Tuimapentu
Kirjoittaja: Untuva
Sähkötassu oli juuri näyttänyt, miten iskusta saisi tarpeeksi voimakkaan. Huomasin selvän eron oppilaan näyttämien esimerkkien välillä. Minun piti saada iskuun voimaa koko kehollani, ei vain pelkällä tassulla. Asetuin seuraavasti tukevasti ja tällä kertaa asento oli Sähkötassun ohjeiden mukainen. En uskonut sen olevan mikään täydellinen, mutta uskoin sen riittävän tasapainon pitämiseen. Tiedostin itsekin, että tulisin tarvitsemaan vielä useamman harjoituskerran liikkeen täydelliseen osaamiseen. En ollut niitä, jotka ajattelivat olevansa parhaita kaikessa. Olisi ollut vain typerää ajatella niin. Ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen isku kuitenkin onnistui mielestäni varsin hyvin, en ainakaan kaatunut tällä kertaa. Tiesin silti, että parannettavaa oli jonkin verran. Parin harjoittelu iskun jälkeen käännyin takaisin kollioppilaan puoleen. Hän nyökkäsi harjoitteluni päätteeksi. En malttaisi odottaa, että pääsisin oppilaaksi. Vielä vähiten maltoin odottaa soturiksi pääsyä. Oppilasaika oli kuitenkin myös tärkeä, sillä sotureiden taidot koostuivat pitkälti siitä, mitä heidän mestarinsa olivat heille opettaneet. Pentutarhassa taas ei ollut lainkaan hyödyllinen. Onnekseni omaa aikaani pentutarhassa ei ollut enää kovin paljon jäljellä.
“Lopetetaan tähän. Voit palata takaisin pentutarhaan”, Sähkötassu ilmoitti, johon vastasin hyvästiksi pienellä nyökkäyksellä. Käännyin ympäri ja lähdin kulkemaan pentutarhaa kohti. Tavallaan olisin halunnut Sähkötassun tulevan mukaan, sillä en tiennyt minkälaista vastaanottoa odottaa. Toivoin vain saavani olla rauhassa, ja että Lehtipentu ja Tipupentu olisivat keksineet jotain puuhaa keskenään.
”Tuimapentu! Tule tänne!” kuulin jo tutuksi tulleen äänen. Tipupentu ja Lehtipentu olivat tulleet ulos pentutarhasta ties minkä syyn takia. Mietin hetken, kannattaisiko kuunnella kollia. Jatkoin kuitenkin koko ajan matkaani sisaruksia kohti. En tiennyt, mitä Tipupentu ajoi takaa, mutta päätin ottaa siitä selvää. Hän nimittäin sanoi jotain siskolleen, mutta niin hiljaa, etten voinut mitenkään saada sanoista selvää. Jotain hämärää jutussa oli, siitä olin varma.
”Me olemme suunnitelleet leiristä karkaamista illalla Mustikkatassun ja Sinitassun kanssa? Mitä sanot? Sähkötassulle ei saa kertoa saa kertoa, koska se limanuljaska varmasti kärventäisi meidät siihen paikkaan, sitä paitsi hän on muutenkin niin hiirenaivo ettei voi olla. Tuletko mukaan?” Tipupentu kertoi heti vakavana, kun olin päässyt kuuloetäisyydelle. Ennen kuin ehdin edes miettiä kollipennun sanoja sen enempää, tämä lisäsi vielä:
”Jos päätät tulla mukaan kerron enemmän illalla.” En oikein ymmärtänyt, mihin Tipupentu pyrki. Katsahdin Lehtipennun suuntaan, mutta naaras näytti olevan Tipupennun sanojen takana. Koko suunnitelma kuulosti typerältä. Miksi Sinitassu tekisi mitään veljensä selän takana? Hän ei vaikuttanut sellaiselta, joka suostuisi Tipupennun suunnitelmiin. Varsinkaan, jos kollin mielipide Sähkötassusta oli vastaava. Mielestäni oli muutenkin tarpeetonta kutsua Sähkötassua haukkumanimillä. En ollut soturioppilaan kaveri, eikä hän minun, mutta silti haukkumiset olisi voinut jättää pois. Se oli vain turhaa suunsoittoa, juuri sellaista, mistä en välittänyt. En kuitenkaan puuttunut haukkumiseen, sillä ne eivät kertoneet kollioppilaasta mitään. Turha sellaiseen olisi reagoida mitenkään. Sitä paitsi Sähkötassu ei tarvinnut ketään puolustamaan itseään.
“Kai te tajuatte, mitä siitä seuraisi?” avasin suuni ensimmäistä kertaa, mutta en vastannut suoraan Tipupennun kysymykseen, enkä varmasti vastannut hänen haluamallaan tavalla. Tiesin varsin hyvin, ettei leiriä vartioivien sotureiden ohitse pääsisi. Hyvällä suunnitelmalla se olisi kyllä mahdollista, mutta silti hyvin riskialtista. Ja minkä takia riskeerata jotain ties minkä typerän syyn takia? Istahdin alas, sillä halusin todellakin kuulla, olisiko kaksikolla edes hyvää selitystä suunnitelmalle. Pidin kasvoillani mitään sanomattoman ilmeen, mutta katsoin kumpaakin pentua vuorotellen, odottaen kumpi heistä vastaisi kysymykseeni.
// Lehti? Tipu?
// 502 sanaa
