Lätäkkölempi
Lätäkkölempi ei pitänyt muutoksesta, mikä Kuolonklaanissa oli tapahtunut Henkäystähden kuoleman jälkeen. Hän kaipasi isäänsä. Henkäystähden kuolemasta oli jo kulunut aikaa, mutta Lätäkkölempi ajatteli isäänsä yhä päivittäin. Hän oli kokenut ristiriitaisia tuntemuksia, kun Pimentovarjo oli noussut valtaan ja antanut ei-puhdasverisille takaisin oikeudet, jotka Henkäystähti oli oikeutetusti heiltä vienyt. Päällikön mukaan he voisivat luottaa jokaiseen kuolonklaanilaiseen verestä tai sen laadusta huolimatta. Lätäkkölempi ei ollut varma, oliko asia todella niin. Hänen oli ollut vaikeaa suhtautua siihen, että kuraveriset kissat olivat saaneet samat oikeudet mitä hänellä itsellään, puhdasverisellä kuolonklaanilaisella oli. Mutta koska maailma muuttui koko ajan, hän tiesi, ettei hän voisi uida virtaa vastaan. Hänen oli mukauduttava uuteen tilanteeseen ja yrittää vain kestää.
”Mennään”, Virtaviima naukui ja viittoi partion ulos leiristä. Jääviilto oli järjestänyt partion, johon Lätäkkölemmen onneksi kuului vain puhdasverisiä kuolonklaanilaisia. Naaras ei pitänyt klaanin nykyisestä varapäälliköstä oikeastaan lainkaan, mutta hän tiesi punaruskean kollin jakavan kanssaan muutamia yhteisiä mielipiteitä.
Lätäkkölempi kulki Virtaviiman perässä ulos leiristä. Lätäkkölempi oli paiskinut paljon töitä viimeisten kuiden aikana. Hän halusi olla niin hyvä soturi kuin suinkin pystyi ja ansaita paikkansa Kuolonklaanin sotureiden joukossa. Salaa hän toivoi pääsevänsä vielä jonain päivänä asemaan, joka johdattaisi hänet Kuolonklaanin johtoon, aivan kuten hänen isänsäkin.
