohautti lapojaan ja lähti matkoihinsa. Minä käännyin ja suuntasin askeleeni leiriä kohti. Aurinko paistoi yhä kirkkaana, vaikka se olikin alkanut laskea. Muistin, että minun oli määrä johtaa auringonlaskun metsästyspariota. Se olisi ensimmäinen partio, jonka johdossa olin. Mukaan lähtisivät Jääviilto, Huurrelilja ja Turmaloikka. En ollut saanut valita itse partion jäseniä, mikä kävi järkeen, sillä muuten olisin jättänyt jälkimmäisen pois. Olin kuitenkin partion johdossa, joten Turmaloikka ei ehkä olisi yhtä ärsyttävä kuin yleensä. Ja nyt pääsisin jakamaan hänelle käskyjä, mikä varmasti menisi kollin ihon alle.
Odotin leirin suuaukolla Jääviillon kanssa. En ollut koskaan kuvitellut voivani kohdata rasittavampaa kissaa kuin Turmaloikka, mutta nuori soturi oli todistanut minun olevan väärässä. Vaikka olimme melkein saman ikäisiä, kuilu välillämme tuntui suurelta, Jääviilto nimittäin käyttäytyi kuin pahainen oppilas. Viimein Huurrelilja ja Turmaloikka saapuivat. Huurrelilja tunnettiin ystävällisenä kissana, ja vaikka minulla ei ollut mitään aikomusta aloittaa hänen kanssaan keskustelua, oli mukava, että hän oli mukana näiden kahden idiootin lisäksi. Määräsinkin häiriköt pitämään perää ja Huurrelilja jäi taakseni.
Johdatin partiota Lehtikuusilaakson suunnalle. Uskoin sieltä päin löytyvän paremmin riistaa, sillä ainakaan tänään partiot eivät olleet käyneet sillä suunnalla. Ravasin eteenpäin auringon luodessa kultaista valoa suuntaamme, käänsin päätäni aavistuksen sen osuessa silmiini. Saavuttuamme Lehtikuusilaakson liepeille hiljensin tahtia ja lopulta pysähdyin haistelemaan ilmaa löytääkseni suunnan, johon jatkaa. Tuuli oli navakka ja kuljetti mukanaan monia eri riistaeläinten tuoksuja. Niillä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä jo tuuli oli ratkaissut suuntamme. Meidän olisi lähdettävä oikealle, sillä silloin olisimme vastatuulessa, eikä meitä haistettaisi.
”Mennään vasemmalle.”
Käännähdin ja katsoin taakseni Turmaloikkaan.
”Mitä?”
”Minusta meidän pitäisi mennä vasemmalle Lehtikuusilaaksoon päin”, harmaa kolli jatkoi. Soturin kasvoilla ei näkynyt tuttua virnettä, mutta hänen silmänsä välittivät samaa tunnetta. Tietysti hän yrittäisi tehdä tästä minulle mahdollisimman hankalaa. Astahdin Huurreliljan ohi kohti Turmaloikkaa ja kallistin päätäni kysyvästi.
”Miksi? Tunnet itsekin tämän tuulen. Emme voi lähteä myötätuuleen.”
”Laaksossa tuulella ei ole yhtä suurta merkitystä”, Turmaloikka väitti. Siristin silmiäni.
”Me molemmat tiedämme, mitä sinä yrität. Mutta sillä mitä sinä sanot ei ole mitään väliä. Minä johdan tätä partiota.”
”Ei se tarkoita, että minun pitäisi totella sinua”, soturi vastasi ja nyt virnisti. ”Ainakaan, jos olet väärässä.”
Suuni raottui ällistyksestä, mutta suljin sen saman tien. Miten kukaan oli päästänyt näin epäkunnioittavan kissan soturiksi?
”Tarkoittaa. Enkä minä ole väärässä.”
”Oletko varma?”
”Erittäin.”
Katsoin häntä hetken silmiin ja käännyin sitten – oikealle. Huurrelilja seurasi perässäni, Jääviilto ja Turmaloikka jäivät jälleen taakse.
Löysimme pian sopivan paikan ja aloitimme metsästämisen. Emme jakautuneet pareihin, sillä en olisi sietänyt muun kuin Huurreliljan seuraa. Se olisi kuitenkin tarkoittanut, että Jääviilto ja Turmaloikka olisivat olleet pari, enkä ollut ollenkaan varma siitä, että he olisivat saaneet kiinni edes puolikasta päästäistä. Muutenkin tuntui tehokkaammalta saalistaa yksin; näin katoimme suuremman alueen.
Saavuin kohtaamispaikalle ensimmäisenä. Sain odotella vain hetken, kun läheisen pensaan lehdet kahisivat ja Turmaloikka astui esiin. Huomattuaan minut hän virnisti typerästi. Pyöräytin silmiäni. Harmaa soturi asteli luokseni ja pudotti eteensä pari hiirtä.
”Ei paha”, hän sanoi nähdessään minun kiinni saamani oravan, päästäisen ja varpusen. ”Sinulla kävi tuuri.”
Olin keskittynyt katsomaan läheisen puun oksistoa siinä toivossa, että saisin olla rauhassa. Käänsin kuitenkin katseeni ja kohtasin soturin ruskeat silmät.
”Mikä sinun ongelmasi on?” kysyin viileästi. ”Tunnetko onnellisuutta vain, kun käyttäydyt kuin ylikasvanut pentu?”
Turmaloikka istahti ja pyyhkäisi kerran tassullaan korviensa yli.
”Mitä? Häiritsenkö minä sinua?” Turmaloikka kysyi. ”Minä kun luulin, ettei mikään voisi saada sinua ärsyyntymään.”
Tuhahdin halveksivasti.
”Sinä et ärsytä minua”, naukaisin ja istuuduin. ”Mutta voisit mennä kiusaamaan jotain muuta. Vaikka Jääviiltoa. Ehkä raivostutatte toisenne elävältä ja sinustakin päästäisiin.”
Turmaloikan kasvot piirtyivät maailman ilmeisimpään tekohymyyn.
”Älä nyt, et sinä tarkoita tuota. Ja miksi minä haluaisin kiusata muita? Sinussa on eniten haastetta.”
Kohotin kulmiani.
”Haastetta?”
”Niin. Et koskaan hermostu minulle niin kuin muut. Ja minä haluan saada sinut raivon partaalle.”
Tuijotin kollia hetken sanomatta mitään. Hän oli enemmän pentu kuin oikea pentu.
”Pimeyden Metsän nimeen, hanki itsellesi elämä.”
Lehdet kahisivat jälleen ja Huurrelilja astui esiin. Pian myös Jääviilto saapui paikalle ja lähdimme takaisin leiriin.
Minut oli nimitetty Mahlatassun mestariksi. Minttuvarjo oli kuollut, joten oppilas oli tarvinnut uuden mestarin. Olin tyytyväinen itseeni. En ollut ollut soturina kovin kauaa, ja jo nyt sain ensimmäisen oppilaani. Ensimmäisellä harjoituskerrallamme katselin, miten nuori kolli seurasi oravan hajujälkeä. Pian hän huomasi riistaeläimen kuusen juurakossa. Valmistauduin arvioimaan hänen vaanimisasentoaan, mutta Mahlatassu pinkaisikin juoksuun. Orava tietenkin huomasi hänet ja kapusi puuhun. Oppilas ei seurannut.
”Et saa lähteä juoksemaan heti. Sinun täytyy vaania saalistasi. Kun hiivit eteenpäin, älä laahaa häntääsi maassa”, kerroin oppilaalle, joka seisoi paikoilleen jähmettyneenä. ”Sinun pitää osata arvioida tilannetta paremmin. Eikö Minttuvarjo ole opettanut sinulle mitään?”
Mahlatassu käänsi katseensa pois. Tuijotin häntä hämmentyneenä. Teinkö jotain väärin? Miksei hän sanonut mitään? Ujoudessa ei ollut mitään pahaa, mutta oppilas vaikutti siltä kuin olisi mieluummin ollut siivoamassa klaaninvanhimpien pesää.
”Kuunteletko sinä edes?”
Vastaukseksi Mahlatassu pudisti päätään. Seisoin hetken paikoillani vain katsoen kollia. Hän näytti siltä, että saattaisi alkaa jopa itkemään. Enkä minä tiennyt, mitä minun silloin olisi tehtävä. Selvästi sanani olivat jotenkin vaikuttaneet häneen. En kuitenkaan uskonut, että olin ollut liian ankara. Lopulta huokaisin hiljaa ja istuuduin.
”Haluatko sinä soturiksi vai et?” kysyin oppilasta tarkkaillen. En kuullut vastausta. ”Tehdään yksi asia selväksi näin heti alussa. Minä olen sinun mestarisi. Minä en ole samanlainen kuin Minttuvarjo. Siitä huolimatta sinun on kunnioitettava minua: sinun on toteltava minua ja sinun on kuunneltava minua. Ja jos sinä et kestä minun koulutustani, sitten et selviä Kuolonklaanissa. Minä en edes ole pahimmasta päästä, ellet käy hermoilleni. Olen pahoillani siitä, että Minttuvarjo kuoli, etkä saanut tilalle hänen kaltaistaan kilttiä ja mukavaa mestaria, mutta elämässä ei voi aina saada kaikkea, mitä haluaa. Sinun on nyt vain siedettävä minua, halusit sitä tai et.”
Olin hetken hiljaa. En ollut odottanut joutuvani tekemään jotain tällaista mestarina, mutta kai tämäkin oli osa sitä. Minulle oli tärkeää onnistua Mahlatassun kouluttamisessa, ja jos en saisi oppilasta ryhdistäytymään, hän ei koskaan pääsisi soturiksi.
”Minä en suutu sinulle, jos epäonnistut jossain tai et ymmärrä jotain. Mutta se, että et edes yritä… Sinussa on potentiaalia, ja olen varma, että pystyt parempaan kuin mitä ikinä tuo äskeinen suorituksesi oli.”
Nousin seisomaan ja katsoin Mahlatassua vakaasti silmiin.
”Tällainen pelleily loppuu nyt. Näytit siltä, ettei itku ollut kaukana. Ja usko pois, jos joku Turmaloikan tai Kaaostuhon kaltainen kissa olisi mestarinasi, sinä olisit jo jättänyt klaanin ja matkalla kotikisuksi.”
Käännähdin ja suuntasin askeleeni pienelle aukealle, jonka uskoin sopivan harjoitustuokiollemme.
”En selvästi tiedä tasoasi hyvin, joten aloitetaan perusasioista. Näytä, miten vaanit.”
//1044 sanaa
// Mahla? Pimento ei mestarina siis pyri olemaan mitenkään ilkeä niin muutin vähän tuota yhtä repliikkiä, toivottavasti ei haittaa c:
