Sielupentu
Kirjoittaja: Dodock
Heräsin Kimurantissa asennossa Pikkukaaoksen vierellä. Pikkukaaos oli viime iltana karkoittanut vieraamme töykeästi, juuri kun oltiin pääsemässä juttusille! Mutta no, olimme väsyneitä. Liikkuminenkin käy kunnon päälle, kun on tälläinen pikku kaveri kuten minä. Mutta suuriluontoinen, sitä ei käy kieltäminen. Siskollanikin oli luonnetta, vaikka tuo on yksi hiirenaivo! Voisi kunnioittaa minuakin joskus! Nousen ylös omituisesta nukkuma asennostani jaloilleni, venytellen varovasti raajojani. Jalkani tärisivät, en ollut tottunut vielä seisomaan täysin itsenäisesti, mutta en sentään muksahtanut maahan kuten ensimmäisellä kerralla, kun seisomista kokeilin. Katselin punaruskeita tassujani, joista vasen etutassu oli valkoinen, kuten siskoni turkki. Tassuni eivät vielä olleet lähellekkään aikuisten kissojen tassujen kokoa, mutta uskon vakaavasti siihen että kyllä ne siitä kasvavat! Sitten tökkäsin Pikkukaaosta närkästyneenä.
”Minulla on tylsää, haluan ulos!” Vikisin emolleni jatkaen tuon tökkimistä. Selkänsä kääntänyt Pikkukaaos kääntyy minuun päin hiukan väsyneen oloisena.
”Selvä..” Naaras vastasi torkkuisena ja nousi ylös. Ravasin tietäni pentutarhasta kohti ulkomaailmaa.Pikkukaaos oli ollut ilmeisesti torkuilla, mutten Höyhenpentuakaan ollut missään..Ehkä hänkin olisi ulkona. Jäin seisoskelemaan pentutarhan suuaukkoon epävarmana, miettien onkohan se turvallista. En ollut koskaan käynyt ulkona, tai olin vilkaissut sinne kerran, mutta silloin oli niin hämärää. Sitten lopulta kurkistin ulos, kun emoni tökkäsi takanani minut ulkoilmaan. Suljin silmäni, mutta hetken päästä jalat täristen avasin silmäni. Olin aivan järkyttynyt..Oliko tässä koko maailma? Se oli valtava! Kaikkialla oli valtavia kissoja, ja keskellä leiriä valtava kaatunut puu! Kaikki oli niin suurta…Olen järkyttynyt, ja pysähdyin toljottamaan maailmaa järkyttyneen.sitten lopulta ryhdistäydyin hyppelemään ympäri leiriä innoissani, kompastuen aina silloin tällöin, mutta nousten aina ylös. Huomasin myös Höyhenpennun, tuo oli saamassa puhuttelua joltain vihaiselta harmaaturkkiselta kissalta, jonka siniset silmät leimusivat kuin tuli. Ihan oikein siskolleni, vaikka olihan tuo kissa aika uhkaavan oloinen. Mitäköhän siskoni oli tehnyt? No, samapa asia. Jatkoin hyppimistäni ympäriinsä tarmokkaalla puhdilla, pikkukaaoksen seuratessa touhujani sivummalta. Aina silloin tällöin väsähdin makaamaan maahan huohottaen, mutta hetken päästä noussut taas jatkamaan riehumistani. Painelin maassa olevaa lumea innokkaana, haistelin ilmaa, kierin lumessa ja tein kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Minua ei erityisemmin kiinnostanut se, että joku näkisi minut, saakoon vaikka koko kuolonklaani nähdä! Kyllä heitäkin varmaan jännitti ensimmäistä kertaa ulkona, aivan varmasti! Sitten taas väsähdin ja istuunnuin pentutarhan edustalle. Pikkukaaos katsoi minua huvittuneena, naurahtaen kevyesti jumppatuokiotani.
Jäin paikoilleni istumaan hengitykseni tasaannuttuakin, ja aloin seuraamaan sotureiden liikkeitä. Soturit kulkevat niin ylväästi, kuin heillä olisi koko maailman voima hallussaan, ja varmasti olikin.
Tuijottelin yksittäisiä kissoja pitkään, siirtyen aina seuravaan kun toinen katosi näkyvistäni. Häntäni hakkasi maata mietteliäänä. Minkälaista olisi olla soturi? Pitäisiköhän kysyä. Mutta mitä jos heillä on kiire. Tietäisikö Pikkukaaos? Olin kääntämässä päätäni Pikkukaaoksen suuntaan, mutta tuo olikin kadonnut. Näin tuon kävelevän poispäin minusta, ja mieleni teki huutaa hänet takaisin. Jättääkö hän minut? Ei kai? Naaras lähti kohti jonkinlaista kasaa, en nähnyt tarkalleen minkälaista kasaa. Ehkäpä riistakasaa? En enään välittänyt äidistäni sen jälkeen kummemmin vaan jatkoin soturien tarkkailua.
//453 sanaa, Kuka tahansa saa liittyä tai olla liittymättä.
