Kaamospentu
Kirjoittaja: Aura
Kaamospentu katsoi tappelun jälkimaininkeja uteliaana. Klaanin varapäällikkökin oli ilmeisesti hälinästä päätellen paikalla, vau! Kaamospentu päätti olla joskus niin korkea-arvoinen, että varapäällikkö ja päällikkö haluaisi viettää hänen kanssaan aikaa. Vaikka olihan hän jo melkein sellainen, Pimentovarjon ja Turmaloikan poika kun oli! Kaamospentu röyhisteli rintaansa ja näytti hieman hassulta kuono koholla machoillessaan.
”Katso minua Pyräkkäpentu, olen melkein päällikkö. Ehkä minusta ei tule soturia lainkaan, vaan minusta tulee koko metsän päällikkö. Sitten voin nimittää teidät minun varapäälliköikseni ja emon myös! Ja isän, tietenkin. Mutta minä aion olla Kaamostähti, koko metsän mahtavin kissa”, Kaamospentu haaveili. Melkein kaikki pennut haaveilivat jossakin kohtaa elämäänsä päällikkyydestä ja parhaasta soturina olosta, kolli ei ollut siinä suhteessa mitenkään poikkeus. Kolli ei aluksi edes huomannut Myrskypennun lähteneen, mutta havahtui aika pian Pyräkkäpennun huutoihin ja alkoi sitten itse yllyttämään Myrskypentua.
”Hyvä hyvä!! Vedä niitä kuonoon”, tummaturkkinen kollikissa kiljahteli riemun huutojaan harmaaturkkiselle siskolleen. Kolli oli täysin varma, että Myrskypentu voittaisi kaikki. Ja jos ei, niin Kaamospennun tassut tulisivat kyllä apuun. Sisaruksille hyvinkin tuttu kissa ilmestyi väkijoukosta ja kaappasi räpiköivän naaraan leukoihinsa. Kaamospentu hihkui iloisena nähdessään isänsä pitkästä aikaa. Kolli hihitti nähdessään naaraan, joka oli jäänyt kiinni soturille.
”Mitä te kolme täällä teette? Ettehän ole aiheuttaneet Pimentovarjolle harmia?” kuului isokokoisen soturin suusta. Turmaloikka yritti kuulostaa toruvalta, mutta Kaamospennun korvaan toinen ei ollut lähelläkään Pimentovarjon äänensävyä. Tummaturkkinen naaras oli pahimmillaan tosi hurja toruessaan jälkikasvuaan, pelottavan hurja! Pyräkkäpentu juoksi soturin jalkojen ali ja hihkaisi heidän tulleen etsineen toista, sillä Pimentovarjo oli ollut liian kiireinen ystävänsä kanssa.
”Niiiiin! Ja idea oli minun, eikö ollutkin hyvä”, Kaamospentu miukui ja haki isältänsä tukea idealleen.
”Ja nyt me löysimme sinut, näitkö sinä Myrskypentu sen tappelun lähempää? Keitä ne kissat isä olivat? Ja mitä me nyt teemme? Voidaanko painia, jooko?” Kaamospentu miukui häntä tomerasti pörhöllä ja kierteli kahdeksikkoa isänsä tassujen välissä. Hän yritti näyttää mahdollisimman suloiselta, jotta Turmaloikka myöntyisi hänen ehdotukseensa painimatsista.
//Myrsky?
