Tuimapentu
Kirjoittaja: Untuva
Sammalverhon läpi pääsi valoa muuten hämärään pentutarhaan. Mäntyviiksi oli kertonut aikaisemmin pentutarhan ulkopuolella olevan elämää. En osannut yhtään kuvitella minkälaista ulkopuolella oli. En ollut halunnut kysellä mustalta naaraalta enempää, koska kuningatar oli hyvin tylsää seuraa. Hän kelpasi seuraksi vain, jos halusin oikein kovasti tietää jotain. Mäntyviiksi osasi aina vastata kysymyksiini, jos viitsin niitä hänelle esittää.
“Tuimapentu, tule lähemmäs”, viereiseltä sammalvuoteelta kuului kuningattaren lempeä ääni. Tuhahdin pienesti tallustaessani vastahakoisesti Mäntyviiksen luokse. Naaras alkoi sukimaan turkkiani pitkin vedoin karkealla kielellään. Annoin hampaideni näkyä irvistyksessä kuningattaren siistiessä turkkiani.
“Näytät ihan räjähtäneeltä, saisit pitää parempaa huolta-”, annoin Mäntyviiksen sanojen lipua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Keskityin paljon mieluummin tarkkailemaan pentutarhan muuta elämää. Oli mielenkiintoista, kuinka muut olivat niin keskittyneitä omiin puuhiinsa, etteivät huomanneet tarkkailuani. Kaikki olivat minua vanhempia, lukuun ottamatta Raparperipentua. Mäntyviiksi katsoi lisäkseni myös mustaoranssin naaraan perään. Olimme kummatkin pentuja, joilla ei ollut vanhempia. Muilla pentutarhan pennuilla ilmeisesti oli perhe. En tiennyt miksi minulla ei ollut vanhempia tai mitä heille oli käynyt, mutta en oikeastaan edes halunnut tietää. En halunnut kysyä sellaisia asioita keneltäkään, enkä olisi edes halunnut vastausta. Asiat olivat, miten olivat. Kysymykset eivät olisi muuttaneet mitään.
“Valmista! Jatka vain leikkejäsi”, keltasilmäinen naaras totesi. Hänen ei tarvinnut edes pyytää minua poistumaan luotaan, sillä vikkelästi siirryin pentutarhan toiselle seinustalle. Lysähdin istumaan ja kallistelin hieman päätäni tarkkaillessani jälleen muita. Pentutarhassa ei vaikuttanut olevan ainuttakaan mielenkiintoista kissaa. Olivatko kaikki samanlaisia turhanpäiväisiä hempeilijöitä niin kuin Mäntyviiksi? En ollut halunnut tutustua muihin, sillä en jaksanut yhtään enempää hymyilyä tai muuta vastaavaa. Miksi joku tuhlasi edes aikaansa sellaiseen, kun oli paljon muutakin mielenkiintoisempaa tekemistä? Vilkaisin lähistöllä olevaa sammalpalleroa, mutta hylkäsin ajatuksen heti. Halusin tehdä jotain kivempaa kuin vain pelata yksin. Kohottaessa katseeni sammalpallerosta huomasin jonkun lähestyvän. Kukaan ei ollut vielä lähestynyt minua, enkä tiennyt mitä siitä piti ajatella. Mitä toisella oli oikein mielessä? Kurtistin kulmiani ja porasin katseeni lähestyvään kissaan. Hän omasi paksun vaaleanharmaaraidallisen turkin. Kollin silmät taas olivat sinivihreät. Ellen väärin muistanut, Mäntyviiksi oli kutsunut joskus tulijaa Sähköpennuksi. Saatoin myös sekoittaa kollin johonkin toiseen. Mäntyviiksi oli kuitenkin kertonut kaikkien pentutarhan asukkaiden nimet, ja osoittanut aina hännällään sitä kissaa, jota tarkoitti. OIin yrittänyt painaa mieleeni jokaisen nimet, koska ajattelin siitä olevan joskus hyötyä. Ja nyt siitä olikin, sillä tiesin jo valmiiksi minua lähestyvän kissan nimen. Ehkä, mikäli muistin oikein. En aikonut avata suutani ennen kollia, sillä halusin kuulla syyn sille, miksi toinen minua lähestyi. Tilanne oli minulle uusi, joten käyttäydyin sen mukaisesti. Nousin tassuilleni seisomaan, mikä antoi varmasti huonon vaikutelman, sillä horjahdin hieman. Katseeni muuttui entistä tuimemmaksi, sillä horjahdus ärsytti sisimmässäni. Nyt vanhempi kolli luuli vaikka mitä! Otin leveämmän ja tukevamman asennon, sillä en halunnut näyttää miltään heikolta pikku pennulta, mitä en todellakaan ollut. Olin vielä pienempi kuin Sähköpentu, mikäli muistin nimen oikein, mutta minulla oli vahva tunne siitä, että se johtui vain ikäerosta. Olisi kamalaa jäädä näin pieneksi, joten minun olisi aivan pakko kasvaa! Sitä ennen minun piti kuitenkin selvittää uusi tilanne, vaikka oikeastaan laitoin kaiken toisen pennun vastuulle. Hän saisi aloittaa, kun kerran oli päättänyt minua lähestyä.
//Sähkö? c:
// 492 sanaa
