Varissulka
Peittelin vain vaivoin pirullista virnettäni, kun huomasin Hilleripilven napanneen syötistä kiinni. Nuorempi soturi yritti parhaansa mukaan näyttää tyyneltä ja järkkymättömältä, mutta hänen esityksensä ei vakuuttanut minua: näin ärsytyksen kiristyneissä suunpielissä, eikä Hilleripilven murhaavassa katseessa ollut häivääkään hienovaraisuutta.
”Koko metsän sulavaliikkeisin kissa”, tyrskähdin ja hekotin osin aitoa nauroa. ”Kylläpä sinä vitsin murjaisit. No, ehkä hän onkin, kukas sen tietää. Mutta kyllä metsän sulavaliikkeisinkin kissa tekee joskus virheitä. Ei Kaamoskukkakaan ole täydellinen.”
Hilleripilvi näytti menevän oikosulkuun. Näin, miten hän yritti jälleen rentoa ilmettä, mutta selvästi olin päässyt hänen ihonsa alle. Se oli käynyt melkein liian helposti. Miten tällaiset kissat ylipäätään selvisivät elämässä?
”Kaamoskukka ei tee virheitä”, Hilleripilvi vastasi hymyillen. Hänen hännänpäänsä vääntyili. ”Ei ainakaan mitään noin typerää.”
Siristin silmiäni pohtiessani seuraavaa liikettäni. Tämä aihe tuntui jo pureksitulta, mutta en vielä halunnut päästää Hilleripilvestä irti.
”No, jos Kaamoskukka on kerran niin hyvä kiipeilijä, pitäisikö meidän laittaa hänet testiin? Tattihalla on paras kiipeilijä, jonka tiedän. Laitetaan heidät kilpailemaan.”
//Hilleripilleri?
