Sädesäihke
Jäin katselemaan, kun Laventelitaivas kaivoi nappaamalleen saaliille kuoppaa enkä saanut kiinni hänen sanoistaan. Jäin katselemaan hieman urposti räpytellen silmiäni kunnes Laventelitaivas tajusi itse toistaa.
“Pitäisikö yrittää syvemmältä metsästä?” naaras kysyi neutraalihkolla äänellä. Hymyilin väkinäisesti ja katsoin naarasta silmiin.
“Se on hyvä idea”, vastasin ja nyökkäsin reittiä kohti. Laventelitaivas tassutti ilmeettömästi edelleni. Annoin hänen johtaa, koska mikä minä olin vänkäämään johtopaikasta vanhemman soturin kanssa etenkin partion alun jälkeen. Partion loppuun saakka kumpikaan ei juuri sanonut mitään. Vilkuilimme vain toisiamme hiukan, Laventelitaivas närkästyneenä ja minä anteeksipyytelevänä. Koin edelleen suuttumiseni olleen täysin oikeutettu, mutta en silti olisi saanut aiheuttaa toiselle kissalle pahaa oloa.
—
Aika kului nopeasti ja pian seisoin jo leirin keskellä koskettaen Muurahaistassun kanssa kuonoja. Siinä hetkessä olin ollut toiveikas, mutta pian minulle valkeni kuinka hankala oppilas Muurahaistassu osasi olla. Sain olla kokoajan torumassa tätä jos mistäkin, mutta kyllä meillä joskus myös harjoittelu sujui.
Emoni, Sypressikuiske, oli opettanut minut antamaan kissoille toisen mahdollisuuden. En myöskään voinut vain antaa periksi nuoren kissan kouluttamisessa, kun tämän edistyminen oli pistetty kokonaan minun tehtäväkseni. Rakastin opettaa nuorukaisia, mutta Muurahaistassu todella koetteli hermojani päivä päivältä.
“Ajattelin, että tänään voisin katsoa hieman kiipeilytaitojasi”, naukaisin. En itse ollut kiipeilymestari, totta puhuen en varmaan edes pysyisi oksalla pystyssä. Voisin kuitenkin katsoa mihin Muurahaistassun taidot asettuivat pohjatasollaan ja suunnitella hänelle sitten vieläkin enemmän personalisoituja harjoituksia.
“Oikeastiko? Minä haluan taistella!” pieni tummaturkkinen kissa nurisi harmissaan. Värisytin viiksiäni ja istuuduin suurehkon tammen viereen, joka näytti erinomaiselta harjoituspuulta. Pääsisin varmasti itsekin jopa yhtä oksaa korkeammalle tönkön kehoni kanssa.
“Kiipeily on tärkeä osa opetusta. Voit hyvinkin joutua käyttämään puita taistellessa”, sanoin ja viittasin kohti tammen runkoa, “Saattaa hyvin tulla tilanne, jossa taistelet itseäsi isompaa koiraa vastaan. Silloin kiipeilytaito voi auttaa pakenemaan tai saatat pystyä tiputtautumaan vastustajan selkään yllättäen sen. Yllätys on aina hyvästä.”
Muurahaistassu katsoi puuta nyt uusin silmin. Hän selvästi näki esittämäni mahdollisuudet ja tyytyi kokeilemaan.
“Puut ovat sateella hyvin liukkaita, mutta nyt on ollut kuivaa. Kokeile tarttua runkoon kynsilläsi”, ehdotin kannustavaan sävyyn.
//Murkku?
