Aaltotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Perinteiset hiirenkorvan ajan suuret harjoitukset olivat loppuneet katastrofaalisesti, kun Aaltotassun joukkuekaveri ja pari muuta vastikään Kuolonklaaniin liittynyttä erakkoa varasti juhlahumun keskellä Mesitähden pennun. Tilanne oli valitettava, ja Aaltotassu tunsi sympatiaa Eloklaanin päällikköä kohtaan. Ennen kaikkea Aaltotassu oli kuitenkin vihainen itselleen siitä, ettei ollut tajunnut Tyrskytassua huijariksi ennen kuin oli jo ollut liian myöhäistä.
Oppilaiden pesälle oli tullut hiljaista erakoiden lähdön jälkeen. Nyt siellä asustelivat hänen itsensä lisäksi enää Tattitassu, Saukkotassu sekä Varistassu. Myös Järkäletassu oli hävinnyt heti erakoiden jälkeen – lieköhän tuokin ollut mukana niiden ketkujen juonissa. No, Aaltotassun ei ainakaan tullut ikävä ketään heistä.
Aaltotassu oli vaihtanut aina silloin tällöin pari sanaa Saukkotassun tai Varistassun kanssa, mutta enimmäkseen hän vietti aikaansa veljensä kanssa. Ei siis mitään uutta tai poikkeavaa. Arki oli hitaasti palautunut takaisin uomiinsa juhlimisen ja ikävän tapahtuman surkuttelemisen jälkeen. Nyt siitä oli jo kulunut puoli kuuta.
”Aaltotassu”, Sähkötuhon ääni sai Aaltotassun palaamaan takaisin nykyhetkeen ajatuksistaan. Hän suuntasi oranssit silmänsä raidalliseen soturiin, joka oli ilmestynyt hänen eteensä sillä välin, kun hän oli kelannut mielessään viimeaikaisia asioita.
”Niin?”
”Partio odottaa.” Aaltotassu tajusi vasta nyt leirin sisäänkäynnille kokoontuneen kourallisen kissoja, jotka liikahtelivat kärsimättömästi. He katsoivat heidän suuntaansa painostavasti.
”Minä tulen. Anteeksi.” Naaras pomppasi jaloilleen ja ravisteli nopeasti turkkiaan herätelläkseen itseään. Sitten hän tassutteli kevein askelin mestarinsa perässä muiden luo.
Mukana olivat heidän lisäkseen Aaltotassun emo Ruostekukka sekä Sirpalepisara ja Varistassu.
”Sinulta otti oman aikansa”, Ruostekukka murahti, mutta ei niin ilkeästi kuin Aaltotassu oli odottanut. Soturittaren äänessä oli yllättävää pehmeyttä. Aaltotassu väläytti emolleen nopean hymyn, mutta siihen ruosteenruskea naaras ei enää vastannut.
Partio lähti liikkeelle tavalliseen tapaan. He kiertäisivät Eloklaanin rajan ja jättäisivät uudet hajumerkit. Aaltotassu oli osallistunut ennenkin partioon, joten tässä ei ollut mitään uutta. Hän oli jopa jo itse saanut jättää hajumerkkejä rajalle. Se sai hänet tuntemaan itsensä aina vanhemmaksi ja vahvemmaksi kuin todellisuudessa oli, mutta hän piti siitä tunteesta.
Lintujen pirteä sirkutus raikasi koko metsässä. Ilmassa leijaili lukuisia houkuttelevia tuoksuja, ja Aaltotassu pystyi aistimaan ympärillään paljon elämää. Joka nurkan takana lymysi pahaa-aavistamaton saaliseläin, joka ei tiennyt klaanikissan läsnäolosta mitään. Kunhan partio olisi ohi, Aaltotassu aikoi pyytää Sähkötuholta lupaa jäädä saalistamaan.
Aaltotassu oli jättämässä uutta hajumerkkiä hiirenkorvalla olevaan pensaaseen, kun lähistöltä alkoi kuulua ryminää. Hän pysyi paikallaan korvat luimistettuina ja selkäkarvat pystyssä. Ryminään sekottui haukahtelua ja kissojen sähinää.
Pian näkyviin tuli kettu, jota jahtasi joukko Eloklaanin kissoja. Kissat liukuivat pysähdyksiin huomatessaan rajan tulevan vastaan. Kettu jatkoi kuitenkin matkaansa merkkauksista huolimatta. Se ärisi hurjistuneena ja tihrusi Kuolonklaanin partiota.
Sirpalepisara kirkaisi kauhuissaan ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Ärsyyntynyt kettu ampaisi hänen peräänsä ja saavutti paniikissa kompuroivan soturin nopeasti. Aaltotassu kuuli rusahtavan äänen, kun kettu kiersi hampaansa naaraan ohuen kaulan ympärille ja ravisti. Siro soturi jäi makaamaan maahan keltaiset silmät auki.
Kettu kääntyi loppua partiota kohti. Sähkötuho ja Ruostekukka asettuivat oppilaiden eteen hampaat ja kynnet paljastettuina. Aaltotassu vaihtoi Varistassun kanssa järkyttyneitä katseita, mutta menivät sitten vanhempien kissojen avuksi. Kettu olisi saatava pois Kuolonklaanin puolelta!
Sähkötuho hyökkäsi ensimmäisen sen kimppuun. Kettu ulvahti kivusta soturin kynsien viiltäessä sitä sen isoon, mustaan nenään. Ruostekukka tarrasi sitä jalasta kiinni, mutta kettu potkaisi hänet vain kauemmaksi. Aaltotassu rynnisti hyökkäykseen. Hän yritti muistaa, mitä Sähkötuho oli opettanut hänelle taistelusta, mutta ei pelon vallassa kyennyt ajattelemaan kunnolla. Hän sivalsi kynsillään ketun lapaa, mistä se raivostui vain entisestään. Aaltotassu kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui maahan.
Kettu kääntyi hänen puoleensa hampaat irvessä. Sen kuono oli Sirpalepisaran veren peitossa, ja se hamusi selvästi lisää. Aaltotassu yritti pitää sen loitompana itsestään huitomalla kynsillään.
”Ei!” Ruostekukka syöksyi ketun eteen sen ollessa juuri upottamassa hampaansa Aaltotassun paljastettuun vatsaan. Aaltotassu seurasi kauhuissaan emonsa ja isokokoisen koiraeläimen kamppailua.
Silmänräpäys tuntui venyvän päiväksi. Hän näki miten Ruostekukan keho lysähti maahan. Naaraan oranssit silmät jäivät tuijottamaan tyhjinä suoraan Aaltotassuun.
”Emo!” Aaltotassu parkaisi särkyneellä äänellä. Hän ei ehtinyt emonsa luokse, kun kettu oli jo uudestaan hänen kimpussaan. Tällä kertaa hän oli kuitenkin valmiina. Kurkusta kumpuava surun ja vihan sekainen murina antoi hänelle voimaa iskeä uudelleen. ”Kuolema sinulle, saastainen peto!”
//Varis ja Sähkö?
//638 sanaa
