Varissulka
Hilleripilven ärsyttävä nenä heilui kasvojeni edessä, kun kolli vaahtosi Kaamoskukan taidoista. Nyt Hilleripilvi kuitenkin rohkaistui kyseenalaistamaan minun kykyjäni. Myönnettäköön, että tämä peliliike sai minut jännittymään aavistuksen. Minäkö taistelemassa Kaamoskukan kanssa? Sitähän mittelemisen oli pakko tarkoittaa. Ainakin sain sitä toivoa, sillä missään muussa kuin taistelussa en Kaamoskukkaa voittaisi. Uskoin olevani hieman taidokkaampi, mutta kamppailu kollin kanssa olisi joka tapauksessa suuri riski. Mielestäni oli epätodennäköistä, että häviäisin. Mutta jos häviäisin, olisi se äärimmäisen noloa.
”Noh noh, ei kai meidän nyt niin pitkälle tarvitse mennä”, sanoin ja yritin rauhoittaa tilannetta rennolla naurahduksella. ”Ei tämä ole Hilleripilvi niin vakavaa. Eikä minulla ole mitään todistettavaa.”
Siristin silmiäni, kun voitonriemun häivä alkoi kyteä nuoremman soturin kasvoilla.
”Hah! Eli et uskalla taistella Kaamoskukkaa vastaan? Taidatkin tietää, että häviäisit!” Hilleripilvi ilkkui tyytyväisenä; hampaat vilkkuivat mairean virneen takaa. Nyt oli minun vuoroni asettua puolustuskannalle. Miten olinkaan päätynyt tähän tilanteeseen – missä vaiheessa olin astunut harhaan? Pieni ärsytys sai hännänpääni nykimään. En kuitenkaan menettänyt malttiani, vaan pudistin vain päätäni hymyillen.
”Tuskinpa kukaan uskoo, että Kaamoskukka voisi päihittää minut. Mutta kuten itsekin sanoit, hän on kiireinen soturi. Ja niin olen minäkin. Ei meillä ole aikaa tällaiseen pentumaiseen kinaan. Ja sitä paitsi -”
”Kuulostaa ihan tekosyiltä!” kolli riemastui ja hekotti. Hän nojautui taas lähelle minua: saatoin nähdä, miten hampaat kiristyivät yhteen. ”Älä enää ikinä kyseenalaista Kaamoskukkaa! Sinun kaltaisesi pitäisi olla pelkästään kiitollinen siitä, että joukossamme on hänen kaltaisensa lahjakkuus!”
Hilleripilvi sihisi niin että sylki roiskui. Olin viimein saanut tarpeekseni hänen typerästä naamastaan.
”Mene nyt siitä mölisemästä”, tuhahdin ja tuuppasin tassullani Hilleripilven kuonoa.
//Hilleri? 😮
