Sulkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Leirin pääaukio oli hiljainen. Aurinko paistoi korkealla taivaalla suoraan leirin aukiolle. Osa kissoista oli siirtynyt pois auringosta pesiinsä. Toiset taas nauttivat lämmöstä ja loikoilivat hiljaisuudessa aukion rauhassa.
Sulkatassu seisoi aukion laidalla ja piti katseensa tiukasti leirin sisäänkäynnissä. Hän oli katsellut sisäänkäyntiä aina auringonnoususta saakka. Oppilas piiskasi turhautuneena hännällään ilmaa. Vain partiot ja harjoituksissa käyneet oppilaat ja mestarit olivat palanneet leiriin. Yksikään kissoista ei ollut suunnannut parantajan pesälle tai kulkenut ontuen. Jo kolmas turha päivä, Sulkatassu ajatteli.
Kolme päivää hän oli odottanut, että joku kuolonklaanilaisista saisi kipun käpäläänsä, mutta niin ei vain käynyt. Tiputassu ja Lehtitassu olivat asettaneet ansan vesimintun luokse.
“Ei sinun tarvitse vahtia sisäänkäyntiä koko aikaa. Tiputassu ilmoittaa kyllä, jos joku on saanut tikun käpäläänsä”, Sähkötassun ääni sai raidallisen naaraan säpsähtämään. Sulkatassu vilkaisi veljeään ja pudisti päätään. Naaraan katse siirtyi takaisin sisäänkäynnille.
“Niin, paitsi jos murhaaja tajuaa sen olevan ansa. Silloin hän ei mene parantajan pesälle. Minä haluan nähdä, jos joku on loukannut käpälänsä”, Sulkatassu tuhahti. Raidallinen naaras kuuli, kun Sähkötassu istui alas hänen vierelleen. Veljen olemus oli rauhallinen ja rento, toisin kuin Sulkatassun. Naaras ei jaksanut vain odottaa, että jotain tapahtuisi. Hän kaipasi tekemistä ja jännitystä. Sähkötassu oli sanomassa jotakin, mutta juuri sillä hetkellä leiriin astui kissa, joka varoi astumasta oikealle etukäpälälleen.
Jääviilto kulki partion hännillä, kollin kasvoilla oli närkästynyt ilme. Sisäänkäynnillä vartiossa oleva Turmaloikka sanoi jotakin punaruskealle soturille. Jääviilto oli vähällä hyökätä kissan kimppuun. Kolli kuitenkin astui kipeälle käpälälleen, ja luopui ajatuksesta.
“Katso! Hän menee parantajan pesälle”, Sulkatassu hihkaisi ja käänsi katseensa innoissaan Sähkötassuun. Veljen ilmeessä ei tapahtunut muutosta, mutta Sulkatassun kasvoille piirtyi innostunut virne. Kun Jääviilto katosi parantajan pesään, Sulkatassu viittoi Sähkötassun peräänsä. Naaras kulki matalana leirin pääaukion halki parantajan pesälle.
“Haloo! Onko täällä ketään?” Sulkatassu kuuli Jääviillon huudahtavan pesässä. Harmaanruskea oppilas oli jo astumassa sisään pesään, mutta Sähkötassu pysäytti tämän.
“Et sinä voi sinne mennä”, Sähkötassu huomautti. Sulkatassu olisi halunnut väittää vastaan, mutta naaras myöntyi. Hän jäi odottamaan pesän ulkopuolelle. Hän kuuli, kuinka Jääviilto valitti kaikesta kovaan ääneen. Hän valitti, että parantajat olivat liian kovakourasia, ja aikoi valittaa asiasta Punatähdelle. Lopulta Jääviilto astui ulos pesästä.
Kolli mutisi jotakin itsekseen ja mulkaisi pesän ulkopuolella istuvia oppilaita. Jääviillon oikeassa käpälässä oli hämähäkin seittiä. Soturi nosti ylähuultaan niin, että valkeat hampaat näkyivät. Sulkatassu ei antanut sen häiritä, vaan oppilas pujahti Jääviillon ohitse sisään parantajan pesään. Tiputassu seisoi yksin sairasaukiolla. Sokea parantajaoppilas väräytti korviaan kuullessaan pesään astuvan Sulkatassun.
“Kuka siellä?” kilpikonnakuvioinen kolli tuhahti.
“Minä ja Sähkötassu. Mikä Jääviillolla oli?” Sulkatassu kysyi nopeasti.
“Piikki käpälässä”, Tiputassu vastasi. Raidallisen Sulkatassun kasvoille piirtyi tyytyväinen hymy. Hän katsahti vierelleen tulleeseen Sähkötassuun.
“Kerrotaan Punatähdelle!” hän kuiskasi innoissaan, mutta Sähkötassu pudisteli päätään.
“Meidän täytyy kertoa tästä Tuimatassulle ja Lehtitassulle. Tiputassu, välitätkö Lehtitassulle viestin, että tapaamme auringonlaskun jälkeen vesiputouksen luona. Minä ilmoitan Tuimatassulle”, Sähkötassu sanoi ja katsahti sokeaa kollia, joka nyökkäsi.
Sulkatassu turhautui jälleen. Miksi asiat piti hoitaa näin hitaasti? Ei hän jaksanut odotella vain, vaan hän halusi, että jotain tapahtuisi heti.
Sulkatassu odotti auringonlaskua malttamattomana. Sähkötassu oli ilmoittanut tapaamisesta Tuimatassulle, ja kolli oli luvannut tulla paikalle.
“Sen on oltava Jääviilto! Voitko uskoa, että me selvitimme murhaajan?” Sulkatassu kuiskasi veljelleen. Kaksikko istui piikkihernemuurin varjossa etäämmällä muista kissoista. Nyt pääaukio oli miltei täynnä. Kissat olivat uskaltautuneet ulos pesistään, sillä keskipäivän kuumuus oli alkanut viimein helpottaa auringon laskiessa.
“Älä vielä innostu. Kissat saavat tikkuja, eikä se ole merkki mistään varmasta”, Sähkötassu huomautti vakavana. Sulkatassu kohautti lapojaan. Hän oli varma, että murhaaja oli Jääviilto. Sulkatassu vilkaisi veljeään. Sähkötassu näytti miettivän jotakin. Kolli vaikutti olevan ajatuksissaan, eikä Sulkatassu vaivautunut häiritsemään häntä.
Naaraan katse liukui veljestään isäänsä, joka oli astellut leirin pääaukion keskelle. Varapäällikkö antoi katseensa kiertää leirin pääaukion halki. Sitten kolli alkoi jakaa partioita loppupäivälle ja huomisaamulle.
“Punatähti johtaa auringonlaskun partiota. Hänen mukaansa lähtevät Jyrkänneloikka, Karhumyrsky, Sähkötassu ja Sulkatassu. Partio tarkastaa Eloklaanin vastaisen rajan sekä pohjoisrajan”, harmaaraidallinen kolli ilmoitti. Kuullessaan nimensä mainittavan, Sulkatassun teki mieli huutaa. Miksi juuri nyt? Miksi? Naaras vilkaisi veljeään, jonka kasvoilla käväisi hetken ajan pettynyt ilme.
“Täytynee ilmoittaa muille, että tapaamista on siirrettävä”, veli ilmoitti ja kohautti lapojaan.
“Pyydetään isää siirtämään meidät pois partiosta”, Sulkatassu yritti, mutta Sähkötassu pudisti päätään.
“Tiedät, ettei hän suostuisi siihen”, Sähkötassu sanoi ja nousi ylös suunnaten kohti parantajan pesää. Sulkatassu kirosi mielessään. Kaikki tuntui menevän pieleen. Hänen hermonsa olivat jo valmiiksi kireällä. Liikkumisrajoitukset tuntuivat pitävän Sulkatassua miltei vankina leirissä. Varjokarva ei pitänyt harjoituksiakaan enää yhtä tiuhaan tahtiin kuin ennen. Sulkatassun päivät kuluivat siis partioissa ja pesiä siivotessa. Sulkatassu oli kyllästynyt jatkuvaan komenteluun. Hän halusi päättää itse omista asioistaan.
Partio lähti liikkeelle auringonlaskun aikaan. Sulkatassu päätti käyttää ajan hyödyksi ja kävi mielessään läpi kaikki ne kissat, jotka Jääviilto oli tappanut.
Ensimmäinen uhri oli ollut Sammalvarjo. Sitä seurasivat Huurrelilja, Pilvihalla, Lintusielu ja Hiutaleviiksi.
“Hei”, Sulkatassu kuiskasi edellään kulkevalle Sähkötassulle, joka vilkaisi kysyvästi sisartaan.
“Eivätkö Jääviilto ja Hiutaleviiksi olleet sisaruksia?” raidallinen naaras kysyi mietteliäänä. Sähkötassu mietti hetken, ja nyökkäsi.
“Miksi hän halusi tappaa oman sisarensa?” Sulkatassu mutisi itsekseen ja käänsi katseensa käpäliinsä. Naaras oli ollut leirissä, kun Karhumyrsky oli tullut leiriin ja ilmoittanut Hiutaleviiksen kuolemasta.
“Voi ei”, Sulkatassu henkäisi, kun hän huomasi asian, joka oli jäänyt häneltä aiemmin huomaamatta. Sähkötassu vilkaisi taas siskoaan. Veli tuntui olevan jo turhautunut siihen, että Sulkatassu ei keskittynyt partiointiin lainkaan.
“Se ei ollut Jääviilto. Hän ei voinut olla kahdessa paikassa samaan aikaan, kun Hiutaleviiksi kuoli”, raidallinen naaras sanoi. Sähkötassun ilme ei värähtänytkään. Aivan kuin kolli ei olisi välittänyt lainkaan.
“Mietitään sitä sitten partion jälkeen”, kolli tokaisi ja käänsi katseensa taas eteenpäin. Mutta Sulkatassu ei voinut miettiä mitään muuta. He olivat jälleen umpikujassa. Jääviilto ei voinut olla murhaaja, sillä hän oli ollut leirissä Hiutaleviiksen kuoleman aikoihin.
Partio kulki Eloklaanin rajan viertä pitkin. Sulkatassu katseli vieraan klaanin reviirille. Hänen katseensa kulki niin kauas nummille kuin vain saattoi. Ne tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Avoin maasto oli varmasti hyvin suojaton. Siellä täällä kasvoi joitakin pensaita, joista voisi olla hyötyä piiloutuessa. Naaraan näkökenttään ilmestyi pian kissa, joka omasi silmiin pistävän oranssin turkin. Sulkatassu oli nähnyt kissan aiemmin kokoontumisessa, muttei hän tiennyt kollin nimeä. Naaras oli niin keskittynyt seuraamaan kollin liikkeitä, että hän ei huomannut edessään kulkevan Karhumyrskyn pysähtyvän. Naaras törmäsi suoraan soturin takamukseen.
“Mitä ihmettä sinä oikein teet?” naaras sihahti, kun huomasi muun partion jatkavan matkaan. Partiota johtava Punatähti huomasi kastanjanruskean soturin pysähtyneen, ja pysäytti muun partion. Karhumyrsky ei tuntunut kuulevan raidallisen oppilaan sanoja. Soturin katse oli kiinnittynyt rajan toisella puolen saalistavaan eloklaanilaiseen. Pian soturin kookas keho alkoi täristä. Se ei voinut johtua kylmyydestä, sillä laskeva aurinko lämmitti yhä Sulkatassunkin turkki, eikä edes hento tuulenvire vaeltanut aukealla nummella.
“Karhumyrsky, jatketaan matkaa”, Punatähti sanoi rauhallisella äänellä, muttei Karhumyrsky edes väräyttänyt korvaansa. Aivan kuin soturi olisi poistunut tästä maailmasta. Oliko hän saamassa jotakin kohtausta?
Sulkatassu huomasi, miten Karhumyrsky upotti pitkät kyntensä pehmeään nurmeen. Kolli jännitti lihaksiaan, ja kissan kasvoille piirtyi murhanhimoinen irvistys.
“Karhumyrsky-”, Punatähti ei ehtinyt sanoa muuta, kun soturi rynnisti jo eteenpäin. Sulkatassu kuuli, kuinka Karhumyrsky sanoi jotakin raivoissaan, muttei hän saanut sanoista selvää.
Karhumyrsky ylitti rajan epäröimättä hetkeäkään. Kaikki kävi niin äkkiä. Hetkessä oranssi kolli huomasi häntä lähestyvän kuolonklaanilaisen, mutta oli liian myöhäistä. Karhumyrsky upotti hampaansa oppilaan kaulaan.
“Lopeta!” Punatähti karjaisi ja ryntäsi soturinsa perään. Hän jakeli käskyjä kastanjanruskealle soturille, muttei Karhumyrsky tehnyt elettäkään totellakseen. Jyrkänneloikka lähti päällikön perään, mutta Sulkatassu pysyi liikkumattomana.
“Odottakaa tässä!” tummanharmaa soturi huusi ennen kuin ylitti päällikön perässä Eloklaanin rajan. Sulkatassu vilkaisi veljeään, joka katsoi tapahtumia sisarensa viereltä.
Punatähti loikkasi Karhumyrskyn selkään ja upotti hampaansa soturin niskaan. Se sai kollin parkaisemaan, ja Karhumyrsky irrotti otteensa eloklaanilaisoppilaasta. Sulkatassu näki verta, joka pulppusi eloklaanilaisen kurkusta. Jyrkänneloikka vilkaisi päällikköä, joka yritti saada Karhumyrskyn rauhoittumaan. Punatähti kieri soturin kanssa maassa. Kaksikko yritti saada otetta toisistaan, mutta turhaan. Sillä välin Jyrkänneloikka tarttui hampaillaan oranssin kollin niskanahkaan. Nurmelle jäi verivana, kun soturi siirsi kissan kauemmaksi taistelevista kuolonklaanilaisista. Sulkatassu ei tiennyt, oliko eloklaanilaisoppilas vielä elossa. Hän vilkaisi taas Sähkötassua. Kollin kasvoille oli ilmestynyt täysin uusi ilme. Sellaista Sulkatassu ei ollut ksokaan nähnyt, vaikka hän oli tuntenut kollin aina. Sähkötassu oli jännittänyt jokaisen lihaksensa, Sulkatassu huomasi sen. Kolli oli painautunut matalammaksi, aivan kuin hän olisi hetkenä minä hyvänsä syöksymässä rajan yli taisteluun.
Sulkatassun sydän takoi hänen rinnassaan lujaa. Hänen katseensa oli siirtynyt takaisin Punatähteen, joka kamppaili Karhumyrskyn kanssa. Päällikkö näytti jäävän alakynteen. Sulkatassu ei ollut koskaan nähnyt kenenkään taistelevan yhtä raivokkaasti kuin Karhumyrsky nyt. Kastanjanruskea soturi jakeli punaruskealle päällikölle iskuja tuosta vain, eikä Punatähti voinut muuta kuin väistellä niitä parhaansa mukaan.
Sulkatassu tärisi jännityksestä. Karhumyrsky loikkasi päällikön kimppuun. Punatähti ei voinut tehdä mitään, kun kastanjanruskea kolli iski kynsillään päällikköä kasvoille. Se sai Punatähden parkaisemaan.
Sulkatassu räpäytti silmiään, jolloin Karhumyrsky oli jo irroittautunut päälliköstä. Kolli rynnisti kohti Jyrkänneloikkaa ja eloklaanilaisoppilasta. Kokenut kuolonklaanilaissoturi valmistautui ottamaan vastaan hyökkääjän iskun. Kaksikko kamppaili tasaisesti hetken ajan eloklaanilaisoppilaan lähettyvillä, kunnes Jyrkänneloikka alkoi johdatella Karhumyrskyä pois kissan luota. Sulkatassu näki, että oppilas liikautti etukäpäliään.
“Tule!” Sulkatassu sanoi veljelleen. Hän ei jäänyt odottamaan veljeään, vaan ryntäsi rajan yli samasta kohdasta, josta kolme muuta kuolonklaanilaista olivat sen hetki sitten ylittäneet. Sulkatassun korvissa humisi, hän kuuli sydämensä sykkeen juostessaan nummella kohti oranssia oppilasta. Hän katsoi kamppailevia sotureita ja pelkäsi, että Karhumyrsky kävisi pian hänen kimppuunsa. Sulkatassu saavutti oranssin oppilaan. Kissan siniset silmät olivat auki, ja hän aukoi suutaan yrittäen sanoa jotain. Kissan kaulassa oli syvä haava. Verta ei tullut enää samaa tahtia kuin aiemmin, vaan verenvuoto oli helpottanut.
“Minä olen Sulkatassu, sinä selviät tästä kyllä. Yritä pysyä liikkumatta”, oppilas lupasi kissalle ja katsoi tuota onnettomana. Naaras toivoi, että hän olisi osannut auttaa kollia edes jotenkin. Naaras kuuli Sähkötassun tulevan hänen vierelleen. Sulkatassu arveli, että Sähkötassu oli jäänyt hetkeksi rajan toiselle puolen epäröimään sen ylittämistä, sillä Jyrkänneloikka oli käskenyt oppilaiden pysyä siellä missä he olivat aiemmin olleet.
Joidenkin ketunmittojen päässä Sulkatassu näki Punatähden nousevan ylös. Päällikön kasvojen halki kulki neljä pitkää haavaa, jotka vuosivat verta.
Karhumyrsky ja Jyrkänneloikka taistelivat edelleen raivokkaasti etäämmällä. Sulkatassu säpsähti, kun Karhumyrsky lähti yllättäen juoksemaan heitä kohti. Naaras jähmettyi paikoilleen, eikä hän osannut tehdä mitään.
Kaikki eteni taas niin nopeasti. Naaras näki edessään punaruskean välähdyksen, kun joku heittäytyi oppilaiden ja Karhumyrskyn väliin. Vertahyytävä parkaisu kajahti ilmoille ja eteni kauas nummilla.
Sulkatassusta tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt tai vähintäänkin hidastunut. Punaruskea kolli valahti elottomana maahan Karhumyrskyn alle. Sulkatassu katsoi silmät ammollaan, kauhusta jäykkänä elotonta päällikköä. Punatähden katse lasittui hetkessä, kun Karhumyrsky irrotti otteensa tuosta.
“Ei!” Jyrkänneloikka ulvaisi ja ryntäsi kohti Karhumyrskyä. Soturi käännähti ympäri ja otti vastaan soturin iskun. Sulkatassu ei pystynyt irrottamaan katsettaan Punatähdestä. Päällikön eloton ruumis makasi puolentoista ketunmitan päässä oppilaista. Naaras oli täysin toimintakyvytön. Hän lyyhistyi maahan ja oli vähällä pyörtyä. Kuin ihmeen kaupalla naaras onnistui pysymään tajuissaan.
“Sulkatassu, nouse ylös! Meidän on taisteltava. Karhumyrsky tappaa muuten Jyrkänneloikan!” raidallinen veli ulvaisi ja tarttui kiinni sisarensa niskanahasta. Sähkötassu riuhtaisi Sulkatassun pystyyn vaivattomasti. Naaras oli vähällä horjahtaa takaisin maahan, mutta hän onnistui pitämään tasapainonsa ihmeen kaupalla.
Empimättä Sähkötassu syöksyi kohti taistelevia sotureita.
//Sähkö?
// 1747 sanaa
