Kaamostassu
Kirjoittaja: Aura
Kaamostassun katse oli Hämärätassussa, häntä hieman nuoremmassa soturioppilaassa. Naaras kikatteli Toivetassun kertomalle vitsille ja se sai tummaturkkisen kissan silmät kaventumaan viiruiksi. Hän ei kuitenkaan näyttänyt tuijottelujaan sen enempää, vaan syventyi sukimaan etukäpäläänsä. Hänellä oli täydellinen suunnitelma Hämärätassun varalle. Naaras oli kaunis ja klaanisyntyinen, siis omijaan nostattamaan Kaamostassun asemaa klaanissa. Hienoinen virne piirtyi kollikissan kasvoille ja hän räpäytti omahyväisesti silmiään. Kaamostassu vilkaisi taas Hämärätassua ja heidän katseensa kohtasivat epäonnen lailla.
”Mitä sinä siinä tuijotat?” naaras napautti takaisin ja siirsi taas siniset silmänsä Toivetassuun. Kaamostassu tuhahti äänekkäästi, mutta hänen sisällään kuohuvat tunteet kehittelivät jo juonia. Kaamostassu paljasti yhden kyntensä ja kävi sillä läpi pesän pohjaa mietteliäänä. Hän halusi sammuttaa Hämärätassun sinisten silmien itsevarman ja jopa paikoin hieman röyhkeänkin palon. Kaamostassu halusi tietää miltä kissa näytti, kun kaikki sen ympärillä oli tuhottu yksi kerrallaan; hitaasti, tuskallisen hitaasti. Kaamostassu tunsi pehmeän turkin omassaan ja vilkaisi tulijaa. Se oli Hämärätassu.
”En saanut vastausta, mitä sinä siinä tuijotit?” Hämärätassu tivasi kimakalla äänellä ja Kaamostassu piti silmiään puoliksi ummessa. Hän kääräisi häntänsä naaraan oman ympärille, mutta Hämärätassu heilautti omansa heti pois.
”Veikö kissa kielesi?” naaras kysyi kummastuneena.
”Harvoin sitä näin sanattomaksi menee, sokeuduin vain silmistäsi. Tiesitkö Hämärätassu, että ne ovat…” Kaamostassu aloitti ja vilkaisi sitten naarasta hurmaava hymy kasvoillaan.
”Kauniit”, kolli lopetti lauseensa kuiskaten sen naaraan korvaan. Hämärätassu värähti Kaamostassun kosketuksen voimasta ja vilkaisi tassujaan. Naaraan katse nousi kuitenkin nopeasti takaisin Kaamostassuun ja tällä kertaa entistä kipakampana.
”Niin ne ovatkin! Sokea kissa voi kuitenkin puhua”, pienikokoinen naaras vastasi tyynesti.
”Tyrmääntynyt kissa ei”, Kaamostassu vastasi matalalla äänellä ja nousi sitten ylös. Hän kiersi pienen naaraan ympäri muutaman kerran ja jokaisella kerralla kosketti toisen eri ruumiinosaa. Milloin käpälää, milloin niskaa tai korvaa. Hämärätassu värähti jokaisella kerralla, mutta sitten hänen katseensa vaihtui epäuskoiseksi.
”Mitä sinä haluat?” ruskeankirjava naaras kysyi jo hieman turhautuneena, kun ei saanut Kaamostassulta selkeitä vastauksia. Tummaturkkinen kollikissa ei niitä kuitenkaan tarjoilisi, se olisi aivan liian tylsää ja helppoa.
”Eikö se ole ilmiselvää? Haluan sinut”, Kaamostassu kuiskasi ja kosketti käpälällään naaraan selkää. Kolli nautti Hämärätassun viettelystä ja siitä, että toisessa oli vastusta. Mikään ei kuitenkaan olisi kollille liian haastavaa tai mahdotonta. Ei mikään.
”Nyt, nyt riittää!” Hämärätassu kivahti ja nousi ylös.
”Minulla on oikeitakin hommia, lopeta se minun tuijotteluni. Se on outoa”, ruskeankirjava naaras napautti vielä ja vilkaisi Kaamostassua tuimasti. Kaamostassu istahti sukimaan turkkiaan.
”Voi Hämärätassu, sinä olet jo minun. Et vain vielä itse tiedä sitä”, raitaturkki kuiskasi lähes äänettömästi ja hymyili ylimielisesti.
