Varpulaulu
Ujous iski takaisin, kun keskustelu kääntyi hieman liian henkilökohtaiseksi. Purin hampaitani yhteen ja loikkasin kaatuneen puunrungon ylitse lähemmäs suurta kiveä, jota kohti Kortetuike selvästi suuntasi.
“Luuletko, että Korpikaste ja Kehrätassu ovat kohta valmiita?” Kortetuike kysyi silmät kimmeltäen. Sydäntäni särki, mutta nyökkäsin kuitenkin.
“Varmaan”, sanoin ja istahdin suuren kiven viereen tähyilemään taaksemme, kun Kortetuike merkkasi hajuaan siihen. Huokaisin, kun rusehtavaturkkinen oppilas pinkoi meitä kohti aluskasvillisuuden seassa. Kortetuike vilkaisi minuun ja katsoi sitten oppilasta iloisesti.
“Oletteko te valmiita?” kolli kysyi, kun oppilaan mestari tupsahti pensaiden välistä luoksemme.
“Hyvinkin, jatketaanko tuonnemmas vai palaammeko jo?” Korpikaste kysyi osoittaen kuonollaan jatkuvaa rajaa. Vilkaisin tassujani. Eipä minua niin kiinnostanut jatkaisimmeko. Toisaalta mieluummin häipyisin ja jättäisin nuo kaksi lemmenlintua kaksin.
“Varpulaulu?” Kortetuike kysyi tökäten minua hellästi kylkeen. Säpsähdin ja nostin katseeni. “Jaksatko sinä jatkaa vielä?”
“Öh, miten vain. Voinhan minä vaikka palata leiriin yksin, jos olen hidasteena”, totesin kohauttaen lapojani. Kortetuike katsoi minuun ja sitten Korpikasteeseen ja Kehrätassuun kuin arvioiden pysyisinkö heidän perässään. Minua nolotti, mutta en antanut sen paistaa itsestäni läpi.
//Korte, Korpi?
