Jääviilto
Tyytyväinen virne oli hiipinyt Jääviillon kasvoille, kun hän katseli, miten Neilikkasydän lähti hänen luotaan häntä maata kohti laskeutuneena. Kolli oli näyttänyt typerälle naaraalle, kumpi heistä oli varapäällikkö ja kumpi vain typerä soturi. Neilikkasydän oli yrittänyt vaihtaa itsensä toiseen partioon, mutta Jääviilto ei kuunnellut moista hölynpölyä. Hän oli määrännyt partiot ja ne pitivät. Yksikään kissa ei noin vain vaihtanut partiosta toiseen ilman hänen lupaansa. Jääviilto tiesi, että valta sopi hänelle. Hänen katseensa siirtyi Neilikkasydämen laikukkaasta turkista toiseen mustaan naaraskissaan, joka käveli häntä pystyssä esiin kaatuneen kuusen takaa. Pimentotähti oli kerrassaan näyttävä ilmestys. Pystyt korvat ja ylväs ryhti olivat jo vuodenaikoja sitten tehneet vaikutuksen Jääviiltoon, vaikkei hän sitä edelleenkään halunnut myöntää ellei ollut pakko. Tietysti hän olisi halunnut päälliköksi, mutta yllättävää kyllä, punaturkkinen kolli oli aivan tyytyväinen nykyiseen asemaansa ja siihen, että Pimentotähti toimi Kuolonklaanin päällikkönä. Tietysti jotkut naaraan päätökset olivat kollin mielestä vääriä, mutta Pimentotähti oli suoriutunut tehtävistään kohtuullisen hyvin. Päällikkö näytti etsivän jotain. Hänen katseensa kierteli leirissä, kunnes pysähtyi Jääviiltoon. Kolli suoristi välittömästi tajuamattaan ryhtiään, vaikka istuikin aina lähestulkoon täydellisen ryhdikkäästi. Pimentotähti käveli pääaukion poikki varapäällikkönsä luo.
”No, mikäs ajaa teidän korkeutenne ulos luolastanne?” Jääviilto kysyi toverillisesti piikitellen.
//Pimento?
